Pohjoismaissa aistiviallisten parissa ja hyväksi työtä tehneet olivat kokoontuneet yhteisiin kokouksiin vuodesta 1882 lähtien, enimmäkseen Tukholmassa ja Kööpenhaminassa.
Vuoden 1903 kokouksessa päätettiin, että seuraava kokous pidettäisiin 1908 Kristianiassa. Norjan irrottautuminen Ruotsista omaksi valtiokseen kiristi poliittista tilannetta Skandinaviassa niin, että suunniteltua kokousta ei voitu pitää.
Kokouksen siirtyessä tulevaisuuteen myös kokouspaikkaa tarkistettiin: kokous haluttiin siirtää Skandinavian rajojen ulkopuolelle. Isäntävuorossa olleet norjalaiset kysyivät, voitaisiinko aistivialliskokous pitää Suomessa. Suomalaiset olivat valmiit ottamaan kokouksen järjestettäväkseen, semmitenkin kun maamme aistiviallistoiminnassa mukana olleet olivat halunneet pitää jo toisen pohjoismaisen kokouksen Suomessa. Silloin hanke oli mennyt myttyyn. Niinpä heinäkuun 24.-27. päivinä 1912 pidettiin Helsingissä Kuudes pohjoismainen kokous aistiviallisten hyväksi.
Kokoukseen otti osaa kolmisensataa ulkomaista ja noin sataneljäkymmentä kotimaista asiasta kiinnostunutta. Osanottajista useat olivat aistivialliskoulujen opettajia.
Kokous työskenteli kolmessa yleisessä ja yhteisessä istun- nossa ja neljässä pienemmässä ryhmässä, osastossa, jotka oli järjestetty aistivian laadun mukaan. Omat osastot oli sokeiden, kuuromykkien, raajarikkoisten sekä yhteisesti tylsämielisten ja epileptikoiden opetusta ja hoitoa koskevia kysymyksiä varten. Viimeksimainittu osasto oli osallistuja- määrältään toiseksi suurin: sen istuntoihin otti osaa noin sata henkeä.