Perussuomalainen Nuoriso –järjestö kehotti 13.1. sosiaalisessa mediassa koululaisia tarkkailemaan historianopettajiaan. Opettajat olivat järjestön kuuleman mukaan parjanneet perussuomalaista puoluetta, ja joku opettaja oli jopa rinnastanut perussuomalaiset 1920-luvun Saksan valtaan pyrkiviin kansallissosialisteihin. Vääräoppisista opettajista on ennenkin raportoitu, ja kevyesti heitetyt rinnastukset ovat usein vain retorisia suupaloja kirjoittaa professori emerita Sirkka Ahonen.

Järjestön mukaan historia on vaarallinen oppiaine. Historiayhteisö voi vastata saamaansa haasteeseen kahdella linjalla.

Vääräoppiset opettajat ja vaaralliset analogiat

Ensinnäkin, poliittisesti vääräoppisista opettajista on Suomessa ennenkin raportoitu. Sisällissodan jälkeen kuntiin mielipideilmaston tarkkailijan tehtävän saaneet suojeluskunnat ilmiantoivat punaisia opettajia koulutarkastajille ja kouluhallitukselle. Jatkosodan jälkeen liian oikeistolaisia opettajia koskevia ilmiantoja vastaanotti punainen Valpo. 1970-luvun alussa Teiniliitto usutti jäseniään paljastamaan taantumukselliset opettajat.

Tänään vastaavanlaista toimintaa on itäisen Keski-Euroopan autoritaarisissa valtioissa kuten Unkarissa ja Puolassa, joissa muistilait suitsevat historianopetusta. Pohjoismaissa opettajien noitavaino kuulostaa menneisyyden kummajaiselta.

Toiseksi, historiallisten analogioiden käyttö on taitolaji. Eri aikojen ja paikkojen ilmiöiden kuten natsismin ja perussuomalaisuuden rinnastukset ovat vaarallisia. Historian ammattilainenkin toki tunnistaa itsessään viehtymyksen analogioihin, mutta osaa olla varovainen niiden julkisessa viljelyssä. Weimarin tasavalta ja hyvinvointivaltio-Suomi ovat politiikan lähtökohtina eri maata. Julki lausutut analogiat ovat usein lähinnä tarjolle heitettyjä retorisia suupaloja. Ne kutsuvat läsnäolijoita tutkivaan keskusteluun eivätkä ole tarkoitettuja valmiiksi tulkinnoiksi.

Etnonationalismi

Perussuomalaisen Nuorison avauksen voi ottaa kutsuna tarkastelemaan perussuomalaisten omaa historiapolitiikkaa. Viittaan sittemmin puolueesta erotetun nuorisojärjestön kesän 2019 puoluekokouksessa esittämään radikaaliin suomalaisuuden tulkintaan. Etnonationalistisen, alunperin Suomen Sisu –järjestön vaaliman teesin mukaan

”suomalaiseen kansaan kuuluu pääosin niiden ihmisryhmien jälkeläisiä, jotka muuttivat Suomeen esihistoriallisena aikana”.

Etnonationalistit eivät tunnustaneet ”meihin” kuuluviksi ruotsinkielisiä, joiden he arvelivat tulleen paikalle vasta ristiretkeläis-valloittajien mukana, eivätkä varsinkaan 1500-luvulla maahan muuttaneita romaneja ja myöhempinä vuosisatoina saapuneita juutalaisia, venäläisiä, tataareja – ja, kaikkein vähiten, parin viime sukupolven aikaisia tulijoita, uusia suomalaisia. Etnonationalistinen näkemys väestön historiasta on ronskisti ulossulkeva. ”Ne” eivät etnonationalistien suuressa kansallisessa kertomuksessa ole olleet osallisia suomalaisen kulttuurin luomisessa eivätkä toimijoita maan talous-yhteiskunnallisessa kehityksessä.

Historianopetuksesta puhuttaessa olisi pikemminkin syytä puuttua vähemmistöjen näkymättömyyteen kansallisessa kertomuksessa kuin nostaa arkusta esiin vanha myytti alkukodista ja suuresta vaelluksesta. Myytti perustui kovin yksipuolisesti kielitieteeseen, jonka todistuksen arkeologia ja geenitutkimus ovat jo vuosikymmeniä sitten vakuuttavasti haastaneet. Myyttiin pitäytymällä etnonationalistit levittävät kestämätöntä tietoa, joka rapauttaa suomalaisten yhteistyökykyä,

Ulossulkevan identiteettipolitiikan vaarallisuus

Näen historian vaarallisuuden vähän toisin kuin Perussuomalainen Nuoriso. Kieltämättä historialliset rinnastukset voivat käsittelemättöminä olla joitakin ryhmiä loukkaavia, mutta historiaa väärinkäyttävä ulossulkeva identiteettipolitiikka voi olla korjaamattoman vahingollista. Tulevaisuuden odotukset tulee rakentaa yhteisön eri ryhmien kokemuksille. George Orwell teoksessaan 1984 määritteli historian vaarallisen käytön näin:

”Joka hallitsee menneisyyden, hallitsee tulevaisuuden. Joka hallitsee nykyisyyttä, hallitsee menneisyyttä.”

Kyynisen väittämän esitti totuusviraston työntekijä Winston Smith, jonka tehtävä oli väärentää historiaa. Perussuomalainen Nuoriso ja allekirjoittanut lienemme yhteä mieltä siitä, että historiaa tulee tulkita kunnolla harkiten. Menneisyyttä ei voi rekonstruoida eteemme, mutta totuudenmukaista kuvaa voi rakentaa faktoja tarkistaen ja dialogia harjoittaen.

Historia on vaarallinen oppiaine vain silloin, kun opiskelija ei saa kysyä, mistä tieto on peräisin, ja keskustella menneisyyden erilaisista tulkinnoista. Tällaiset käyttöohjeet historialle koulun tulee antaa.

Professori emerita Sirkka Ahonen toimi historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen professorina Helsingin yliopistossa.

Lisätietoja:

• Sirkka Ahonen: Historia on vaarallinen oppiaine. Luento Tieteen päivillä 17.1.2021. (YouTube)
• Uladzislau Belavusau: The Rise of Memory Laws in Poland. An Adequate Tool to Counter Historical Disinformation?, Security and Human Rights, 12.12.2018.
• Marta Bucholc and Maciej Komornik: The Polish ‘Holocaust Law’ revisited: The Devastating Effects of Prejudice-Mongering (Cultures of History Forum, 19.2.2019)