Vladimir Putinin puhe lokakuun lopulla Valdai-klubin tilaisuudessa oli yllättävä. Hän esitti suurta närkästyjää ja väitti, että koko venäläistä kulttuuria häväistään ja sen upeita suorituksia halutaan suorastaan kieltää ns. cancel-kulttuurin merkeissä. Putin ei suinkaan pahastunut ortodoksisen uskontonsa tai venäläisen korkeakulttuurin puolesta, vaan siksi, että hänen klaaniaan oli häväisty, kun sitä ei otettu mukaan lännen herrakerhoihin kirjoittaa Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen emeritus professori Timo Vihavainen.

Esimerkkeinä tällaisesta kieltotavaraksi muuttuneesta aarteistosta hän esitti Dostojevskin ja Tšaikovskin tuotteet. Putinin puhuessaan välillä katsahtaessa alaspäin saattoi hänen kasvoillaan huomata naamiomaisen irvistyksen. Hän oli ihan aidosti loukkaantunut.

Vastaavan närkästyksen suuren venäläisen kulttuurin puolesta oli esittänyt aiemmin Stalin 6.11.1941 Moskovan neuvoston juhlaistunnossa. Hän nosti esille Hitlerin houremaisen ajatuksen Venäjän kansan ala-arvoisuudesta ja vyörytti sitten esiin kokonaisen kavalkadin Venäjän suuria poikia eri aloilta, kirjallisuudesta, musiikista ja tieteestä vallankumouksellisiin.

Toki Stalinin argumentti oli täysin pätevä. Kyllä venäläisten panos maailmankulttuuriin kesti tarkastelun minkä tahansa toisen kansan kanssa. Ei Putininkaan vuodatuksesta puuttunut aivan oikeita ja teräviä huomioita. Olihan nyt esimerkiksi skandaali, että Unkarin ajatus kristillisten arvojen ottamisesta eurooppalaisten arvojen koodeksiin torjuttiin EU:ssa ilman muuta siltä seisomalta. Myös ns. cancel-kulttuuri edustaa todella länsimaisen ajattelun hajoamista ja rappiota.

Mutta onko nimenomaan venäläistä kulttuuria ja etenkin sen ortodoksista perustaa vastaan nyt lännen taholta hyökätty ja käydäänkö juuri sen takia sotaa? Slavofiilisissä piireissä on tällaisia ajatuksia lännen ja Venäjän suhteesta esitetty jo pari sataa vuotta. Siitä huolimatta on yhteistyö ja kulttuurivaihto ajoittain ollut varsin onnistunutta.

Mistä siis nyt oikein kiikastaa? Onko länsi jostakin syystä viime aikoina aivan erityisesti saatanallistunut tai Venäjä sitten kristillistynyt huolimatta ortodoksisen uskonnonharjoituksen melko vaatimattomasta suosiosta. Ehkä se ero on kulttuureissa syvemmällä? Ehkä nämä kaksi kulttuuria ovat tosiaan aivan yhteensopimattomat, artfremd, natsien ajatuksia soveltaakseni?

Jukka Korpela, ahkera Venäjän muinaisuuden tutkija on uusimassa Idäntutkimus-lehdessä julkaissut varsin kunnianhimoisen artikkelin Tuhatvuotinen korruptio ja Venäjä.

Lyhyesti sanoen Korpela katsoo, että venäläisessä kulttuurissa on yhä olemukseltaan paljolti itämaista ainesta. Lännessä päästiin rationaaliseen taloudenpitoon ja byrokratiaan vuosisataisen kehityksen tuloksena, mutta Venäjä sen sijaan jäi pitkälti klaanien ja basaarikaupan ideoiden varassa eläväksi yhteiskunnaksi. Tämä vaikuttaa yhä, vaikka toiminnan muodot ovatkin ajan mukana muuttuneet.

Klaaniverkostoissakin voidaan toteuttaa myös valtaa ja oikeudenmukaisuutta, jos nyt niiden vastakohtiakin. Ne vain toimivat eri tavalla kuin vastaavat länsimaiset instituutiot. Esimerkkinä voi olla vaikkapa niin sanottu blat-järjestelmä eli vastavuoroisten palvelujen verkosto.

Neuvostolaisen pulatalouden oloissa tällainen systeemi oli välttämätön, sillä kun hinnat olivat kysyntään nähden epärealistiset, ei tavaraa usein saanut rahallakaan, ei millään hinnalla. Sen sijaan tarvittiin suhteita.

Suhdeverkosto on kaiken a ja o myös postkommunistisessa järjestelmässä. Sielläkin toimii ”sistema”, suhdeverkosto eikä rationaalinen ja oikeasti kaikille tasapuolinen byrokratia. Sistema ei Korpelan mukaan ole neuvostoajan synnyttämä, vaan paljon vanhempi.

Myös klaaneja muistuttavat rakenteet ovat jo ammoin syntynyt järjestelmä ja suuri johtaja on oman klaaninsa pää. Hänen suosiostaan riippuu myös muiden onni ja menestys. Venäläisittäin tämä järjestys on totuttu ja luonnollinen, eikä siitä vapautuminen -jos se on tarpeen- ole suinkaan läpihuutojuttu.

Suuri klaanipäällikkö oli siis Valdai-klubissa erittäin loukkaantunut ja sellaisella asialla on maailmanpoliittista merkitystä. Mistä hän nyt niin pahastui?

Satuin huomaamaan professori Sergei Medvedevin esittämän käsityksen asiasta. Medvedev on kirjoittanut esseen Obidka patsana (Kundin loukkaantuminen), jossa hän huomauttaa, ettei Putin nyt niin hurskas ortodoksi tai suuri venäläisen kulttuurin entusiasti ole, että juuri nämä asiat olisivat hänelle kovin keskeisiä. Sen sijaan Putin on, kuten hän alinomaa eri tavoin korostaakin, kulman kundi -patsan. Kovin kaikista.

Kulman kundille ja hänen koko joukkueelleen lyötiin sitten lännen toimesta märkä rätti toisensa jälkeen päin naamaa, alkaen ns. Magnitski-laista. Länsi osoitti, ettei se hyväksykään näitä herroja joukkoonsa tasaveroisina tai edes ollenkaan. Toki kyseessä on eräänlainen rosvojoukko, mutta joka tapauksessa juuri sillä on valtaa, joka keskittyy huipulle.

Patsan, eli kundi siis pahastui, ei suinkaan ortodoksisen uskontonsa tai venäläisen korkeakulttuurin puolesta, vaan oman koplan -klaanin- takia. Sitä häpäistiin.

Siitä siis vihat. Puheessaan Putin toisteli sitä ideaa, ettei kenelläkään ole oikeutta sanoa, että muiden olisi tultava heidän kaltaisikseen. Tässä ajatuksessa on epäilemättä terve ydin. Mitä saavutettaisiin tai saavutettiin sillä, että yritetään saada afganistanilaiset hyväksymään samanlainen naisen asema yhteiskunnassa, kuin Amerikassa on? Miksi kaikissa maissa pitäisi homoihin suhtautua juuri nyt samalla tavalla kuin USA:ssa 2000-luvulla (eikä esimerkiksi samoin kuin USA:ssa 1950-luvulla?

Ovathan nämä tärkeitä kysymyksiä. Kansainvälisen yhteisön kaikkien osapuolten kannalta on joka tapauksessa tärkeää, että valtioiden harjoittama terrori tuomitaan ja siitä rangaistaan. Siinä ei kyse ole makuasiasta.

Putin ei näytä tätä ymmärtävän ja siinä asiassa hänellä -hallitsevalla suurkaanilla- on jostakin syystä oman kansansa laaja tuki ja ymmärtäjiähän löytyy runsaasti kaikkialta -lännestäkin.

Putinin aivoitukset eivät ole tästä maailmasta, totesi aikoinaan hänen kanssaan keskustellut Angela Merkel. Ilmeisesti ne sen sijaan ovat eilispäivän maailmasta, ja meidän lienee syytä ymmärtää ja jopa hyväksyä se tosiasia, ettemme me kaikki nyt elä samalla vuosisadalla.

1700-luvun huonoimmista ideoista, kuten Puolan jakoihin johtaneesta imperialismista on kuitenkin kaikki syyt sanoutua irti ja vastustaa tarvittaessa vaikka voimalla niitä, jotka yrittävät saada tämän päivän maailman toimimaan samalla tavalla kuin se toimi satoja vuosia sitten.

• Vladimir Putinin puhe Valdai-klubin tilaisuudessa 27.10.2022 englanniksi käännettynä.
• Jukka Korpela: Tuhatvuotinen korruptio ja Venäjä (Idäntutkimus 29 (3):39-56)

Kirjoitus ilmestyi myös Timo Vihavaisen blogissa 1.11.2022