Kuvakokoelmat

Harvinaisia värikuvia Viipurista 1930- ja 1940-luvuilta

Punaisenlähteen tori nähtynä Viipurin maalaiskunnan talosta kesällä 1938. Lankinen Jalmari, kuvaaja 1938.

Lappeenrannan museot on julkaissut Finnassa noin 1000 digitoitua valokuvaa intendentti Juha Lankisen (1937–2015) kokoelmasta. Nyt julkaistut kuvat ovat pääasiassa Juha Lankisen isän, arkkitehti Jalmari Lankisen (1894–1970) ottamia valokuvia Viipurista ja Etelä-Karjalasta 1920–60-luvuilta. Joukossa on myös joitakin varhaisempia henkilökuvia sekä muun muassa Juha Lankisen keräämiä ilmakuvia Viipurista 1920–30-luvuilta. Digitointityön edetessä kuvia tullaan julkaisemaan Finnassa lisää.

Juha Lankisen kokoelma sisältää kymmeniä tuhansia valokuvia ja negatiiveja, arkistoaineistoa sekä mm. karttoja ja piirustuksia. Kuva-aineistoissa keskeisen kokonaisuuden muodostavat Juhan isän, arkkitehti Jalmari Lankisen ottamat valokuvat ja negatiivit 1910-luvulta 1960-luvulle.

Työmaakokous Tiuruniemessä kesällä 1939. Lankinen Jalmari, kuvaaja 1939, Lappeenrannan museot.

Arkkitehtina Jalmari Lankinen suunnitteli lukuisia rakennuksia entisen Viipurin läänin alueelle. Yksin Viipuriin hän suunnitteli noin 30 rakennusta. Monilla työmaakäynneillä hänellä oli kamera mukanaan, joten filmille on tallentunut paljon rakennustyömaita molemmin puolin Suomen nykyistä rajaa. Julkaistuissa kuvissa on mukana erityisesti Viipurin, Jääsken ja Etelä-Karjalan rakennuksia sekä aikoinaan Lahden korkein rakennus As Oy Suojalinna. Ahkerana valokuvaajana Lankinen kuvasi paljon myös perheensä elämää niin heidän kotonaan Viipurissa kuin kesämökillään Antreassa. Valokuvausharrastajana Jalmari Lankinen myös otti jo varhain kuvia värifilmille. Näitä 1930-luvun lopulla ja sota-aikana pääosin Viipurissa otettuja kuvia sisältyy niin ikään nyt julkaistuihin kuviin.

Viipuri, katutason näkymä Karjalankadulta aseman suuntaan; oikealla Karjalan kirjapainotalo, hotelli Knut Posse. Lankinen Jalmari, kuvaaja 1934, Lappeenrannan museot.

Intendentti Juha Lankisen kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja laaja valokuva- ja arkistokokoelma siirtyi vuonna 2017 osaksi Lappeenrannan museoiden kokoelmia. Kokoelman järjestämistä, luettelointia ja digitointia on tehty erillisrahoituksella keväästä 2018 lähtien. Hanketta ovat tukeneet Karjalan Kulttuurirahasto, Suoja-Säätiö, Viipuri-Säätiö sekä Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaus ry.

Uusi kioski Viipurin esikaupunkialueella 1939. Lankinen Jalmari, kuvaaja, Lappeenrannan museot.

Lappeenrannan museoiden Finnassa julkaistuja kuvia voi käyttää vapaasti mainitsemalla kuvan yhteydessä museon ja valokuvaajan nimet. Kuvien kaupallisesta käytöstä tai niistä tehtävistä muunnoksista tulee sopia erikseen. Kuvat on lisensoitu kansainvälisellä CC BY-NC-ND 4.0 –lisenssillä.

Näkymä yli Punaisenlähteen torin Torkkelinkadulta syyskuussa 1941. Lankinen Jalmari, kuvaaja, Lappeenrannan museot.
Huutosakki, Lankinen Jalmari, kuvaaja 1934. Lappeenrannan museot.
Starckjohann’in henkilökuntaa pääkonttorin sisäpihalla; Edessä vasemmalla Hermann Starckjohann
Lankinen Jalmari, kuvaaja 1939, Lappeenrannan museot
Cröellin talo Piispankadulla; Kadun päässä näkyy Pohjoissatama
Lankinen Jalmari, kuvaaja 1939.
Rautatien ylittävää siltaa Papulaan rakennetaan uudelleen sodan aikana. Lankinen Jalmari, kuvaaja, Lappeenrannan museot.
Viipurin Pohjoismaiden Yhdyspankin talo 1943. Lankinen Jalmari, kuvaaja 1939, Lappeenrannan museot.
Viipurin suomalainen säästöpankki ja Kolmikulman puisto syyskuussa 1941. Kuva Jalmari Lankinen, Lappeenrannan museot.
Palanut Lehtovaara syyskuussa 1941 Lankinen Jalmari, kuvaaja, Lappeenrannan museot.
Kiinteistö Karjala Mannerheimin- ja Torkkelinkatujen kulmassa 1941. Lankinen Jalmari, kuvaaja. Lappeenrannan museot.
Sotasaalistraktori ja vankeja Lallukan- ja Äyräpäänkadun kulmassa 1941. Lankinen Jalmari, kuvaaja. Lappeenrannan museot.
Viipurin maalaiskunnan talo nähtynä Pohjolankadulta 1941. Lankinen Jalmari, kuvaaja, Lappeenrannan museot.
Viipurin raatihuoneen rauniot syyskuussa 1941; Kuvattu Linnankadulta, Lankinen Jalmari, kuvaaja, Lappeenrannan museot.
Näkymä kauppatorilta läheltä Pyöreätä tornia palaneeseen kauppahalliin syyskuussa 1941; Kuvassa kauppahallin vieressä Poliisilaitos. Kuva Jalmari, Lankinen, Lappeenrannan museot.
Näkymä viljelyksen talosta Revonhännän suuntaan syyskuussa 1941. Kuva Jalmari Lankinen, Lappeenrannan museot.
Viipurin kirjastorakennus kesällä 1943. Lankinen Jalmari, kuvaaja. Lappeenrannan museot.
Arkkitehti Jalmari Lankinen Pantsarin talossa sijainneessa toimistossaan Viipurissa 1938. Lankinen Jalmari, kuvaaja Lappeenrannan museot .
Näkymä maalaiskunnan talon Lankisen asunnosta torille talvella 1943
Lankinen Jalmari, kuvaaja. Lappeenrannan museot.
Kalevanrinne Kalevankadulla syyskuussa 1941. Lankinen Jalmari, kuvaaja. Lappeenrannan museot.
Viljelyksen talo syyskuussa 1941. Lankinen Jalmari, kuvaaja. Lappeenrannan museot.
Punaisenlähteenkadulta näkymä Lallukan talolle 1941. Lankinen Jalmari, kuvaaja 1941. Lappeenrannan museot.

Uudet Viipuri-kuvat Finnassa

Koko Juha Lankisen kokoelma Finnassa

Lähde: Finnan ja Lappeenrannan museon tiedote

4 kommenttia artikkeliin “Harvinaisia värikuvia Viipurista 1930- ja 1940-luvuilta

  1. Todella harvinaisia ja hienoja kuvia Viipurista. En ole ennen nähnyt. Kiitos!

  2. Hienoja nostalgisia kuvia entisestä Suomesta. Näitä ja varhaisempiakin kuvia olisi kiva katsella.

  3. Vähät hienot kuvat edelleenkin koskettavat, voi niitä aikoja…

  4. Onkohan kenelläkään kuvaa tai tarkempia tietoja Paattakaisen leipomosta (mikäli nimen oikein muistan)? Tarkoittamani viipurilainen leipomo tuhoutui talvisodan pommituksissa; leipomassa ollut henkilökunta menehtyi täysosumassa ja jäi vuosiksi raunioihin.

Vastaa käyttäjälle Vasily Perevalov, Viipuri Peruuta vastaus

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *