Kolumnit

Woke-nyrjähdyksiä historiallisessa ajattelussa

Yksikään tuntemistani alan ammattilaisista ei ole puolustanut orjuutta, vaikka työkseen selvittäisikin orjanomistajien valistusajattelua. Idealisoitu kuva George Washingtonista pelto-orjien kanssa. The farmer, Junius Stearns, lith. by Régnier, 1853. Library of Congress.

Historiantutkimuksen tarkoitus on ymmärtää toisenlaista ajattelua toisenlaisena aikana toisenlaisessa kulttuurissa, siksi myös käsitteitä on käytettävä niin, että ne tarkoittavat jotain. Valkoisen ylivallan käsite on nykyisessä merkityksessään järkeenkäypä vasta rotuerottelun purkamisen jälkeisestä kaudesta käytettynä –  sitä ennen koko länsimainen sivistyskäsitys oli lähtökohtaisesti rasistinen.  Ei ole kovin syvällistä ajattelua päivitellä, että länsimaissa ajateltiin 1800-luvun lopussa eri lailla kuin 2020-luvulla kirjoittaa Ari Helo.

Nykyinen woke-kulttuuri näyttää tuottavan kummallisia vääristymiä nykyiseen yhteiskunta-ajatteluun. Samoin niitä on alkanut ilmetä akateemisten tutkijoidenkin keskuudessa. Historioitsijoilla on oikeus olla poliittisesti erimielisiä ilman, että erimielisyyksiä väitetään tutkimuksellisiksi. Useimmiten kyse on vain näkökulmaeroista tutkittuun aiheeseen. Oppialana historia tarjoaa tutkittua tietoa menneisyydestä, ei poliittisia mielipiteitä. Muodikasta muistitutkimustakin on jo syytä muistuttaa nyrkkisäännöstä, että parasta muistamisen politiikkaa on muistaa historia. Silloin ainakin puhuu menneisyydestä tutkitun tiedon pohjalta.

Sensuuria ja käänteistä rasismia

Woke-ilmiö on jo muuttumassa avoimiksi sensuurivaateiksi ja käänteiseksi rasismiksi. Yle vastikään julkaisi oikein asiantuntijoiden kommentein varustetun jutun uusista somekäyttäytymisen säännöistä.  Valkoihoisen pitää kuulemma tarkkaan miettiä, saako käyttää ruskeaa peukaloemojia kannustavaan peukutukseen. Lisäksi annettiin ohjeita niille, jotka häpeävät valkoisuuttaan! Taas ollaan länsimaiden historiassa siinä tilanteessa, että ainakin yhden ihmisryhmän oletetaan häpeävän ihonväriään ja kaikkea sitä, mitä se muille kenties symboloi. Itse en suostu häpeämään sitä, että olen keski-ikäinen, valkoinen mies, koska näihin ominaisuuksiini en ole itse voinut vaikuttaa.

Yhdysvalloissa, jonka poliittista kulttuuria ja historiaa itse tutkin, woke-ilmiö on jo tuottanut kulttuurisotien rintamille laajan, rasistissävyisen sensuurin. Vastikään New York Times -lehti noudatti suvaitsemattomuuden nollatoleranssia DMX -nimisen rap-artistin muistokirjoituksessa täysin vaikenemalla taiteilijan tunnetusti misogyynisistä ja homofobisista lyriikoista. Miten aiotaan jatkossa puhua taiteesta ilman sen ristiriitaisuutta, jolla sen on usein tarkoitus meitä puhutella? Millaista taidekeskustelua enää suvaitaan? Halutaanko tietoisesti näivettää omaa kulttuuria?

Entä mitä ajatella yhdysvaltalaisprofessoreiden valtamediassa antamista lausunnoista, että Napoleon pitää käsittää ”valkoisen ylivallan ikonina” tai että Thomas Jeffersonia voi analysoida aikansa R. Kellynä? Kelly on moneen kertaan lapsipornosta ja raiskauksista syytetty ja vangittu muusikko. Sen sijaan Jeffersonin seksuaalisista mieltymyksistä ei tiedetä oikeasti mitään. Jos Napoleon on ”valkoisen ylivallan” ikoni, miten käsitetään 1900-luvun historia ja rotuerottelun lopettaminen Yhdysvalloissa? Tarkoittiko se, että vasta silloin mustillekin sallittiin osallisuus tähän lähes ylihistorialliseen valkoiseen ylivaltaan? Napoleonkin käytti tarmonsa enimmäkseen vain valkoisten eurooppalaisten teurastamiseen.

Käsitteiden pitää olla selkeitä

Käsitteitä on käytettävä niin, että ne tarkoittavat jotain. Valkoisen ylivallan käsite on nykyisessä merkityksessään järkeenkäypä vasta rotuerottelun laillisen purkamisen jälkeisestä kaudesta käytettynä. Sitä ennen koko länsimainen sivistyskäsitys oli lähtökohtaisesti rasistinen, koska epäiltiin, etteivät muut kansat ja rodut kenties kykene samantasoiseen sivistykseen, saati sen toimijoiksi. Imperialistisen aikakauden rasismi ei vähene tällä analyysilla yhtään, mutta valkoisen ylivallan käsite selkeytyy.

On aivan eri asia puhua valkoisesta ylivallasta, kun yhteiskunta on laillisin muodoin jo sitoutunut etniseen tasa-arvoon. Yhdysvallat sitoutui siis 1960-luvulta lähtien siihen, että sen länsimainen (ja valistuspohjainen) kulttuuri kuuluu kaikille sen etnisille vähemmistöille yhtä lailla kuin eurooppalaisperäisille amerikkalaisille.

Suomessa osataan myös. Olen muutaman kerran tullut täysin väärinymmärretyksi, kun kyse on ollut rasistisen ajattelun ja yhteiskunnan rakenneongelmien vuorovaikutuksen analysoinnista. Samoin olen joutunut torjumaan valtakunnallisesti tunnetun lehden toimittajan uteluita kollegasta, jonka akateemista pätevyyttä toimittaja halusi saattaa epäilyksenalaiseksi kyselemällä tämän henkilöhistoriasta minulta.

Jo 90-luvun vaihteessa kuuntelin Päivi Setälän selostusta siitä, kuinka naishistoriaa ei ole tarkoitus Suomessa kirjoittaa kurjuushistoriana. Syyn ymmärtää. Kurjuushistoria ei hyödytä ketään eikä välttämättä edes pyri objektiivisuuteen. Objektiivisuuteen on pyrittävä, vaikkei sitä koskaan voi täysin saavuttaakaan. Nykyään kolonialismin historiasta meiskataan ikään kuin sitä ei olisi aiemmin edes tutkittu. Siitä tiedetään vaikka kuinka paljon ja vieläpä eri näkökulmista. Orjuuden historiaakin kirjoitettiin Yhdysvalloissa jo 1970-luvulla orjien oman toimijuuden näkökulmasta. Tähän ei tarvittu moralistista raivoa menneisyyttä kohtaan. Haluttiin tutkia, miltä järjestelmä siinä eläneille näytti.

Päämääränä on ymmärtää menneisyyttä

Myös orjanomistajien aatehistoria on läpikotaisin selvitetty. Yksikään tuntemistani alan ammattilaisista ei ole puolustanut orjuutta, vaikka työkseen selvittäisikin orjanomistaja Jeffersonin valistusajattelua. Samoin historiankirjoittamisen etiikasta ja suuntauksista on kirjoitettu iän kaiken. Tietoa on tarjolla, jos vanhoja historiankirjoja ja historiankirjoituksen historiaa vain vaivaudutaan lukemaan ennen kuin ryhdytään taivastelemaan historioitsijoiden näennäistä välinpitämättömyyttä menneistä vääryyksistä.

Jouduin vastikään joukolle kulttuurintutkimuksen opiskelijoita toisten pitämän työelämäkurssin loppuesseisiin erikseen antamaan palautetta siitä, että yliopisto-opiskelu tähtää ensisijaisesti, ei maailman parantamiseen, vaan tiedon ja tieteellisen ajattelun edistämiseen. Kannattaa miettiä, mitä opiskelijoille tarinoi. Samoin on syytä miettiä kriittisesti maailmanparantamisen tapoja. Saamelaisille ja muille vähemmistöille on pääsääntöisesti aivan yhdentekevää se, että heille pahoitellaan menneitä. Se on halvinta monikulttuurisuuspopulismia, se kun ei maksa mitään. Vähemmistöjen historian tutkimusta ja kulttuuria voi tukea aidosti suomalla siihen rahoitusta. Se taas on pelkästään poliittinen valinta, ei tieteellinen tai tutkimuksellinen ongelma.

Yhdysvalloissa historiankirjoituksen kiistoissa ollaan pian siinä tilanteessa, että republikaanit kirjoittavat aivan omat kansalliset historiakirjansa demokraattien teoksista välittämättä. Presidentti Trumpin historiakomitea antoi tammikuussa 2021 lausunnon, jonka mukaan koko identiteettitutkimuksen perinne on lähtökohtaisesti tuomittava tapa lähestyä historiaa. Myös Agricola-sivuston aiemmissa kolumneissa on puhuttu historian ja identiteettipolitiikan yhteyksistä. Tärkeää on hahmottaa, ettei historiaa mitenkään lähtökohtaisesti kirjoiteta identiteettipolitiikkaa varten.

Historia ei ole mikään aputiede jollekin ”varsinaiselle” kulttuurintutkimukselle eikä identiteettitutkimukselle. Historiallista ajattelua toivoisi käytettävän myös identiteettitutkimuksessa nykyistä asiantuntevammin. Onhan historiallinen ajattelu monikulttuurista jo lähtökohdiltaan. Tarkoitus on useimmiten ymmärtää toisenlaista ajattelua toisenlaisena aikana toisenlaisessa kulttuurissa. Ei ole kovin syvällisesti monikulttuurista ajattelua päivitellä sitä, että länsimaissa ajateltiin 1800-luvun lopussa eri lailla kuin 2020-luvulla. Luulevatko jotkut, ettei historia koske heitä lainkaan – ettei ajattelu muutu tulevaisuudessakin ja etteivät he joudu itse arvioitavaksi yhtä lailla kuin me nyt arvioimme menneitä sukupolvia?

Ari Helo on aatehistorian ja Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistosta.

Lisätietoja:

10 kommenttia artikkeliin “Woke-nyrjähdyksiä historiallisessa ajattelussa

  1. Huomautan artikkelin monipolviseen pohdintaan kokonaisuutena kantaa ottamatta, että alku on huti.

    Kirjoittaja esittää osoituksena ”woke-kulttuurin” ”avoimien sensuurivaateiden” ja ”käänteisen rasismin” ilmenemisestä Suomessa linkkaamansa Ylen artikkelin, jossa tarkastellaan emojien moniväristymistä ja pohditaan niiden käytön eettisiä ulottuvuuksia. Hän närkästyy: ”Valkoihoisen pitää kuulemma tarkkaan miettiä, saako käyttää ruskeaa peukaloemojia kannustavaan peukutukseen. Lisäksi annettiin ohjeita niille, jotka häpeävät valkoisuuttaan! Taas ollaan länsimaiden historiasta siinä tilanteessa, että ainakin yhden ihmisryhmän oletetaan häpeävän ihonväriään ja kaikkea sitä, mitä se muille kenties symboloi. Itse en suostu häpeämään sitä, että olen keski-ikäinen, valkoinen mies, koska näihin ominaisuuksiini en ole itse voinut vaikuttaa.”

    Tosiasiassa lehtijuttu ei aja sensuuria eikä käänteistä rasismia, eikä sen viesti ole kehottaa kirjoittajaa häpeämään valkoisuuttaan tai keski-ikäistä mieheyttään. Se ei myöskään ole osoitus siitä, että ”nykyinen woke-kulttuuri” tuottaisi ”kummallisia vääristymiä” jopa ”akateemisten tutkijoidenkin keskuudessa”. Sen sijaan jutussa pohdiskellaan, että tummemman emojien käytön mahdollisia syitä voivat olla niin solidaarisuus, ajattelemattomuus kuin, joidenkin kohdalla, häpeä. Mutta viimemainitusta mahdollisuudesta tutkija Leena-Maija Rossi toteaa:
    ”Monia saattaa ahdistaa oman etuoikeutetun asemansa tunnistaminen valkoihoisena. Syyllisyyden tilaan ei kuitenkaan kannata jäädä vellomaan. Ihonväri on asia, jolle emme voi yhtään mitään. Sen yhteiskunnallisille merkityksille sen sijaan voimme.”

    Kirjoittajaa tai ketään muutakaan ei siis suinkaan kehotettu häpeämään valkoisuuttaan, pikemminkin päinvastoin. Yleinen kehotus harkita omaa etuoikeutettua asemaa on eri asia, järkeenkäypä tulkintatieteellinenkin tapa eikä mitään sokeaa woke-ideologiaa. Nyt meni hyvä närkästys hukkaan!

    Vakavammin puhuen, tulee meille tutkijoille alalla jos toisellakin kovin vaikeaksi, jos sillä, mitä selväkielisesti sanomme, ei ole edes tieteellisessä yhteisössä väliä suhteessa siihen, mitä meidän väitetään sanovan ja edustavan. ”Kannattaa miettiä, mitä opiskelijoille tarinoi.”

    Yst. terv.
    Jussi Ojajärvi
    kirjallisuuden yliopistonlehtori, Oulun yliopisto

    1. Jos selvällä suomenkielellä asia on sanottu useamman kerran, eli kyseenalaistetaan jonkun erityisen ryhmän ihonväri, miinä kutsun sitä rasismiksi tieteellisessä yhteisössä yhtä lailla kuin muaallakin. Jutussa todetaan kommentoijan mielestä siis aivan muuten vaan, että jos ”käyttää omaa ihonväriään tummempaa emojia … sivuuttaa oman valkoisuutensa. Se on ongelmallista, jos ei tiedosta oman ihonvärinsä mukana tuomia etuoikeuksia …” tai että ”monia saattaa ahdistaa oman etuoikeutetun asemansa tunnistaminen valkoihoisena”. Kyllä tekstejä lukea pitää ja oikeus niitä on tulkitakin. Törkeää on juuri se, että oikein oletetaan tietyn ryhmän kokevan ahdistusta ihonväristään juuri siksi mitä se SAATTAA muille symboloida. Ajatelkaapa mikä tahansa muu ihonväri samoin kommentoiduksi Ylen juttuun! Kannattaa lukea oppikirjana Charles Taylorin Multicultururalism aiheesta miten identiteetinrakentamiselle oleellinen dialogi tapahtuu ja mitä se ennaltatiedetty väheksyminen sen suhteen varsinaisesti tarkoittaa sille rakennustyölle. Käänteinen rasismi on aivan yhtä lailla rasimia kuin se vanhanaikainenkin.

      1. Korjataanpa ensin kommentin kommentissa harhaanjohtavasti pätkittyjä tai välittömästä tekstiyhteydestä irrotettuja sitaatteja:

        – Jos käyttää, _saattaa_ sivuuttaa, sanoo monimuotoisuuskonsultti Salmani Ylen artikkelissa. Tämä on kysymyksenasettelua siitä, mitä eriväristen emojien ristiinkäyttäminen saattaa sisältää eri tilanteissa. Ei mikään yleistuomio.

        – ”[M]onia saattaa ahdistaa oman etuoikeutetun asemansa tunnistaminen valkoihoisena”, sanoo siis puolestaan Rossi ja toteaa, kuten siteerasin, tämän jatkoksi, että syyllisyydessä vellomiseen, jos tällaista ahdistusta on ollut, ei ole syytä, sen sijaan kannattaa toimia niin, että ihonvärien yhteiskunnalliset merkitykset muuttuisivat.

        Ihmeellistä, että tämä näyttää sinne siltä, että ”oikein oletetaan tietyn ryhmän kokevan ahdistusta ihonväristään juuri siksi mitä se SAATTAA muille symboloida”. Rossi sanoo, että jos näin on – sillä niinkin _voi_ olla, ei koko ryhmän eli kaikkien kohdalla, vaan joidenkin –, ahdistuksessa vellominen ei ole järkevää. Hän ei kehota esim. Ari Heloa tuntemaan syyllisyyttä omasta ihonväristään, saati siitä, että sattuu olemaan keski-ikäinen mies. Eikä edes oleta, että Helo niin itsekseen tekisi.

        Riittääkö tämä rautalangan määrä?

        Vauhdikkaasta vastakommentista saattoi jäädä minulle mysteeriksi myös, miten niin Ylen artikkelissa ensinnäkin ”kyseenalaistetaan[??] jonkun erityisen ryhmän ihonväri” ja miten se olisi rasismia. Se, että huomautetaan ja huomataan erilaisia ihonvärejä oleva ja niihin liittyvän yhteiskunnallisia merkityksiä, ts. moniväristen emojien käyttöön liittyvän pohdinnanarvoisia kysymyksiä valtasuhteista ja etiikasta, ei ole rasismia. Se on vain sitä, että pohditaan kyseistä emoji-ilmiötä historiallisesti rakentuneessa kontekstissa.

        Siis historiallista ajattelua.

        Myöskään kysymyksenasettelut prosessiin (käyttöön tai käyttämättä jättämiseen) liittyvistä erilaisista tuntemuksista tai tarkoituksista eivät ole rasismia. Jos rasismia on kirjoittajan mielestä emoji-artikkelissa esille nostettu omien etuoikeuksien problematiikka sinänsä ja kysymys siitä, saattaako sen tiedostamisesta jollekulle valkoihoiselle syntyä erilaisia affektiivisia tuntemuksia kuten häpeää, niin käytössä on hyvin omaperäinen ja merkityksettömäksi asti laajennettu rasismin ja käänteisen rasismin määritelmä. Tuskinpa nyt ihan tätäkään oli tarkoitus väittää.

        Anyway, yllä oleva kolumnin alku, jota kommentoin, on huti ja huonosti harkittu, sillä se ei upotetulla linkillään todista sitä, mitä luulottelee todistavansa: se ei osoita olettamansa ”woke”-”sensuurin” ja ”käänteisen rasismin” leviämistä suomalaisen keskustelun ja akateemisten tutkijoiden ajattelussa ja sen ”kummallisissa vääristymissä”.

        Sen sijaan se osoittaa, miten huterat väittämät tällaisesta ilmiöstä näemmä ovat tiedeyhteisölliselläkin alustalla mahdollisia.

        1. Huomautan, että tämä alustamme ei ole demokraattinen siten, että täällä näkyisi kommentteja ilman kirjoittajan hyväksyntää. Mutta en ole niitä sensuroimassa. Tähän semioottiseen purkaukseen vanhalta tutultani Oulusta kuitenkin vastaan vasta huomenna, maanantaina.

          No niin, Ojajärvelle siis edellisen kommentin johdosta:
          – ”Kolumnin alku” on tietysti sen alku. Jos kolumnini lukee kokonaan, asia tulee kyllä selväksi. YLEn käsittämätön hörhöjuttu oli vain ensimmäinen esimerkki, kuinka itsestään selvänä tätä woke-asennoitumista ainoana oikeana yhteiskunnallisena nykyasenteena näytään jo pitävän. Teen jutussa ihan selväksi, että koko ilmiö on läpeensä naiivi ja kulttuurivihamielinen näkökulma nykymaailmaan ja maailmanmenoon – saati sitten järkevä historioitsijoiden lähtökohdaksi pohtia sitä, millainen maailma ennen meidän aikojamme oli.
          – ”Monivärisyydestä”: Minun silmissäni ”moniväristen emojien käyttöön” liittyviä ”kysymyksiä valtasuhteista ja etiikasta” ei voi millään lähteä eettisesti tai valtasuhteiden suhteen käsittelemään muuten kuin olettaen, että ihmisen ihonväri sellaisenaan voi olla eettinen kysymys tai valtakysymys. Jos ihonväri on eettinen kysymys, silloin puhutaan jostain muusta etiikasta kuin siitä, jota minä olen lukenut tutkijanurani ajan nykyaikaisena etiikkana.
          – ”Valtasuhteiden” käsitteleminen emoji-pohjalta on sitten sellaista humanismia, josta voisi viis veisata, jos ei tietäisi, että sillä pyritään totalitaristiseen keskustelukulttuurin muutokseen – ja juuri sellaiseen, joka rajaa, ei suinkaan avarra keskustelua. Näitä käyttäytymissääntöjä luovat nyt tahot, jotka viis välittävät siitä keiden tunteita loukkaavat omauhrautumisensa hurmiossa.
          Olen kirjoittanut jo woke-vainosta Yhdysvalloissa ja siitä kuinka siitä ollaan jo usealla taholla varoitettu, että se on luomassa ihan uutta mccarthyismin aikakautta amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Aiheesta voi lukea niistä Kolumnin ”Lisätietoja”-kohtaan laitetuista linkeistä.
          – En ole näkemyksineni aivan yksin myöskään. YLEllä oli tarjota samalla alustalla emoji-jutun kanssa myös ihan avartava artikkeli (24.4.). Sen otsikko kuuluu näin: ”Kirjailija Leena Krohnin mukaan elämme uuden suvaitsemattomuuden aikakautta, jota ruokkivat poliittinen islam ja sosiaalisen median sanktiot”.

  2. En lähde vaihtamaan esille ottamaani puheenaihetta muuhun, esim. Krohnin mielipiteisiin ja leimanheittelyihin. Toki olen niistä perillä. Kirjailija ei tässä ole erityinen auktoriteetti.

    Ihmisen ihonväri ei ”sellaisenaan” ole eettinen kysymys, se on synnynnäinen ominaisuus, kuten sekä sinä että Rossi sanovat, eikä siitä sinänsä täten tarvitse ahdistua, kuten kumpikin tavallansa toteaa. Etiikka liittyy siihen, mistä historiallisesti rakentuneesta subjektipositiosta puhutaan ja mitä samalla puheella (tai emoijeilla) tehden – halutaanko ajatella sitä, mikä on tilanteisesti, myös siis historian tietyssä tilanteessa, toiset huomioon ottavaa, oikein tai väärin tai jotain siltä väliltä.

    Jos tarkoitat, että ihonväri ei koskaan mitenkään liity puhujapositioihin, edustat toista kantaa kuin tavattoman moni tieteentekijä läpi ihmistieteellisten alojen jo pitkään.

    En itse pidä emoji-kysymystä todellakaan maailman suurimpana pulmana. (Sitä voi toki aina kysyä, mikä on järkevä artikkelinaihe, vaikutuksellista tieteentekoa tai vaikka sitten politiikkaa, kuten jutussa myöhemmin teet ehdottaessasi anteeksipyyntöjen sijaan rahaa saamelaiskulttuurin tutkimukseen. Itse en tosin näe näitä kahta toisiaan poissulkevana.)
    Mutta emoji-kysymykseeenkin nyt vain liittyy eettistä harkintaa mahdollistava ellei joskus myös edellyttävä ulottuvuus, kuten juttu toi esiin.

    Näiden kysymyksenasettelujen esiintuominen ei ole käänteistä rasismia eikä sensuurivaateita. Kysymys on perimmiltään varsin yksinkertaisesta asiasta eli toisten huomioon ottamisesta. Eri asia on, että väen vängällä haluat nähdä jutussa ko. sisältöjä, vaikka et niitä näemmä pysty sieltä tekstianalyyttisesti osoittamaan, ja liität ne samalla omien oletustesi nojalla ”totalitaristiseen keskustelukulttuurin muutokseen”, ”omauhrautumisen hurmioon” ja ”uuteen mccarthyismin aikakauteen”.

    Toivoisi, että historiantutkija malttaisi historiantutkijoiden alustalla pidättäytyä kaltevan pinnan argumentaatiosta ja olla leimaamatta perusteettomasti muita tutkijoita, kuten nyt Rossin suhteen linkkauksesi kautta teit. Kolumnisi alussa (pidättäydyn ottamasta kantaa muuhun) siirryit historiantutkijan roolista identiteettipoliitikon rooliin ryhtyessäsi närkästymään ”valkoisen, keski-ikäisen miehen” puolesta ja julistamaan oikeutta olla syyllistymättä ihonväristään. Kukaan ei linkkaamassasi jutussa pyytänyt niin tekemään.

    Lopputulemana täytynee todeta, että Ari Helo ja muut hänen tavallaan asioita kokevat ”valkoiset, keski-ikäiset miehet” käyttäkööt tilanteessa kuin tilanteessa minkä väristä emojia vain – ajattelematta lainkaan käyttötilanteisiin mahdollisesti sisältyviä valtasuhteita ja kenenkään tuntemuksia –, jos näiden kysyminen valkoihoiselta mieheltä tai muilta ihmisiltä on heidän näkemyksensä mukaan käänteistä rasismia ja heidän vastaava itsereflektionsa olisi vääristynyttä ajattelua ja itsesensuuria. Näin valkoiset, keski-ikäiset miehet voivat suojautua siltä, että “totalistaristinen” “woke-kulttuuri” pääsisi soluttautumaan heidän päidensä sisälle. Eikö vain!

    1. No jo vain! Ohitan nyt nuo ”kaltevan pinnan argumentaatiot” ja muut vihjaukset siihen, etten osaa varsinaisesti edes argumentoida. Sellaista en väitä vastaväittäjästäni tässäkään, koska ainakin toisinaan ”otan muut huomioon”. Sanoiko Rossi mitä tarkalleen ja mitä kenties koki itse ko. asiaan sanoneensa ei ole tietenkään varmaa, enkä esim. Rossin sanomisiin puuttunut kuin sen suhteen, mitä jutusta satuin lukemaan. Hänen nimeään en ottanut erikseen esiin juuri siksi.

      On käänteistä rasismia sanoa, että on ”ongelmallista” kenenkään sivuuttaa ”valkoisuutensa”. Koska jokaisella afrikkalaisamerikkalaisella on oikeus sivuuttaa ihonvärinsä argumentoidessaan, on oikeus jokaisella muullakin argumentaatioon ja mielipiteisiin myös sivuuttaen oma ihonvärinsä. Ihonväri kun ei voi olla argumentti eikä mielipide sellaisenaan. Tämä on se yksinkertainen eettinen periaate, jota puolustan jutun alussa. Ja sitten oli se varsinainen juttu, jota ei vielä käsitelty näissä kommenteissa. Kaikkea hyvää kaikille!

  3. Kiitos kiinnostavista keskustelupuheenvuoroista!
    Vain pari tarkennusta:
    1. Agricola-portaali ei ole vain ”historiantutkijoiden alusta”, vaan pyrkii tavoittamaan laajemminkin koko humanistista kenttää.
    2. Toimitin Arin artikkelia mm. lisäämällä siihen linkkejä, joten vastuu mahdollisista vääristä linkkauksista on minulla.

    1. Linkkaukset olivat aivan oikein. Lisään tähän tiedoksi linkin siitä mainitusta R. Kellystä. Artikkelissa oikein mainostetaan, että Jefferson ”abused black women”, mikä on melko reipas tulkinta kaikesta siitä, mitä on tieteellisesti todistettu miehen tekemisistä. Tietysti orjanomistaja ”abused” kaikkia orjiaan, mutta kartanonherrat on todennäköisesti Suomessakin kohdelleet 1800-luvulla alustalaisiaan ihan miten milloinkin. Linkki juttuun vielä täällä: https://www.washingtonpost.com/outlook/2019/02/15/thomas-jefferson-is-r-kelly-american-enlightenment/

  4. No, en ole koulutettu, akateemisesti sivistynyt mutta…Näillä nykytrendeillä, oli sitten kyse sukupuoli-identiteetistä, etnisyydestä tai kulttuurisesta omimisesta, suuri kysymys kuuluu…Millä tavalla ei ole käänteistä rasismia, jos sinut suurinpiirtein ristiinnaulitaan, mikäli erehdyt olemaan vastakkaista mieltä? Millä tavoin yhteiskuntaa kehittää parempaan se, että tulee puskista jokin ilmiö minkä varjolla aletaan vaatimaan ihmisiä ajattelemaan tietyllä tavalla, esitetään että historia on tässä asiassa merkityksellistä, koska se todistaa sen sortavan tavan miten tiettyjä ihmisryhmiä on kohdeltu ja samaan aikaan pyritään hävittämään ja häivyttämään tätä samaista historiaa? Juurikin siksi, miten tiettyjä ihmisryhmiä on historiassa kohdeltu. Kaadetaan patsaita, vaaditaan poistamaan kirjoja kirjastoista, tässä nykyisin vaan odottaa enää, ”mitä seuraavaksi?”. Toinen mikä tulee näissä ”trendeissä” mieleen, mitä niissä yliopistoissa oikein nykyisin opetetaan? Päinvastaista rotuerottelua, kuin ennen 1900-lukua? Mihin se johtaa? Ei ainakaan tasa-arvoon.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *