J. Alfred Tanner
Mamman lellipoika:
Ma oon mies, on nimein Kalle,
Kalle Armas Johansson.
Oon kolmekymmentä, vähän alle,
mutt' vielä puhdas, viaton.
Naisia en koskaan vaali,
en tartu heidän kahleisiin,
ma olen Helsingin ideaali,
sill' mammani mun sano' niin.
Sillä on monta sellaist' sällii,
kun ei kohtuutta noudata.
Mutt' min' en sylje, enkä käytä mällii,
ma tykkään, ettei se vaateta.
Sormessain on joskus tuppu,
sitt' ei lasketa virheisiin.
Oon rakastettava kuin ruusunnuppu,
sillä mammani mun sano' niin.
Että koskaan korttia löisin,
Ei! Herra varjelkoon!
Tai tupakkata iltaöisin
tupruttaisin ullakkoon.
Ett' oisin koskaan viinaa juonut,
Ei! - Ja siitä nyt pidän kiinn',
ett' haikara on minut tänne tuonut,
sillä mammani mun sano' niin.
Kirouskaan ei minuss' idä,
eikä nimi, jok' on sinnepäin.
En aatoksissakaan koskaan pidä
nuorta tyttöä sylissäin.
Kerran tuli mua tyttö vastaan
liinasissaan ja tanssi siin'.
Sellainen ärsyttääpi ainoastaan,
sillä mammani mun sano' niin.
Mielelläni minä kyllä naisin
ja aion naida piankin,
jos vaan vaimoksi tytön saisin
yhtä puhtaan kuin minäkin.
Olen hakenut, - on ympär' käyty
ventovieraista ystäviin,
mutt' Helsingissä ei sellaist' löydy,
sillä mammani mun sano' niin.