Yhä kiehtovampi Kallas

Aino Kallas on kirjailija, jonka tuotantoa koskevista pätevistä tutkimuksista kuvittelisi kirjastojen hyllyjen notkuvan. Näin ei kuitenkaan ole. Yksi tärkeimmistä ja omaperäisimmistä kirjailijoistamme on jätetty yllättävän vähälle huomiolle kirjallisuudentutkimuksessa. Kallaksen tuotanto on kaukana suomalaisille niin turvallisesta realismista, eikä hänen tyylinsä ole saanut juurikaan jatkajia.

Melkas, Kukku: Historia, halu ja tiedon käärme Aino Kallaksen tuotannossa. SKS, 2006. 352 sivua. ISBN 951-746-798-2.

Aino Kallas on kirjailija, jonka tuotantoa koskevista pätevistä tutkimuksista kuvittelisi kirjastojen hyllyjen notkuvan. Näin ei kuitenkaan ole. Yksi tärkeimmistä ja omaperäisimmistä kirjailijoistamme on jätetty yllättävän vähälle huomiolle kirjallisuudentutkimuksessa. Kallaksen tuotanto on kaukana suomalaisille niin turvallisesta realismista, eikä hänen tyylinsä ole saanut juurikaan jatkajia. Kukku Melkas on tehnyt todellisen kulttuuriteon ansiokkaalla väitöskirjallaan Historia, halu ja tiedon käärme Aino Kallaksen tuotannossa. Paitsi Kallaksen tuotantoon, avautuu tutkimuksen kautta mielenkiintoinen näkökulma myös 1900-luvun alun kulttuurielämään ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Kukku Melkas nostaa esiin kiehtovia asioita Kallaksen tuotannosta, painottaen erityisesti Surmaava Eros-trilogiaa (Barbara von Tisenhusen (1923), Reigin pappi (1926), Sudenmorsian (1928)) kytkemällä tekstit ajan yhteiskunnalliseen tilanteeseen, sukupuolikeskusteluun ja naismodernistien tuotantoon. Kallaksen arkaainen tyyli ja ”maaginen realismi” tulevat ymmärretyiksi Melkkaan oivaltavan analyysin kautta.

Kallaksen omintakeinen tapa yhdistellä klassisia mytologioita ja virolaista folkloristiikkaa nousee tutkimuksen keskiöön. Melkkaan mukaan Kallaksen lähteet, mm. virolaiset oikeuspöytäkirjat ja kronikat, on kylläkin kartoitettu aikaisemmassa tutkimuksessa, mutta kysymykset lähteiden uudelleenkirjoituksen syistä ovat jääneet syrjään, eikä teosten uutta luovaa aspektia ole koskaan tuotu esille.

Melkas osoittaa tutkimuksessaan, kuinka Kallaksen 1600-luvulle sijoittuva trilogia kommentoi sen kirjoitusajankohtaa. Traagisen romanttiseksi kuvailtu ja Kai Laitisen mukaan kieleltään epäonnistunut trilogia osoittautuu voimakkaasti kantaaottavaksi teokseksi, joka osallistuu keskusteluun sukupuolikysymyksestä ja länsimaisen epistemologian kriisistä ja luo uutta, pysyvien totuuksien ja yksipuolisen rationaalisuuden hylkäävää epistemologiaa.

Menneisyyteen sijoitetut tarinat eivät ole Kallaksella romanttista etäännyttämistä, kuten konservatiivinen tutkimus antaa ymmärtää, vaan peilikuva ja metafora hänen omasta ajastaan. Melkas esittää analogian 1900-luvun ja 1600-luvun välillä: kummatkin olivat murroskausia, jolloin naisen ruumis ja seksuaalisuus pyrittiin valjastamaan kansakunnan hyödyksi. Naisen vapaus oli riski valtakunnan yhtenäisyydelle ja uusien kansalaisten synnyttämiselle. Kirjoittava, itsenäinen nainen oli uhka. Melkas tarkastelee kiinnostavasti tätä tematiikkaa Kallaksen tuotannossa tutkimalla tekstissä esiintyviä naistaiteilijaa kuvaavia symboleita ja niiden merkityksiä.

Melkas puhuu Kallaksen tyylistä maagisena realismina. Vaikka itse käsite onkin kyseenalainen, se kuvaa osuvasti Kallaksen tuotantoa. Ei voi välttää ajatusta, että jos Kallas olisi ollut miespuolinen kirjailija Latinalaisessa Amerikassa, hänestä olisi tullut yksi vaikutusvaltaisimmista kirjailijoista 1900-luvulla. Kallaksen tuotanto kun sisältää teemoja, jotka ovat keskeisiä Latinalaisen Amerikan modernille kirjallisuudelle, kuten myyttien ja historian uudelleenkirjoittaminen, ”anti-rationaalisuus”, identiteetin hajoaminen, kaksoisolentoteemat ja primitiivisten uskontojen maailmankatsomuksen nostaminen yhdeksi mahdolliseksi todellisuudeksi. Kuten Melkas toteaa, myytit ja antropologia asetettiin 1900-luvulla kirjallisuuden perustaksi. Kallas oli edellä aikaansa. Harmi vain, ettei Suomessa eikä Virossa ymmärretty kirjailijan suuruutta, vaikka kotimaidensa ulkopuolella häntä osattiin arvostaa.

Kartoittamalla Kallaksen kirjallisia vaikutuksia Melkas tuo Kallaksen ylhäisestä yksinäisyydestään osaksi kirjallisen kulttuurin kenttää. Hän korostaa venäläisen symbolismin vaikutusta Kallakseen Noor-Eestin kautta, sekä pohjoismaisten naiskirjailijoiden kuten Sigrid Undsetin Kallaksen trilogiaan verrattavaa historian uudelleenkirjoitusta.

Barbara von Tisenhusenin, Sudenmorsiamen ja Reigin papin kieli on vanhaa kronikkakieltä, johon sekoittuu runollista kansanballadimaisuutta. Kaikkien kertoja on mies: Melkkaan mukaan mieskertoja tarjosi ajan kirjoittaville naisille mahdollisuuden väistää tekstin käsittämistä omaelämäkerralliseksi, mikä oli yleistä naiskirjailijoiden kohdalla. Trilogian ristiriitainen ja moniääninen kieli, jossa virallinen, kirkon totuus ja uskonnollinen diskurssi sekä tunteellinen, kuvaileva ja runollinen balladikieli kietoutuvat yhteen, näyttäytyy Melkkaan tulkinnassa innovatiivisena ja syvämerkityksisenä.

Melkas osoittaa, miten maskuliinisen vallan retoriikan ja yksityisen, feminiinisen kielen yhteensulautumisessa on mahdollisuus johonkin uuteen. Mieskertoja ei kykene kuvaamaan kokemustaan ylhäältäpäin sanellulla uskonnollisella retoriikalla: rakkaus, himo, ja selittämättömät, kansanuskoon perustuvat tapahtumat asettavat mieskertojat hämmennyksen tilaan, jossa totuudet hämärtyvät ja mies joutuu kyseenalaistamaan omat arvonsa ja oman käsityksensä todellisuudesta.

Melkas päättää tutkimuksen analysoimalla Pyhän joen kostoa (1930), jossa luonnon hallitsemiseen uskova myllynrakentaja joutuu taipumaan feminiinisen luonnon edessä. Oivaltavinta Kallaksen tekstissä kuten myös Kukku Melkkaan analyysissa on se, kuinka päähenkilö kokee hurmioitumisen ja vapautumisen hetken antautuessaan joen kitaan. Myös miehet ovat oman rationaalisuutensa uhreja: ihminen voi tuntea itsensä vain silloin, kun ei pyri hallitsemaan ympäristöään vaan on siihen yhteydessä. Kallas ei puhu pelkästään naisten emansipaatiosta, vaan ihmisen vapautumisesta ahtaan rationaalisuuden ikeestä.

Kukku Melkkaan väitöskirja on mukaansatempaava ja sen kontekstuaalinen metodi on konkreettinen ja hedelmällinen. Toivoisi, että tutkimus herättäisi laajempaa kiinnostusta Kallakseen ja löytäisi tiensä myös akateemisten piirien ulkopuolelle.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *