Suunnitteluun liittyvät kysymykset ovat viime vuosina herättäneet paljon kiinnostusta eri tieteenaloilla. Kiinnostusta lienee lisännyt se, että suunnittelu on ollut jonkinlaisessa käymistilassa. Vuosituhannen alussa uusi maankäyttö- ja rakennuslaki nosti kommunikatiivisen suunnittelun huomion keskipisteeseen. Tutkijoita kiinnosti, mitä lain uudet muotoilut tarkoittivat ja miten sen periaatteet toteutuivat käytännössä.

Tällä hetkellä suunnittelun haasteet ovat erilaisia aluetasosta riippuen. Valtakunnan ja alueellisen tason keskusteluihin heijastuu vahvasti EU:n aluepolitiikka, kun taas paikallisen tason suunnitteluun liitetään esimerkiksi suurkaupunkipolitiikka tai meneillään oleva kunta- ja palvelurakenteen uudistus. Kaikki nämä heijastuvat tosin myös muiden aluetasojen suunnitteluun sekä ylipäätään käsityksiin siitä, millaiseksi Suomen rooli hyvinvointivaltiona on tällä hetkellä muotoutumassa.

Teeman ajankohtaisuuden vuoksi on helppo ymmärtää, miksi Jussi S. Jauhiaisen ja Vivi Niemenmaan alueellista suunnittelua käsittelevälle teokselle on tilausta. Kirjan otsikkona ”Alueellinen suunnittelu” vihjaa, että kirjassa otetaan laaja näkökulma siihen, mitä suunnittelun rintamalla on tapahtunut tai tapahtumassa. Ensivaikutelma otsikosta ei petä: kirjassa maalaillaan leveällä pensselillä kuvaa suunnitteluteorioista, aluepolitiikasta, alueellisesta kehityksestä sekä eri aluetasojen suunnittelusta. Aiheiden kirjo on siis varsin laaja.

Luultavasti teosta suunnitellessaan kirjoittajat ovat päättäneet sanoa kaikesta vähän sen sijaan, että keskittyisivät rajatumpaan aihepiiriin. Välttämättä tämä ei kuitenkaan ole huono valinta, sillä nykyisessä muodossaan teos vastaa etenkin opetuksen tarpeisiin yliopistojen peruskursseilla. Opetuksen näkökulmasta on hyvä, että suunnitteluun limittyviä teemoja on koottu yksien kansien väliin. Kirjasta kun on helppo tarkistaa perustietoja teorioista, aluepolitiikan kehittymisestä tai suunnitteluun liittyvistä säännöksistä ja toimintatavoista.

Jauhiaisen ja Niemenmaan kirjassa on myös muita ansioita. Yksi näistä on se, että kirjan teemoja visualisoidaan Anja Kaunisojan laatimilla kartoilla ja taulukoilla, jotka ovat pääsääntöisesti korkeatasoisia. Ansiona voidaan pitää myös kirjan alkuosaa, jossa ilmenee kirjoittajien kriittisyys suunnittelua ja sen normeja kohtaan. Esimerkkinä mainittakoon kirjoittajien huomiot postkolonialistisen ajattelun vaikutuksista suunnitteluun. He toteavat, että vaikka suunnittelussa alkaakin olla postkolonialistisia vaikutteita, on kyse edelleen suuresta haasteesta. Tämä siksi, että ”totuttujen ajattelumallien ja käytäntöjen jatkumossa voi olla vaikea havaita erilaisuus ja identiteettipolitiikan vaatimukset ja myöntyä niihin”.

Kirjoittajat kiinnittävät huomiota siihen, kuinka suunnittelussa ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota vaikkapa monikulttuurisuuteen tai yksin asuvien tarpeisiin. Vaikka yksin asuvien määrä lisääntyy jatkuvasti, nojautuu suunnittelu (ja yhteiskunta laajemminkin) edelleen perinteiseen ydinperheajatteluun. Tämänkaltaiset huomiot ovat arvokkaita, sillä ne saavat lukijan kyseenalaistamaan suunnittelun normatiivista logiikkaa. Samalla ne herättävät miettimään, onko suunnittelussa edelleenkin kyse vain korulauseista silloin, kun puhutaan erilaisuuden politiikasta tai eri ihmisryhmien yhdenvertaisesta huomioimisesta.

Kirjoittajien kriittisyys vähenee kuitenkin teoksen alkuosan jälkeen. Aluepolitiikkaan ja eri aluetasojen suunnitteluun edettäessä kirjoitustyyli muuttuu varsin neutraaliksi ja faktapitoiseksi. Kriittisemmän tyylin olisi toivonut säilyneen kirjassa pidempään, sillä sen avulla lukijaa olisi haastettu mukaan miettimään suunnittelun ja aluepolitiikan tilaa Suomessa.

Kriittisyyden lisäksi jäin kaipaamaan myös konkreettisten esimerkkien perusteellisempaa käsittelyä. Kirjassa on muun kirjoituksen sekaan sijoitettu pienemmällä fontilla noin sivun mittaisia tekstejä, jotka on otsikoitu ”tapauksiksi”. Suurin osa tapauksista sisältää käytännön esimerkkejä suunnitteluun ja aluepolitiikkaan liittyen. Tapauksina käsitellään kuitenkin myös tutkimusmenetelmiä ja aluekehityksen teorioita, joiden olisi suonut sijoittuvan varsinaisen tekstin yhteyteen nykyistä laajemmassa muodossa.

Käytännön suunnittelukysymysten käsittely muusta tekstistä erillisinä tapauksina on ymmärrettävämpää, joskin ongelmaksi muodostuu tarkastelun pinnallisuus. Monet aiheista ovat nimittäin varsin mielenkiintoisia, jolloin yhden sivun selvitys ei kerro riittävästi. Lukijaa alkaakin harmittaa se, ettei kirjassa kerrota yhtä sivua enempää esimerkiksi tapauksista, joiden otsikot ovat ”Eduskuntatalon edusta: makasiinit vai musiikkitalo”, ”Kaupunkitilan uuskäytön kiistat Helsingissä” tai ”Kunta- ja palvelurakenteen uudistus”. Sivun mittainen kertomus riittää herättämään lukijan kiinnostuksen, mutta heränneeseen kiinnostukseen ei lyhyt kuvaus kuitenkaan pysty vastaamaan.

Käytännön esimerkkien perusteellisempaa läpikäyntiä olisi toivonut myös siksi, että juuri niiden avulla suunnittelun ja aluepolitiikan teoriat, säännökset ja käytännöt hahmottuvat asukkaiden ja arkielämän tasoilla. Nyt suuren osan kirjasta valtaa aluepolitiikka, jonka vaikutus suunnitteluun on toki suuri. Aluepolitiikka on kuitenkin teemana niin laaja, että sen käsittely voisi vaatia jopa erillisen teoksen. Nyt aluepolitiikan korostaminen vie kirjassa tilaa suunnittelukysymyksiltä, joista jää kaipaamaan yksityiskohtaisempaa ja erikoistuneempaa tietoa.

”Tapausten” kohdalla huomaa myös pienet inhimilliset erehdykset kirjan viimeistelyssä: jotkut tapauksista tuntuvat olevan väärässä yhteydessä tai tiettyyn tapaukseen viitataan väärällä otsikkonumerolla. Nämä ongelmat ovat kuitenkin vähäisiä muuten huoliteltuun kokonaisuuteen verrattuna.

Kaiken kaikkiaan Jauhiaisen ja Nimenmaan teos muistuttaa suunnittelun tärkeistä ja ajankohtaisista kysymyksistä: esimerkiksi julkisen ja yksityisen edun ristiriidoista, sankarisuunnittelijan idean haihtumisesta tai siitä, kuinka suunnittelupäätöksiä rationalisoidaan jälkikäteen. Teos on kuitenkin jättänyt tilaa myös tuleville kirjoille, joissa voidaan perehtyä lähemmin sellaisiin aiheisiin, joita ”Alueellinen suunnittelu” -teoksessa on ehditty vain sivuta. Itse lukisin mielelläni lisää suunnittelusta suhteessa kaupallisten tilojen asettamiin haasteisiin, suurkaupunkipolitiikkaan tai kunta- ja palvelurakenteen uudistukseen. Tämän tyyppisistä aiheista syntyneekin uusia kirjoja – etenkin kun vahva taustoitus näihin aiheisiin on jo tehty Jauhiaisen ja Niemenmaan toimesta.