Maria Jotuni:
Kultainen vasikka.
Aliina: ...Rouvalla on tuo käytöksen varmuus ja välin- pitämätön ylenkatse, joka on valmista sivistystä jo, sitä korkeampaa ihan. Rahaa kun vain olisi rajattomiin.
...
Eedit: ...Nyt sota-aikana, kun villatavara on niin kallista, täytyy käyttää vain silkkiä...
Eedit: ...Pyri rikkauteen ja valtaan. Ryhdy keinottelemaan, kohta on jo myöhää... Elämme poikkeusoloissa... Ja mitä menoista tahi tuloista, onhan kysymys siitä, kuka pystyssä pysyy, on kysymys siitä, kutka sodan jälkeen ottavat johdon ja vallan käsiinsä. Raha on hallinnut tähän asti ja raha hallitsee edelleenkin...
Eedit: ...Olen julkea nainen, sama, mikä kadullakin, olen häpeämätön, olen sydämetön, sillä olen ostettu ja myyty...
Lahja: Jos Ameriikka tahtoo jatkaa sotaa, ja se jatkaa, sanoivat pörssissä, sinä alat keinotella ja keinottelet pois vaimosi, sen kanarialintusi...
Liina: Ymmärrän kyllä, että tällä on laajempi merkitys kuin näyttääkään. Näin luodaan uusi sivistys. Valtaan on päässyt uusi aines, joka on likempänä kansaa, melkein ihan samaa kansaa - aluksi.
Jaakko: Ja syö yhtähyvin kansaa ja pettää sitä...
Herman: Nykyinen ihminen on löydetty. Sota on sen paljastanut. Katso sotaa ja katso sen jälkiseurauksia. Näet, mihin ihminen pystyy.
Jaakko: Niin kauan kuin on omistamista, on sotaa.
Herman: Mutta jos omistaminen lakkaa? Entäpä jos ihminen viljelee vielä rauhassa tämän maan, tämän maapallonsa, kaikki kansat kuin yksi perhe, kaikilla samat edellytykset, yhteiset päämäärät, keskinäinen ymmärtämys?
Jaakko: Se on haave.
Herman: Se ei ole haave, kerta se on tulos, pakko, välttämättömyys. Eihän tällainen sairaus, kuin nykyinen rahavimma ikuisesti kestä. Hauskahan sitä on syrjästä seurata, mutta tuhot se tekee...
Katariina: suuri romahdus on tulossa.
Herman: Maailman loppu?
Katariina: Paljon pahempi!
Anna: Mikä?
Katariina: Rauha...
Herman: Sinun olisi pitänyt pettää tätä huonoa maailmanjärjestystä, vetää viekkaasti rahasi ajoissa pois.
Katariina: Sitä suunnittelinkin! Ja siksi sijoitin viimeistä kertaa melkein koko omaisuuteni samoihin osakkeisiin, luulin niiden äkkiä nousevan. Mutta, ähää, nousivatkos, senkös ne silloin tekivät? Olisin tämän tiennyt, olisin ostanut taloja ja metsää, metsä ei ystäväänsä petä. Vaan ei, ei metsät nyt minulle unissakaan rahoja kasva, ah, ei, eivihannoi minulle tämä maa!
Anna: Vihannoi se, kunhan tulee rauha...
Katariina: Rauha! Kuka olisi heistä uskonut, että nyt jo sotaan kyllästyivät, kun eivät kunnon alkuunkaan päässeet. ...Onpa se rauha! Pirun koukku se on, jolla asiat sotketaan, jolla toisten rehelliset rahat pois vedetään. Siellä ovat nyt minun omani, siellä koko voittoni, siellä huitelee se iloisena maailmalla, ja otapas hiiri hännästä kiinni...
Jaakko: Mitä äiti itkee? Niiden osakkeiden tähdenkö? Ja mä kun sain niille jo ostajan.
Katariina: Saitko? Sinä kultapoika! Saanko omani takaisin? ...
Jaakko: Kaikki saatte, voitto vain jää tulematta.
Katariina: Mitä minä voitosta, kunhan rehellisen omaisuuteni, omat rahani saan...
Jaakko: Älä ole lapsellinen, pitäisihän sinulle olla samantekevää, asuuko vaimoni luonani vai ei.
Liina: Vaan missä sinä asun?
Jaakko: Sinä vuokraat itsellesi asunnon. Annan sinulle rahoja...
Eedit: ...Tästä sodasta, epäilemättä, on ihmisille puhdasta hyötyä vain.
Aliina: Aivan varmaan.
Eedit: Eikä minun puolestani väliä, vaikka uusi sota tulisi tuossa paikassa, kun vain ei oma mies kaadu.