Kolumnit

Saako intersektionaalista tutkimusotetta kritisoida? ”Breaking the Silence” -gradun tapaus

Kuva: Wikimedia Commons.

Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuksen yksikössä hylättiin maisterintutkintoa tekevän opiskelijan lopputyö. Gradujen hylkääminen on Suomessa erittäin harvinaista. Hylkäyksen syyksi esitettiin puutteet työn objektiivisuudessa – mutta oliko kyse pikemminkin intersektionaalisen tutkimusnäkökulman kritiikin kieltämisestä?

Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuksen yksikössä hylättiin kevättalvella 2022 lähes satasivuinen englanninkielinen pro gradu -työ, eli maisteritutkintoa tekevän opiskelijan lopputyö. Gradun hylkääminen suomalaisessa yliopistossa on hyvin harvinaista. Opiskelijat ovat tuolloin jo 5-10 vuotta tahkonneet yliopistossa paitsi tutkimusmetodologiaa myös oman erityisalansa tutkimusta. Gradun kirjoittajan oikeuksiin kuuluu myös saada siihen ohjausta.

Olen toiminut tutkijanurani aikana 11 vuotta myös yliopistonlehtorina, enkä koskaan aiemmin ole törmännyt ehdotukseen hylätä pro gradu -työ. Kyseinen lopputyö oli omasta mielestäni mainio esitys aiheestaan, eli intersektionaalisesta feminismistä ja sen vaikutuksista japanilaiseen seksuaaliväkivaltakeskusteluun. Olisin itse ehdottanut sille normaaliasteikolla (hyl./1-5) vähintään arvosanaa 3, mahdollisesti korkeampaa.

Mistä oli varsinaisesti kysymys? Alkuvuodesta 2022 minuun otti yhteyttä Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuksen opiskelija. Hän tarvitsi apua, sillä maisteriopintojen lopputyön eli pro gradun kirjoittaminen oli muuttumassa painajaiseksi.

Opiskelija kertoi, että häntä uhataan lopputyön hylkäämisellä, mikäli hän ei poista jo valmiiksi kirjoitetusta työstään käytännössä kokonaan noin 45 sivun pituista kriittistä analyysia intersektionaalisen tutkimusajattelun perusteista.

Työn virallinen ohjaaja oli kieltäytynyt jatkamasta työn ohjausta sen jälkeen, kun hänen vaatimukseensa poistosta ei suostuttu. Tästä sain opiskelijalta todisteet sähköpostiviestinnän muodossa. Niinpä autoin häntä itse työn viimeistelyssä muotoilujen suhteen sekä annoin neuvoja tekstianalyysin teossa.

Työn intersektionaalisen tutkimuksen kritiikki oli peräisin useista eri lähteistä ja sisälsi aineksia, joita en ollut itse tullut aiemmin ajatelleeksi. Loppupuolen kahteen japanilaistyttöön kohdistuneiden seksuaalirikosten käsittelyyn japanilaisissa lehdissä en itse osannut paljoa sanoa, koska olen kulttuurintutkimuksen metodologian ja Pohjois-Amerikan tutkimuksen opettaja, en viestinnän tai Aasian tutkimuksen tuntija. Kokonaisuutena työ oli pienten korjauksien jälkeen minusta vähintään hyvää keskitasoa.

Opiskelija jätti työnsä Breaking the Silence: Current discussion on sexual violence in Japan and in the West in connection with intersectional feminism vain pari viikkoa myöhemmin. Hän sai siitä ohjaajan uhkauksien mukaisesti hylätyn arvosanan. Intersektionaalista tutkimusotetta ei saanut arvostella.

Työn hylänneet ohjaava yliopistonlehtori ja Itä-Aasian tutkimuksen professori esittivät hylkäyksen pääasialliseksi syyksi sen puutteet tutkimustyöltä vaadittavan objektiivisuuden kannalta. Tämä oli ironista, koska työn alkuosa nimenomaisesti käsitteli akateemisen toiminnan yleisiä objektiivisuusvaateita ja pohti niitä kriittisesti intersektionaalisen tutkimuksen osalta.

Ei gradu varsinaisesti mieltäylentävää luettavaa woke-politiikan kannalta ollut. Siinä kerrottiin esimerkiksi transihmisten (tai sellaisiksi tekeytyneiden) tekemistä raiskauksista naisvankiloissa. . On maailmalla tarinoita siitäkin, kuinka intersektionaaliseen feministijulkaisuun oli saatu läpi huijausartikkeli, johon oli napattu tekstiä suoraan Hitlerin Taisteluni -teoksesta vain vaihtamalla sana juutalainen mieheksi. Nämä esimerkit edustavat vain woke-kulttuurin lieveilmiöitä, mutta ilmeisesti sellaisistakaan ei ollut soveliasta intersektionaalisen tutkimuksen veteraaneja muistuttaa.

Opiskelijalta oltiin siis eväämässä maisteriksi valmistuminen Turun yliopistosta. Hän laati asiasta virallisen valituksen ja oikaisupyynnön, joka jätettiin Turun yliopiston valituslautakunnalle 17.3. 2022.

Kirjoitin itse valituksen liitteeksi merkityssä lausunnossani, että opiskelija työn alkupuoliskossa

… selostaa perusteellisesti intersektionaalisen feminismin aatehistoriallista taustaa liittäen sen myös oivaltavasti esimerkiksi postmoderniin filosofiaan ja tutkimusotteeseen. Työn kokonaisuuden kannalta intersektionaalisen tutkimusalan kriittinen tarkastelu painottuu liiaksi sen käytännöllisiin ja toisinaan epäsuoriin seurauksiin akateemisissa yhteisöissä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa laajemmin.

Tässä ei kuitenkaan ole kysymys asiavirheistä vaan vain työn kokonaisuuden kannalta painotuksellisesta ongelmasta, mikä on tutkimustyöhön kouluttautuvalta ymmärrettävää pro gradu -tasoisessa tutkimuksessa. Työn toinen osio valaisee hyvin tekstianalyysia hyödyntäen intersektionaalisen feminismin vaikutusta japanilaiseen seksirikollisuuskeskusteluun tapaustutkimuksen tyylisenä osiona.

Lopuksi totesin, että vaikka työssä oli paljon pieniä puutteita, ”niiden vaikutus itse työn kokonaisarvioon on marginaalinen”, koska opiskelija ”ottaa kohteekseen pelottomasti kokonaisen, nykyisin monen mielestä yliarvostetun intersektionaalisen tutkimusperinteen”, jota pohtii

… kriittisesti, kuten yliopistokoulutuksessa kuuluu asioita oppia tarkastelemaan.

En ollut ainoa dosenttitason tutkija, joka oli asiasta eri mieltä Turun Itä-Aasian tutkimuksen opettajien kanssa. Sisällytimme opiskelijan valitukseen myös kolmen muun kulttuurintutkimuksen asiantuntijan pikavilkaisulla antamat arviot työn hylkäämisen mahdollisuuksista.

Näistä kolmesta saamastamme pika-arviosta ensimmäinen oli negatiivisin: ”On rimaa hipoen hyväksyttävä; hyvin käytetty materiaaleja myös japaninkielisiä; lähteitä paljon toki lähdekriittisyyttä olisi voinut olla enemmän; työtä joko ei ole ohjattu olleenkaan tai opiskelija ei ole ottanut ohjeita vastaan…”.

Toinen tutkija puolestaan totesi:

Ei avuttomuudesta tietoakaan, nähdäkseni kaikissa suomalaisissa yliopistoissa hyväksyttäisiin. Tietysti erikoista jos ohjaajalla on ehdottomia mielipiteitä tutkimusnäkökulmasta. Yleensä opiskelija saa valita tutkimusotteensa, vaikkei se olisikaan ohjaajan oma preferenssi.

Kolmas tutkijakollega, yli 40 tarkastetun gradun kokemuksella, kirjoitti, että työ: ”kärsii tutkimuskysymykseen suoranaisesti liittymättömän tausta-aineiston turhan laajasta käsittelystä”, ja julistavasta esitystavasta sekä englannin kielen osittaisesta kömpelyydestä, mutta puutteistaan huolimatta ”täyttää mielestäni selvästi tämän tason opinnäytteen hyväksymiselle asetettavat kriteerit”.

Vain yksi näistä kolmesta vakinaistetusta yliopiston tutkimus- ja opetustyön ammattilaisesta suostui antamaan kommenttinsa omalla nimellään. Tämä kertoo siitä, miten paljon yliopistoissa pelätään toisten virheisiin puuttumista, vaikka kyseessä olisikin yksi yliopisto-opetuksen pyhimmistä periaatteista eli opiskelijan oikeuksien ehdoton kunnioitus.

Opiskelijan, minun tai muiden ulkopuolisten yliopistoammattilaisten sanomiset eivät valituslautakuntaa vakuuttaneet. Toki myös hylkäyksen tehneiltä opettajilta pyydettiin vastine valitukseen. Heidän vastineensa käsitti pitkän listauksen puutteita, joita olivat työstä löytävinään, kun oikein erikseen kysyttiin.

Heidän pääasiallinen kritiikkinsä väitetyn objektiivisuusongelman lisäksi oli, ettei työ vastannut otsikointiaan juuri siksi, että se käsitteli pitkästi intersektionaalisen tutkimusparadigman problematiikkaa. Tähän tekijä totesi, että oli jo gradun johdannossa (s. 6) määrittänyt työn tarkoitukseksi intersektionaalisuuden vaikutusten selvittämisen japanilaisnaisten tapauksessa:

The purpose of this thesis is to discuss the impacts of a specific Western ideology, intersectionality, on Japanese women.

Selvyyden vuoksi mainittakoon, että normaaliin akateemisen kirjoittamisen kaavaan kuuluu tutkijan itse määritellä työnsä tarkoitus ja selvittää tutkimuskysymyksen mukanaan tuomat metodologiset ja käsittelyn laajuuteen liittyvät rajoitukset. Juuri näin oli tehty juuri siinä kohtaa opinnäytettä kuin asiaan kuului, eli työn johdannossa.

Opettajat moittivat myös opiskelijan tehneen työnsä laajalti kuulematta ohjaajiaan. Tosiasiassa ohjaajaksi määrätty henkilö oli kieltäytynyt ohjaamasta työtä, kun ilmeni, että siihen kuului osia, jotka loukkasivat hänen yhteiskuntaeettisiä käsityksiään intersektionaalisen tutkimustavan kritiikin muodossa.

Yhtään lähes satasivuisen työn tietoväitettä eivät opettajat pystyneet osoittamaan vääräksi. Työn ohjaaja oli myös ennen välirikkoa opiskelijan kanssa rohkaissut tätä toteamalla, että ”kirjoitat myös hyvää englantia ja teksti on helposti luettavaa, viittaustekniikkakin on hallussa”. Tämä kaikki oli muuttunut niin, että lopputyöstä löydettiin ohjaajien vastineessa erityiseksi ongelmaksi myös lähdetyöskentelyn yleisiä puutteita ja suorien viitteiden käytössä selkeää huolimattomuutta.

Työn puutteiksi todettiin myös laaja kirjo siitä uupuvaan mediakritiikkiin liittyvää pohdintaa, josta gradussa erikseen oli todettu, ettei käsillä ollut aineisto antanut sellaiseen mahdollisuuksia ‒ puhumattakaan muutenkin lähes satasivuisen työn rajaamisen ongelmista. Opettajat selvästi vaativat mahdottomia todistaakseen käsittämättömän ankaran tieteellisen kritiikkinsä vain opinnäytteeksi kirjoitettua tutkimusta vastaan. Heidän työtehtäviinsä olisi kuulunut auttaa opiskelijaa kaikessa tässä.

Muun ohessa työn väitettiin myös ylittävän pro gradu -työlle asetetun maksimimitan. Opiskelija kuitenkin osoitti vastineessaan työn pituuden laitoksen kirjoitusohjeiden mukaiseksi. Toisin sanoen, opettajat eivät ymmärtäneet omia ohjeistuksiaan tai tulkitsivat niitä tietoisesti opiskelijan vahingoksi.

Koska opiskelijan vastineet opettajien alkuperäiseen hylkäyslausuntoon ja vastineeseen olivat perusteellisia ja yksityiskohtaisia, lautakunta pyysi lausuntoa myös laitoksen ulkopuoliselta turkulaiselta sukupuolentutkimuksen asiantuntijalta. Tämä oli oman yliopistonsa opettajien kanssa samaa mieltä työn laadusta. Myös tälle hylkäystä puoltavalle lausunnolle kirjoitettiin vastine, vaikka se olikin tahallisesti niin ympäripyöreästi muotoiltu, että tarkkaa vastakritiikkiä oli vaikea esittää. Kun ei sano mitään, ei joudu edes vastaamaan sanomisistaan.

Valitusprosessi eteni hitaasti. Vaikka en itse ole opiskelijaa tavannut koskaan, autoin häntä vastineiden laadinnassa koko prosessin ajan. Apua annoin enimmältään vain tyylillisesti, vaikka joitain muotoiluja esimerkiksi objektiivisuuskysymyksen osalta hioimme myös argumentatiivisesti toimivammiksi.

Oltiin monien vaiheiden jälkeen tilanteessa, jossa opiskelijan valituksen läpimeno näytti epätodennäköiseltä. Yksi positiivisen ratkaisun avain oli ilmeisesti gradun tekijän aiempi maisterintutkinto Helsingin yliopistosta, josta huomasimme mainita lautakunnalle vasta prosessin loppupuolella. Osoittihan se, että opiskelija oli ollut aiemmin kykenevä tieteelliseen ajatteluun pro gradu -työn tasoisesti ja vasta turkulaisen Itä-Aasian tutkimuksen alalla tässä surkeasti epäonnistunut.

Tämän jälkeen lautakunta hankki lopulta lausunnon vielä Helsingin yliopistosta Aasian tutkimuksen asiantuntijalta. Myös hän arvioi työtä todella ankarasti, mutta päätyi Turun yliopiston arvosteluohjeistusta tarkasti noudattaen suosittamaan sille arvosanaa 2. Tätäkin lausuntoa Itä-Aasian tutkimuskeskuksen taholta moitittiin epäasiantuntevaksi. Siellä kannettiin enemmän huolta oman henkilökunnan ammattiylpeydestä kuin opiskelijan oikeuksista.

Turun yliopiston valituslautakunta ei ulkopuolisen laatimaa lausuntoa suostunut sellaisenaan hyväksymään. Olihan talon oma väki hylkäystä jo kolmen eri tutkijan toimesta suosittanut. Lopulta 22.7. 2022 valituslautakunta päätyi hyväksymään gradun arvosanalla 1.

Lopullisessa päätöksessä työlle suotu alin mahdollinen arvosana tarkoittaa, ettei työ varsinaisesti täytä edes pro gradun minimitavoitteita, mutta on sentään hyväksyttävissä. Opiskelija siis lopulta voitti valitusprosessin, vaikkakin nihkeästi.

Lautakunnan lopullisen päätöksen perusteluissakin lepyteltiin omaa opetushenkilökuntaa. Kyse oli kuulemma vain opiskelijan oikeusturvasta, jolloin virheellinen hyväksyminen on pienempi paha kuin työn edes potentiaalisesti virheellinen hylkääminen.

Ohjauksesta vastuuta kantanut yliopistonlehtori saa siis jatkossakin päättää millaisia näkemyksiä sisältäviä opinnäytteitä hän suostuu aidosti ohjaamaan. Mainittakoon, että yliopistonlehtorien kuukausipalkka on 5 000 euron suuruusluokkaa, minkä voisi jo käsittää kannustimena hiukan vastenmielistenkin työtehtävien tunnolliseen hoitoon.

Akateemisen vaikenemisen muuri on syytäkin rikkoa. Koska riidan aiheena olivat erityisesti intersektionaalisen feminismin tutkimusparadigmat, mainittakoon vielä, että gradun kirjoittaja oli nainen samoin kuin työn hylännyt yliopistonlehtori. Samoin naissukupuolta edusti lautakunnalle eri pyynnöstä hylkyä puoltanut turkulainen sukupuolentutkimuksen asiantuntija sekä hyväksymistä lopulta suosittanut Helsingin yliopiston Aasian tutkija.

Varsinaista sukupuolikokemustaan asianosaiset voivat kommentoida itse, jos katsovat sitä loukatun. Itse en ole koskaan ollut niin loukkaantunut oman tutkijanetiikkani ja suomalaisen yliopistokulttuurin puolesta kuin tätä revohkaa puolisen vuotta sivusta seurattuani.

Kun kyseinen opinnäyte ilmestyy Turun yliopiston julkaisuarkistoon, kuten sen pitäisi, voi sen laatua arvioida myös lukija itse.

Oman arvion pohjana voi käyttää surkean 1-arvosanan Turussa määriteltyjä perusteita:

Tutkielma on tieteelliseltä kysymyksenasettelultaan vaatimaton ja tutkimusongelman muotoilussa ja tutkimuksen rajaamisessa on merkittäviä puutteita. Tutkimusmenetelmien käytössä ja soveltamisessa on ongelmia, tutkimusmenetelmien valintaa ei ole perusteltu. Tutkimusaineiston analyysissa on selviä puutteita tai virheitä, johtopäätökset eivät kytkeydy tutkimukseen. Tuloksilla ei ole tieteellistä merkitystä, työn yhteys aikaisempaan tutkimukseen jää määrittelemättä.

 

[lisätty linkki kirjoituksessa mainittuun pro-graduun 6.9.2022]

14 kommenttia artikkeliin “Saako intersektionaalista tutkimusotetta kritisoida? ”Breaking the Silence” -gradun tapaus

  1. Hyvä, että tämä asia on tullut esille. Yhteiskuntatieteissä objektiviisuus usein unohtuu ja se korvautuu aatteellisella mutapainimentaliteetilla (mm. P. Bourdieu piti sosiologiaa kamppailulajina…). Noam Chomsky arvosteli myös alalla jylläävää nihilististä postmodernismia tyhjien ja hienolta kuulostavien käsitteiden viskelystä, kohteena taisi olla eräs nimellä mainitsematon muddle-headed frog… WOKEA on käsiteltävä samoin kuin kaikkia muitakin poliittisia aatteita sisällön ja soveltamisen kannalta.

  2. Tulee mieleen, että onko amerikkalainen Woke-mentaliteetti tullut Suomenkin yliopistoihin.

    Joskus kuulee fiksuiltakin vasemmistolaisilta väitteen, että Woke-ilmiöstä puhuminen on suurelta osin oikeistopopulistien propagandaa tai ainakin ongelman laajuutta liioitellaan.
    Olikin mielenkiintoista tarttua alunperin amerikkalaisen – sittemmin Uuteen Seelantiin siirtyneen – vasemmistolaisen emeritusprofessori ja ns. Flynnin efektin keksijän – James R. Flynnin kirjaan A Book Too Risky To Publish: Free Speech and Universities, joka käsittelee tutkimuksen vapautta ja sananvapautta amerikkalaisilla yliopistoilla ja kampuksilla. Viime vuonna edesmennyt Flynn on poliittiselta taustaltaan demoktaattinen sosialisti ja mustien ihmisoikeusliikkeen veteraani 60-luvun alusta. Flynn joutui aikoinaan kahteen kertaan erotetuksi Syvn Etelän yliopistosta aikana, jolloin mielipiteiltään vasemmistolaisia vainottiin USA:ssa.

    Flynn totesi kirjassaan mm. että yliopistossa ja kampuksilla sananvapautta on rajoitettu ensin konservatiivien taholta 60-luvulle asti ja sitten koko ajan kasvavassa määrin vasemmiston taholta. Woke-termi Flynn tosin ei käytä.

  3. Pystyäkseen vastaamaan otsikon kysymykseen, pitäisi varmaan tietää, miten paljon yliopistoissa aiheita vaihtuu ja hylätään jo tekovaiheessa, aloitusvaiheessa ohjaajien osaamisalan ja preferenssien mukaan, ja miten paljon samanlaisia ohjeita poistaa tai muuttaa tulee ohjaajilta. Voihan olla, että hyvinkin paljon ja suuri osa nuorista opiskelijoista on paljon nöyrempiä vastaanottamaan ohjausta eikä hae tukijoukkoja omille väitteilleen, kuin tämä konkari, jolle gradu oli toinen. Eli luulen, että saa.

    Feminismistä on Suomessa tehty kirosana. Edes ihailtu kirjailija Kaari Utrio ei uskaltanut Hesarin haastattelussa kutsua itseään feministiksi misogynian vuoksi. Ajatella, että tieteessä mitattavia metodeja käyttävät ihailtuja luonnontieteitä ja niiden metodeja käyttävät tutkivat tiedeMIEHET eivät noin 2000 vuoden aikana hoksanneet, että nainen on ihminen, ja kaikki erot kognitioissa johtuvat siitä mitä eri sukupuolet saavat yhteiskunnassa puuhastella. Eräskin teki naissukupuolesta kirjan, jossa ulkomuodoltaan eri tyyppiset naiset oli ryhmitelty eri kasveiksi/kukiksi.

    Intersektionaalinen feminismi ilmeisesti lähtee mustien naisten tarpeista tulla kuulluksi. Tämä feminismi unohtaa että esim somen misogynia kohdistuu lähinnä valkoisiin naisiin ja sitä ylläpitävät valkoiset miehet ja huono-osaisuus/hyväosaisuus riippuu ihmisen taloudellisesta ja sosiaalisesta asemasta, joten köyhät naiset ovat useimmiten ihmiskaupan, elinkaupan, kotitalousorjuuden, seksikaupan, pornoteollisuuden uhreja, jos ovat köyhiä, vaikka väri oiisi valkoinen, esim Itä-Euroopan naiset.

    Toisaalta standpoint-teoria on loistava esimerkki siitä, että tiede ei voi olla objektiivista, vaan on väistämättä aina subjektiivista.

    1. ” ja kaikki erot kognitioissa johtuvat siitä mitä eri sukupuolet saavat yhteiskunnassa puuhastella”

      Tämä ei voi pitää paikkaansa, koska hormoonialtius on erilainen jo kohdussa ja muokkaa tunnetusti vauvojen aivoja mies-nais aksellilla toiseen suuntaan. On yleisesti tiedossa, että miehillä on keskimäärin parempi avaruudellinen hahmotuskyky ja naisilla taas kielelliset ominaisuudet keskimäärin parempia. Näille on aika helppo löytää selitykset pitkästä evoluutiohistoriasta, eivätkä ne tule muuttumaan ihan muutamassa sukupolvessa vain sallimalla ”yhteiskunnallinen puuhastelu”. Nythän naisilla on vapaus esim. yliopistoissa puuhastella ja kun katsomme tämänkin jutun tutkimusalaa, niin siellä on käytännössä pelkästään naisia ja taas joissain teknisen yliopiston tutkimusaloilla on pääasiassa miehiä. Täysin vapaus valita ja tämä on lopputulos. Miksi naiset valitsevat hömpän, kun voisi valita kovat tieteet, joista pääsee hyvin palkattuihin töihin?

      ”huono-osaisuus/hyväosaisuus riippuu ihmisen taloudellisesta ja sosiaalisesta asemasta” länsimaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa kuten Suomessa luokkaerot köyhien ja keskiluokan välillä on käytännössä olemattomat, koska köyhilläkin on kaikki palvelut saatavilla ja ilmainen koulutus. Ainoastaan niillä superrikkailla, jotka perivät omaisuutta on lähtökohtaisesti parempi elämänkulku, mutta muuten kyse on siitä miten käyttää mahdollisuudet hyväkseen. Tämä on yksi asia, jota vasemmistolaisesti kallellaan olevat yliopistot eivät halua tutkia tai hyväksyä. Yhdysvaltojen kontekstista voi myös nähdä, että erot ryhmien välillä ovat merkittäviä, joissa tuloerot eivät ole suurin selittäjä esim. afroamerikkalaisten ylin tulokolmannes tekee enemmän rikoksia kuin aasialaisten alin kolmannes.

    2. ”Ajatella, että tieteessä mitattavia metodeja käyttävät ihailtuja luonnontieteitä ja niiden metodeja käyttävät tutkivat tiedeMIEHET eivät noin 2000 vuoden aikana hoksanneet, että nainen on ihminen, ja kaikki erot kognitioissa johtuvat siitä mitä eri sukupuolet saavat yhteiskunnassa puuhastella.”

      Tämä johtuu siitä, että luonnontieteissä ajatellaan erojen sukupuolten välillä olevan synnynnäisiä, jolloin miehet ja naiset hakeutuvat luontaisten taipumustensa mukaisiin puuhasteluihin yhteiskunnassa. Kognitiivisilla eroilla miesten ja naisten välillä on pitkä evoluutiohistoria joka ilmenee miesten ja aivojen erilaisuutena jo ihan neurokemiallisella tasolla.

  4. Kiitän omasta puolestani sympaattisia kommentteja.

    Miksi tämän yhden gradun tapaus on merkittävä? Se on merkittävä juuri siksi, että tietynlainen akateeminen muoti-ilmiö suorastaan kannustaa opiskelijoita itsesensuuriin sen sijaan, että se kannustaisi kriittiseen ajatteluun, mikä oli yliopisto-opetuksen perinteinen tavoite. Jälleen meillä on teoreettinen oppirakennelma, jota ei saa arvostella. Yksittäisellä tapauksella luodaan yleistä pelon ilmapiiriä, jossa kukaan ei uskalla sanoa vastaan, eivät edes toisinajattelevat opettajat, mitä juttu osaltaan myös todentaa.

    Olen kirjoittanut aiheesta muuallakin. Ks. esim. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ari-helo/miksi-kirjoittaa-yhdysvaltojen-historiasta-woke-kriittisesti/

    Minulle kirjoitti eilen Itä-Suomen yliopistosta opiskelija, joka kertoi olleensa luennoilla ahdistunut, koska opettajat ”korostivat hyvin vahvasti omia näkökulmiaan ja aatemaailmaansa puoluekannasta lähtien kulutustottumuksiin, kasvissyöntiin ja feminismiin, mikä ei mielestäni kuulu laadukkaaseen opetukseen”. Ongelma ei ole yksittäisten yliopistojen ongelma, vaan koko suomalaisen akateemisen kulttuurin ongelma. Siihen olisi jo syytä tarttua.

    1. Tätä nykyistä ilmiötä on mielenkiintoista verrata taistolaisuuden vaikutukseen yliopistoilla 1970-luvulla. Murheellista, miten vähän siihenkään on haluttu tutkimuksessa tarttua, vaikka savu on jo pitkälti hälventynyt. Eli näyttää mielestäni aika huonolta tämän nykyisen osalta, koska sen valtarakenteet ovat yhä lujittumaan päin.

  5. Tämä on mainio esimerkki siitä, mitä voi tapahtua jos tieteenfilosofian alkeiden perusteet eivät ole hallussa. Kunpa joku tekisi tutkimuksen aiheesta ”Miten ohjaajan maailmakatsomus vaikuttaa opinnäytteiden sisältöön ja arvosanaan Suomessa”

    1. Valitettavasti tuollainen tutkimus tai edes selvitys olisi enemmän kuin tärkeä. Jotenkin ohjaajan omat vahvat mieltymykset ohjaavat tutkimuksien tekemistä. Toisaalta jos ohjaaja on tieteellisesti avarakatseinen ja ymmärtäväinen, niin sellaista ohjausta saisi mielellään.

      Itselläni on UTU:ssa ollut sellainen ohjaaja ja olen hänelle syvästi kiitollinen toimistaan ja virikkeistään. Ne ovat kantaneet pitkälle.

  6. Tästä professori Peterson on meitä varoittanut. Akateeminen yhteisö kääntyy sisäänpäin, vaatii jäseniään yhdenmukaisuuteen ja -mielisyyteen, eikä siedä eriäviä näkökulmia taikka vallallaolevan maailmankuvan kyseenalaistamista. Toisinajattelijat saavat tuta röyhkeytensä nahoissaan. Nyt jo on huomattavissa se, ettei humanististen tiedekuntien julkaisuja lueta tai viitata juuri ollenkaan – niissä esitetty ”tieteellinen tieto” on niin poliittisesti värittynyttä ja käyttökelvotonta, ettei niistä ole edes samanmielisten julkaisujen lähteiksi.

  7. Vastaus professori Panu Raatikaisen syytteisiin puolustamani pro gradu -työn arvostelusta

    Professori Raatikainen (Tampereen yliopisto) kirjoitti Facebookiin pitkän ja satojen ihmisten kiittämän lausunnon asiasta, jonka olen itse nostanut esiin mediassa. Kyse on Turun yliopistossa ensin hylätyn ja sitten hyväksytyn pro gradun -tieteellisestä tasosta. Professori pitää työtä myös jälkikäteen hylättävänä, mutta käsittämättömin perustein. Käyn seuraavassa kohta kohdalta professorin kirjoituksen läpi osoittaen, miksi se on harvinaisen edustava otos yliopistoissa nykyisin rehottavasta sensuurimentaliteetista koskien intersektionaalisen tutkimussuuntauksen kriittistä tarkastelua. Omat kommenttini professorin lausuntoon on kirjattu merkinnällä [A.H.]

    PANU RAATIKAISEN LAUSUNTO (13.8.2022) KOKONAISUUDESSAAN ARI HELON KOMMENTEIN:
    – Olen lukenut kohua herättäneen Turun yliopistossa aluksi hylätyn Itä-Aasian tutkimuksen oppiaineeseen tehdyn intersektionaalista feminismiä kriittisesti käsitelleen pro gradu -tutkielman. Se on hämmentävää luettavaa.

    Tutkielmassa aletaan heti ensimmäisellä sivulla käyttää sellaisia äärioikeiston ja oikeistopopulistien pejoratiivisesti käyttämiä nimityksiä kuin ”social justice warrior” ja ”woke-ihmiset”; se ei ainakaan lisää työn akateemista uskottavuutta.

    [Ari Helo, A.H.] Nimittelyt ovat makuasioita. Maailmasta löytyy kaikenlaisia maailmanparantajia. Minusta vaikkapa vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonia voi kutsua sosiaalisen oikeudenmukaisuuden esitaistelijaksi, mutta siitä loukkaantuminen (!) on makuasia. Luulen, että kokoomuslaiset loukkaantuisivat enemmän kuin Li Andersson, jos hänet yksin todetaan moisen tittelin arvoiseksi.

    – Tutkielmasta noin puolet muodostava alkuosa on paljolti filosofinen. Se käyttää (kuten myös Jordan Peterson) tässä päälähteenään lähinnä Ayn Randin opetuslapsena tunnetun Stephen Hicksin ylimalkaista, erikoista ja toistuvasti heikkolaatuiseksi todettua pientä kirjaa ”Explaining Postmodernism. Skepticism and Socialism from Rousseau to Foucault” (2004), …
    [A.H.] Todeta joku ”heikkolaatuiseksi” itse gradun laatua arvioitaessa edustaa erikoista argumentaatiota, kun ei kerrota mikä missäkin kirjassa on heikkoa. Tuskin Bertrand Russell pragmatismia kritisoidessaan tyytyi vain pitämään William Jamesia ja Charles Peirceä ”ylimalkaisina” ajattelijoina tai ”toistuvasti heikkolaatuisiksi” osoitettuina filosofeina. Tällaiset luonnehdinnat eivät todista lähteen laadusta yhtään mitään. Jos on moitittavaa, on kerrottava, missä virhe on.

    – … amerikkalaisissa kulttuurisodissa osapuolena vahvasti olevien Helen Pluckrosen ja James Lindsayn poleemista populaaria kirjaa ”Cynical Theories: How Activist Scholarship Made Everything about Race, Gender, and Identity” (2020) (ja Pluckrosen muita poleemisia kirjoituksia) sekä tutkielman hylkäämisen julkisuuteen nostaneen historian dosentti Ari Helon hyvin värittyneitä blogi-kirjoituksia.

    [A.H.] Se, että joku on osapuoli amerikkalaisissa kulttuurisodissa ei voi tehdä kirjoittajaa epäpäteväksi. Jälleen nimitellään tekstejä poleemiseksi kertomatta lainkaan, mikä oli niissä on heikkoa tai edes epäselvää. Helo varmaankin kirjoittaa ”värittyineitä” blogeja, ikään kuin blogi-tekstien kuuluisi olla jotain muuta. Niitähän kirjoitetaan milloin minkin näkökulman esiin tuomiseksi lyhyessä muodossa. Kysymys siitä millä lailla värittyneitä ne Helon blogit ovat, jää sekin kertomatta ja perustelematta.

    – Tutkielmateksti on ilman lähdeluetteloa 93 sivua pitkä. Sen ensimmäiset 46 sivua eivät liity muutamia Japania koskevia suppeita mainintoja lukuun ottamatta mitenkään Itä-Aasian tutkimukseen. Filosofian ja yhteiskuntatieteiden metodologian, joiden alaan ne lähinnä kuuluvat, akateemisena opinnäytteenä ne eivät nähdäkseni olisi hyväksyttäviä.

    [A.H.] Aika ohut perustelu on todeta, ettei 46 sivua gradusta ”nähdäkseni” ole ”hyväksyttäviä”. Neljä muuta tutkijaa, kaikki dosentin pätevyydellä, olivat eri mieltä. Näinkö akateemista kirjoittamista kuuluu analysoida tämän filosofian professori mielestä?

    – Onpa tähän soppaan saatu kömpelöllä whataboutismilla sekoitettua hieman populistista maahanmuuttovastaisuuttakin.

    [A.H.] Lukijalle ei jätetä mitään mahdollisuutta tietää, mihin tällä syytöksellä edes viitataan.

    – Tätä seuraa lyhyt (8 sivua) katsaus naisen asemaan ja feministiseen ajatteluun Japanissa sekä vielä lyhyempi (4 sivua) kuvaus kahdesta Japanissa paljon julkisuutta saaneesta seksuaalirikostapauksesta. Tämän jälkeen siirrytäänkin todistelemaan länsimaisten ja suomalaistenkin tiedotusvälineiden poliittista (väitetysti vasemmiston suuntaan kallistuvaa) puolueellisuutta.

    [A.H.] Jälleen jää osoittamatta, mikä tekstissä olisi tosiasioiden vastaista tai vaikkapa vaihtoehtoisesti ”vasemmiston” sijaan oikeistoon ”kallistuvaa”. Mitään tekstianalyysin tapaistakaan ei edes yritetä.

    – Sitten työssä tarkastellaan em. kahden seksuaalirikostapauksen käsittelyä Japanin kahdessa suuressa sanomalehdessä (18 sivua) ja hieman myös viittauksia niissä länsimaiseen MeToo-keskusteluun. Tutkielman ”metodologia”, so. ”sisältöanalyysi”, esitellään ennen viimeksi mainittua analyysiosaa kahdessa kappaleessa sivulta 67 alkaen. Sitä edeltävän pitkän tekstimassan rooli ja metodologia jää epäselväksi. Lopun keskusteluosiossa palataan vielä puhumaan ”uhrikulttuurista” ja ”hyvesignaloinnista” lännessä ja varoitellaan niiden leviämisestä Japaniin.

    [A.H.] Hyvesignaloinnista on puhuttu varsin laajalti aina Barack Obamaa myöten näiden aiheiden tiimoilta. Pelkkä maininta, että metodologia ”jää epäselväksi” ei kerro vielä mitään mistään, saati että voisi olla pro gradu -työn (ei siis esim. väitöskirjan) hylkäämisperuste! Hylkäämisestä oli koko revohkassa kyse. Eri arvioitsijat olivat jo aiemmin rankanneet työn hylätystä aina 4-arvosanaan asti.

    – Tutkielmassa esitetään mm. intersektionaalisesta feminismistä todella vahvoja yleistäviä väitteitä, jotka eivät perustu mihinkään vakavasti otettavaan akateemiseen tutkimuskirjallisuuteen tai omaan tutkimukseen vaan vain amerikkalaisten äärioikeistoa lähellä olevien konservatiivitoimijoiden kulttuurisotaa lietsoviin kiistakirjoituksiin. Nämä niellään pureksimatta totuuksina eikä esimerkiksi niitä kohtaan esitettyä moninaista kriittistä keskustelua huomioida mitenkään.

    [A.H.] Kulttuurisotaan osallistuminen tai konservatiivisuus ei sinällään todista epätieteellisyydestä yhtään mitään. Missään ei ole todistettu epäkonservatiivisuutta tieteellisemmäksi ajatteluksi kuin konservatiivisuutta. Kun gradun teksti itsessään osallistuu kriittiseen keskusteluun, sen syyttäminen siitä, ettei se ota sellaista keskustelua tosissaan on absurdia.

    – Tilannekuva perustuu pikemminkin kansainvälisen äärioikeiston suosimaan kulttuurimarxismi-salaliittoteoriaan: sen maalaamassa värittyneessä kuvassa niin länsimaat kuin pian kai Japanikin tuntuvat olevan radikaalien marxilaisten hallinnassa. Toisin kuin akateemiselta opinnäytetyöltä voisi odottaa, intersektionaalisuutta ei tutkielmassa tarkastella käytännössä lainkaan tutkimuksellisena lähestymistapa vaan siitä piirretään kyseenalaisten poleemisten lähteiden tukemana kuva jonkinlaisena maailmassa laajasti hallitsevana olevana totalitaristisena ideologiana. Sellaisena se on karkea olkiukko.

    [A.H.] Itse intersektionaalisuutta on moitittu totalitaristiseksi ideologiaksi satojen tutkijoiden ja journalistien toimesta. Kyse on siitä, kumpi on sitä vai ovatko kummatkin. Mutta gradun hylätäkseen siitä pitää löytää muutakin vikaa kuin sen kirjoittajan mielipide. Marx aikanaan moitti Hegeliä, Hegel moitti Kantia, Aristoteles moitti Platonia, mutta oli heillä kaikilla jokin erityissyy edeltäjäänsä moittia ja sen erityissyyn he toivat myös esiin. Tästä kyseisestä gradusta moititaan nimenomaisesti kirjoittajan poliittista asennetta. Poliittisen asenteen arviointi ei edelläänkään kuulu yliopistojen opinnäytteiden arvostelukriteereihin.

    – Vahvoja väitteitä tuetaan anekdoottisella evidenssillä ja ”kirsikoita poimimalla”. Tutkielmassa viitataan yksittäisiin kieltämättä kulmakarvoja nostattaviin äärimmäisiin näkemyksiin, mutta mikään ei näytä tukevan tutkielman läpikäyvää oletusta, että tällaisilla näkemyksillä olisi enemmän kuin marginaalista kannatusta. Tutkielman lähdeluettelo on mykistävän pitkä, mutta sisältää paljon poleemisia kolumneja, mielipide- ja blogi-kirjoituksia, pahamaineisen brittiläisen keltaisen lehdistön sensaatiojuttuja, some-päivityksiä jne.

    [A.H.] Lähdeluetteloltaankin ”mykistävän pitkän” gradun professori ehdottaa siis vain oikopäätä hylättäväksi. Poleemisilla kolumneilla ja blogi-kirjoituksilla tai sensaatiojutuilla voi todistaa juuri sen, mitä niissä on väitetty. Jos on väitetty jotain, mikä ei ole totta, siitä voi moittia. Mutta ei professori nosta esiin yhtään totuudenvastaista väitettä koko työstä. Itse woke-ilmiö on suurimmalle osalle suomalaisiakin tuttu vain tv-ohjelmista ja lehtien kolumnipalstoilta.

    – Määrä ei ehkä korvaa laatua. Teksti on enemmänkin ylipitkä paatoksellinen mielipidekirjoitus, jota pyritään tukemaan näennäisen akateemisilla viitteillä kuitenkin laadullisesti hyvin vaihteleviin lähteisiin.

    [A.H.] Olisipa hauska verrata tämän työn paatoksellisuutta vaikkapa woke-ajattelun kermaan, kuten Robin D’Angelon tai Ibram X. Kendin maailmankuuluihin teoksiin, artikkeleihin ja kolumneihin. Pitää olla rajaton mielikuvitus, jos väittää niistä löytyvän vähemmän paatosta kuin tästä Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimukseen kirjoitetusta opinnäytteestä.

    – Se tihkuu moraalista paheksuntaa mitä moninaisimpia asioita kohtaan, ja siitä on vaikea muodostaa mitään koherenttia kokonaiskuvaa. Välillä teksti on ikään kuin rönsyilevää tajunnanvirtaa, josta on vaikea saada kiinni, miten mainitut seikat liittyvät itse asiaan.

    [A.H.] Tuollaisen luonnehdinnan voi kirjoittaa myös James Joycen maailmankuulusta romaanista. Mutta graduarvostelu ei voi olla yleisluonnehdinta, varsinkaan jos se ehdottaa niin poikkeuksellista toimenpidettä kuin yliopistossa tehdyn gradun hylkäämistä. Itse en pitänyt juuri tuosta Joycen kirjasta, vaikka sen läpi kahlasinkin joskus. Gradun tekijän kanssa olen itse eri mieltä monesta asiasta ja osin tyylistä. Ohjaajan ja ohjattavan ei tarvitse olla asioista samaa mieltä. Ei sellaista vaadetta ole arvosteluperusteisiin missään nostettu.

    – Tutkielman eri osat eivät liity juuri mitenkään toisiinsa.
    Intersektionaalisuudella kuten kaikilla yleisillä viitekehyksillä on varmasti omat rajansa ja ongelmakohtansa, ja niistä saa aivan varmasti myös keskustella kriittisesti. Akateemisessa kontekstissa tämän pitäisi kuitenkin tapahtua akateemisen keskustelun pelisääntöjen mukaisesti tieteellisen tutkimuskirjallisuuden ja tosiasioiden perustalta.

    [A.H.] Syyte on perusteeton. ”Pelisääntöihin” kuuluu aivan erityisesti lähteiden esilläpito, ja työn lähdeluettelon professori itse totesi poikkeuksellisen pitkäksi. Gradun monikymmensivuisessa lähdeluettelossa on mukana vaikka kuinka paljon tiedekirjallisuutta, vaikka se onkin enimmältään intersektionaaliseen tutkimukseen kriittisesti suhtautuvaa kirjallisuutta. Ja kuten todettua, yhtä ainoaa tietoväitettä koko gradussa vääräksi ei ole osoitettu vääräksi. ”Pelisääntöjä” noudattaen jotain aitoa vikaakin pitäisi työstä pystyä osoittamaan. Tyylistä voi ottaa tyylipisteitä pois. En itsekään koskaan väittänyt, että työ on tyylillisesti korkeatasoinen, mutta kyse on pro gradu -työstä, ei vertaisarvioitavasta kansainvälisestä monografiasta. Itse olen pari sellaista kirjoittanut ja molempiin jäi vielä viilattavaa. Se tosin ei ole vaikuttanut niiden vastaanottoon tiettävästi mitenkään.

    Tämä tutkielmateksti ei valitettavasti kovinkaan hyvin toteuta näitä vaatimuksia.
    [A.H.] Ikinä en ole vielä kuullut ehdotettavan, että jos tutkielma ei ”kovinkaan hyvin toteuta” vaatimuksia, se on hylättävä! Mihin ihmeen tarkoitukseen arvosana-asteikko 1-5 on luotu?

    – Erityisesti Itä-Aasian tutkimuksen opinnäytetyönä se suurelta osin aivan muunlaisiin asioihin keskittyvänä tekstinä omituinen.

    [A.H.] Aivan mysteeriksi jää yhä, mitkä ovat ne varsinaiset syyt (asenteiden lisäksi) hylätä työ professorin mielestä ‒ vaikkapa sen sijaan, että arvosana putoaisi kiitettävästä. Asenne ei ole arvostelukriteeri. (Työssä on eräs perustavaa laatua oleva metodologinen heikkous, nimittäin intersektionaalisen osuuden ja sitä täydentävän tapaustutkimuksen toisiinsa liittämisen yksityiskohdissa, mutta tätä filosofiprofessori ei ymmärrä edes nostaa esiin. Toinen kysymys on, voisiko tällainen heikkous millään riittää opinnäytteen hylkäämiseen. Ja arvosanan pudottamiseksi se pitäisi jotenkin todistaa ja osoittaa vakavaksi puutteeksi.) Ainoaksi syyksi hylkyyn löytyy yhä vain intersektionaalisen tutkimuksen kritiikki, jota gradusta löytyy runsain mitoin. Ja alun perinkin väitin tätä hylkäystä vaatineiden opettajien ainoaksi aidoksi perusteluksi käsittämättömälle päätökselleen, jonka valituslautakunta on kumonnut ja siis hyväksynyt gradun ilmoittaen samalla, ettei päätöksestä voi valittaa.

    – Sen hylkäämiselle (aluksi) on helppo nähdä yksinkertaisempiakin syitä kuin (kuten dosentti Helo antaa ymmärtää) oletettu akateemista maailmaa hallitseva kulttuurimarxistinen salaliitto, jota se uhkasi.

    [A.H.] Tätä heittoa koskien haastan kirjoittamaan etsimään tuhansien sivujen pituisista kirjoituksistani maininnan kulttuurimarxistisesta salaliitosta tai edes kulttuurimarxisteista ‒ suomeksi tai englanniksi (tai käännettynä unkariksi tai venäjäksi). Lyön tonnin vetoa, ettei löydy.

    1. Vastasin dosentti Helon (tähänkin ketjuun kopioimaansa) rönsyilevään vastineeseen tämän omalla Facebook-sivulla näin:

      Olipas aikamoinen vuodatus…

      Ensiksi, kyseessä ei ollut ”lausunto” vaan täysin epämuodollinen Facebook-päivitys. Koska dosentti Helo on nostanut asian julkisuuteen, mutta monilla joita asia on hämmentänyt ei ole ollut mahdollisuutta tutustua ko. tutkielmaan, päätin kertoa lähinnä omille Facebook-kavereilleni, millainen vaikutelma tutkielmasta minulle syntyi.

      Pidän kiinni arviostani, että tutkielman keskeinen ”teoriaperusta”, jos sellaisesta nyt voi puhua, perustui jollekin ihan muunlaisille (harvoille) lähteille kuin vakavastiottettavalle akateemiselle tutkimuskirjallisuudelle. Se kuuluu siltä osin teemallisesti nähdäkseni lähinnä tieteenfilosofian ja yhteiskuntafilosofian alaan, ja sellaisena se on silmiinpistävän heppoinen – olen varma että jokainen näitä aloja tunteva filosofikollega olisi samaa mieltä. Epämääräiset viittaukset anonyymeihin dosentteihin eivät tätä muuksi muuta.

      Toisin kuin dosentti Helo esittää, en ole todellisuudessa ottanut mitään vahvaa kantaa tutkielman hyväksymiseen tai arvosanaan – se on tutkinto-ohjelman ja yliopiston oma asia. Olen sen sijaan esittänyt syitä, joiden vuoksi *ymmärrän* hyvin alkuperäistä päätöstä hylätä se. Toisin kuin dosentti Helo, en ainakaan lähtisi julistamaan tutkielmaa ”mainioksi”, ”oivaltavaksi” ja ”perusteelliseksi”.

      Samalla olen pyrkinyt hälventämään dosentti Helon tässä lietsomaa mielikuvaa, että yliopistot pyrkisivät sensuroimaan ”oikeaoppisuudesta” poikkeavaa ajattelua. Eivät varmasti pyri. Helo itse ei ehkä käytä termiä ”kulttuurimarxismi”, mutta hänen toistuva vaahtoamisensa poleemisesti ”woke-ideologiasta” kyllä kertoo, että samasta amerikkalaisten äärioikeiston ja konservatiivien salaliittoteorioiden laarista (ehkä vain ”hyödyllisenä idioottina”) hänkin ajattelumallinsa ammentaa. Sen saman ”anti-woke” -ideologian avulla Putinin Venäjä on kansainvälisen äärioikeiston avustuksella pyrkinyt lietsomaan epäluottamusta ja epävakautta länteen.

      1. Näin maallikon näkökulmasta onnistut hälventämispyrkimyksissäsi aika heikosti. Korjaa jos olen väärässä, mutta minulle jäi edelleen vaikutelma että mielestäsi ”woke-ideologia” tai intersektionaalisuus ovat jotenkin lähtökohtaisesti oikeaoppisempia tiedon tuottamisen teoreettisia kehyksiä kuin vaikkapa amerikkalainen konservatismi. Vinoumasta kertoo sekin, että Helon ”woke-ideologiasta” paasaaminen on mielestäsi jotenkin raskauttavaa, mutta itse heittelet ”äärioikeiston” tapaisia leimakirveskäsitteitä aivan kuin ne eivät olisi yhtä latautuneita ja epämääräisiä. Samanlaisia sana-aseitahan ne, vain eri puolelta rintamaa, ja näen kiistelyssänne ennen muuta kaksi politisoitunutta tieteilijää syyttelemässä toisiaan tieteen politisoinnista. Putin-kortti on tietysti aina hyvä, etenkin jos unohtaa että Ukraina (jonne meidänkin pitäisi kiireesti toimittaa lisää aseita) on aika anti-woke sekin.

Vastaa käyttäjälle Erkki Ahlström Peruuta vastaus

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *