"Surullisimpia seurauksia nykyisestä sodasta on ollut... kaiken paitsi ihmishengen hinnan kallistuminen", kirjoitti J.Karhu selvityksessään hintojen noususta vuoden 1917 alussa.
Vuoden 1920 lopussa kaikki hinnat olivat nousseet 11-12 kertaisesti sodan alusta, mutta sitä ennen hintojen nousuvauhti oli eri tuotteiden kohdalla ja eri paikkakunnilla erilainen. Tämä johtui kysynnän ja tarjonnan eroista ja säännöstelyn erilaisesta onnistumisesta. Tukkuhintaindeksin nousu oli tasaisempi kuin muiden hintojen, koska nopeat kysynnän ja tarjonnan muutokset ja kaupan spekulaatio- tilanne eivät näy siinä yhtä herkästi kuin esim. torihinnoissa, joka kuvaa parhaiten ruoan hintaa.
Vuoteen 1917 asti tuontihinnat nousivat kotimaisia hintoja nopeammin. Tämä johtui yleismaailmallisesta hintojen noususta, inflaatiosta Venäjällä ja markan ulkomaisen arvon alentumisesta. Erikoisen jyrkästi nousivat elintarpeiden tuontihinnat. Sodan jälkeenkin ne vielä kaksinkertaistuivat (vuonna 1920 indeksi oli 1751) aiheuttaen maksutase-, valuutta- ja velkaantumisongelmia. Kotimainen hintataso pyrki seuraamaan tuontihintoja. Tuonnin osuus kulutus- tavaroiden kokonaistarjonnasta oli kuitenkin alle kolmasosa ja pahimpaan aikaan maahan ei tuotu elintarvikkeita lainkaan. Säännöstelyn vuoksi kotimainen hintataso jäikin ensin tuontihintoja alemmaksi, kunnes säännöstelyn epäonnistuminen ja absoluuttinen puute nostivat vähittäishinnat huippuunsa vuoden 1917 syksystä vuoden 1919 puoliväliin. Tämä kotimaisen sodan aiheuttama poikkeusvaihe näkyy havainnollisimmin elintarvikkeiden salakaupan kasvussa. Vapaat hinnat kaksinkertaistuivat vuoden 1917 jälkipuoliskolla ja kolminkertaistuivat vuoden 1918 aikana. Seuraavan vuoden lopulla salakauppahinnat laskivat puoleen ja rajahintojen tasolle.
Hintojen nousu merkitsi elämisen kallistumista. Sen mittaaminen on vaikeata, koska eri väestöyhmissä ja eri tulotasoilla ns. kulutuskori on erilainen. Pienituloinen kaupunkilainen, jonka palkasta pääosa meni ruokaan, kärsi suhteellisesti eniten siitä että juuri peruselintarvikkeiden hinnat nousivat eniten. Joidenkin muiden tuotteiden hankkiminen sota-aikana taas oli suhteellisesti edullista, jos oli rahaa ostaa. Virallinen elinkustannusindeksi kuvaa elämisen yleistä kallistumista, mutta vain ohjeellisesti sitä mitä ihmiset tekivät, kun hinnat nousivat. Rajahintojen ja salakauppahintojen hintahaarukka osoittaa elintarvikkeiden todennäköiset minimi- ja maksimihinnat.
Indeksin osatekijöistä vuokra oli ainut hinta joka reaalisesti laski. Tämä johtui tiukasta vuokrasäännöstelystä. Koska vuokralla asuminen oli yleistä kaikissa sosiaaliryhmissä, hyöty säännöstelystä oli suurin isojen asuntojen vuokraajille. Lämmitys sen sijaan kallistui jyrkästi: halot olivat Helsingissä tavallista kalliimpia Venäjälle viennin vuoksi ja kun niiden hinta tasoittui vuonna 1918, hiilen hinta moninkertaistui. Vaatteiden hinnat nousivat hyvin tasaisesti, tosin kiihtyen 1917, mutta sen jälkeen kysyntä ilmeisesti vähentyi niin paljon että hinnat reaalisesti laskivat.
Ratkaiseva tekijä elämisen kallistumisessa oli ruoan hinta. Kokonaisindeksi seurasi nimenomaan sitä. Ennen vuotta 1917 ruoan hinnan nousu oli melko tasaista ja hitaampaa kuin muiden hintojen, koska puute oli rajoitettua ja säännöstely toimi joten kuten.
Hintojen alueellinen vaihtelu oli suurta. Niin kauan kuin Venäjälle vietiin elintarvikkeita Viipuri oli kallein kaupunki, vuoden 1916 lopussa 33 prosenttia kalliimpi kuin Tampere. Venäläisten läsnäolo näyttää nostaneen hintatasoa kaikkialla. Muutoin eri tuotteiden, kuten maidon, voin, lihan, perunan tai halkojen hinnat vaihtelivat paikkakunnittain epäsäännöllisesti, toisin sanoen jokin tavara oli poikkeuksellisen kallista (esimerkiksi maito Helsingissä, kala Tampereella ja halot Viipurissa) ja samaan aikaan toinen tavara tavallista halvempaa (esimerkiksi lampaanliha Helsingissä, kaikki liha ja leipä Tampereella tai halot Porissa). Vuosina 1917-1918 elintarvikkeiden saannin ja hinnan ratkaisi kunnallisten elintarviketoimikuntien onnistuminen ja paikkakunnan rintama-asema.
(Pertti Haapala)