Europeana Common Culture -hankkeen tarkoitus on lisätä tietoisuutta eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä. Osana hanketta Europeana ja Ruotsin kansallisperinnön virasto Riksantikvarieämbetet ovat julkaisseet blogitekstejä, joissa tarkastellaan humalan merkitystä Euroopan historiassa. Viljelykasvina humala oli merkittävä arjen ja yhteiskunnan kannalta.

Oluen historia on lähes yhtä pitkä kuin maanviljelyn historia. Lähes alusta asti oluen perusraaka-aineet ovat olleet vesi, hiiva ja mallastettu vilja. Ensimmäiset todisteet humalan käytöstä Euroopassa ovat peräisin 700-luvulta, ja sydänkeskiajalla humala yleistyi useista syistä. Humalointi paransi oluen säilyvyyttä, ja humalalla oli antibioottisia eli bakteereja torjuvia ominaisuuksia. Tämä oli tärkeää erityisesti kaupungeissa, joissa vesi oli usein saastunutta. Humalan tuoma katkera aromi ei ollut välttämättä humaloinnin alkuperäinen tarkoitus, eikä aina edes toivottava ominaisuus. Ennen humalaa oluen maustamisessa käytettiin muun muassa koiruohoa tai gruit-nimistä yrttiseosta.

Humalaa kasvatetaan tai on kasvatettu lähes koko Euroopassa, aina eteläisestä Lapista Pyreneiden niemimaan keskiosiin. Humala kasvaa osin luonnonvaraisena, mutta ihminen on vaikuttanut sen levinneisyyteen. Humala levisi varsinkin munkkien mukana, sillä keskiajalla olutta valmistettiin erityisesti luostareissa. Humalaa käytettiin myös lääkekasvina sen rauhoittavan, vatsan toimintaa lisäävän vaikutuksen takia. Humala oli kuitenkin merkittävä viljelykasvi erityisesti oluen vuoksi: olut oli ja on yhä edelleen Euroopan juoduimpia juomia, joskin entisaikoihin se oli keskimäärin nykyistä vähäalkoholisempaa.

Humala kasvaa keskimäärin 7–9 metrin korkeuteen, ja humalan kukinnot oli kerättävä käsin. Humala on vaativa kasvi, ja sen kukintojen määrä ja laatu vaihtelevat ilmaston mukaan. Humalan viljely vaati siis ruumiillista työtä, ja ihmiset saattoivatkin muuttaa työn perässä sinne, missä humala kasvoi hyvin. Humalan kasvattamista säädeltiin jopa lailla. Kristoffer Baijerilainen, Tanskan ja Norjan kuningas 1440–1448 ja Ruotsin kuningas 1441–1448, määräsi, että Ruotsissa jokaisella maatilalla on ylläpidettävä vähintään neljänkymmenen humalasalon suuruista humalatilaa. Olut ja humala olivat jopa poliittisia ja uskonnollisia asioita: Mika Rissasen ja Juha Tahvanaisen kirjassa Kuohuvaa historiaa: tarinoita tuopin takaa (2014) kerrotaan, että reformaation aikainen protestanttien ja katolisten välinen jakolinja kulki perinteisten olut- ja viinialueiden rajalla. Protestantit kasvattivat mielellään humalaa, sillä katolinen kirkko ei perinyt siitä veroa, toisin kuin gruitiin vaadittavista yrteistä.

Lokaalista globaaliksi ja takaisin

Perinteinen humalanviljely jatkui lähes muuttumattomana 1900-luvun alkuun saakka, jolloin humalan keruuseen kehiteltiin mekaanisia laitteita. Vuosisadan aikana oluen ympärille kasvoi maailmanlaajuinen teollisuuden ala. Humalaa alettiin kasvattaa lähinnä Yhdysvaltojen, Saksan ja Tšekin kaltaisissa olutmaissa, joissa sijaitsi suuria panimoita ja joissa sadot olivat suuria. Samalla oluen valmistuksesta tuli Riksantikvarieämbetetin mukaan ennen kaikkea miehinen ammatti; entisaikaan naisväki osallistui yhtä lailla oluen valmistukseen, ja lapsetkin laitettiin humalan korjuuseen.

Blogitekstien mukaan 1990-luvulla alkanut käsityöolutliike on tehnyt maailmanlaajuiseksi muuttuneesta oluen valmistuksesta ja humalan kasvattamisesta jälleen paikallisen ilmiön. Nykyiset pienpanimot eivät vain kehittele uutta, vaan myös tuovat esiin perinteisiä reseptejä ja jo unohdettuja menetelmiä. Esimerkiksi Ruotsissa panimojen määrä on yli kahdenkymmenen vuoden aikana kaksikymmenkertaistunut; vähintäänkin osa pienpanimoista suosii paikallista pienviljelyä, jossa keskitytään suurten satojen sijasta laadukkaisiin lajikkeisiin. Humalan lisäksi pienpanimojen valikoimista voi löytää muun muassa koiruoholla ja gruitilla maustettuja oluita. Blogitekstien pohjalta on siis selkeästi nähtävissä, että Euroopan kulttuuriperinne ja yhteinen historia ovat nykypäivänä hyvin näkyviä, ja oluen valmistuksessa on osittain palattu siihen, mitä se ennen panimoalan teollistumista oli.

Blogitekstit ovat osa Europeana Common Culture -hanketta, jonka tarkoitus on lisätä tietoisuutta eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä blogien ja sosiaalisen median kautta sekä kehittää eurooppalaisten kulttuuri-instituutioiden välistä yhteistyötä ja avoimen datan saatavuutta. Suomesta projektissa mukana ovat Kansalliskirjasto ja Helsingin yliopisto. Riksantikvarieämbetetin ja Europeanan blogitekstit julkaistiin elokuun ensimmäisenä perjantaina 3. elokuuta, kansainvälisenä olutpäivänä.

Lisätietoja

Europeanan blogiteksti
Riksantikvarieämbetetin blogiteksti
Luonnontieteellistä tietoa humalasta