Runar Schildt: Uusi elämä
Mikael asettui mukavasti sohvannurkkaan ja tarkasteli ensimmäisen viulistin harvinaislaatuisia mutkia tämän vetäessä jousellaan pitkiä imeviä sointuja muotiromans- sista.
Samassa esirippu kohosi Carmen Camillan edessä, joka tanssi espanjalaisen tanssin liikkeissään kaikki Friedrich- strassen hehku ja intohimo. Hänen pukunsa paljetit kipinöi- vät valonheittimen raa'assa valossa kuin briljantin kiteet, ja kastanjettien kipakka napsahtelu leikkasi veitsenterävänä salin melua.
Wally Wegner seisoi näyttämöllä ja lauloi piskuisella äänellä viisua jonka sisältö oli erinomaisen arveluttava. Hän yritti turhaan luoda pyöreille hyväuskoisille tytönkasvoilleen syntisen ja viettelevän ilmeen, samoin kuin koki yhtä turhaan ponnistaen suorittaa säädyttömiä jalanliikkeitä.
Carmen Camilla istui pianon ääressä ja jyskytti kiihkeästi koskettimia lyhyillä ja paksuilla sormillaan... ja ryöpytti slaagerin toisensa jälkeen...
Kumipyörien suhina kosteaa katua vasten kuulosti nopeilta siiveniskuilta... Sivukaduilta syöksyi muita autoja kuin lohikäärmeitä luolistaan, silmät villisti liekehtien, möyryten ja purskuttaen myrkyllistä hengitystään.
- Me lennämme! Me lennämme! huudahti pikku Wally ihastuksissaan ja Åke tunsi hänen sydämensä nopeat lyönnit ohuen päällystakin alla...
Hän tarttui Carmen Camillaa vyötäröltä näyttääkseen miten twosteppiä todella pitää tanssia...
Birger oli aloittanut marsseilla ja opereteilla, mutta kukaan ei ollut kiinnittänyt niihin huomiota. Nyt hän soitti ulkomuistista venäläisiä romansseja ja mustalaislauluja; niitä hän soitti parhaiten. Aron loputon murhe, vaeltavan kansan ikuinen kaipaus ja levottomuus, rakkauden ja kuoleman suuret ja yksinkertaiset tarut kokosivat hänen hauraista käsistään...
- Etkö voi ottaa minua luoksesi? Minä tiedän että minun käy huonosti jos jään varieteehen, enkä minä halua tulla sellaiseksi kuin paronitar... "Se on aivan mahdotonta ... ja mitä minun sukulaiseni ja koko kaupunki siitä sanoisivat?"...
Mutta kun kaasulyhdyt sitten äkkiä syttyivät hänen ikku- nansa alla ja kadut olivat väkeä mustanaan ja autontorvet raikuivat kuin sotaankutsut - silloin hän tunsi miten veri kohosi päähän, huone kävi äkkiä sietämättömän tukahdut- tavaksi, tuoli tuntui kivikovalta, pöytälampun terävä valo viilsi hänen silmiään, gramofoni kirkui naapurihuoneessa, oli mahdoton pitää ajatuksiaan koossa.
(Runar Schildt: Noitametsä. Novelleja. Suomentanut Liisa Ryömä.)