Laki elintarveasiain järjestelystä sodan aiheuttamissa poikkeuksellisissa oloissa.
Annettu Helsingissä, 27 päivänä heinäkuuta 1918.
Suomen Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty 20 päivänä heinäkuuta 1906 annetun Suomen Valtiopäivä- järjestyksen 60 §:ssä määrätyssä järjestyksessä, säädetään täten:
I LUKU. Elintarveviranomaisista.
1 §. Sodan aiheuttamissa poikkeuksellisissa oloissa on Suomen Senaatilla valta kansan toimeentulon turvaamiseksi antaa eräänlaisen omaisuuden kauppaa, kuljetusta, käyttöä, kulutusta, tuotantoa ja valmistusta koskevia määräyksiä niinkuin tässä laissa sanotaan.
2 §. Tämän lain nojalla annettujen määräysten täytäntöön- panosta pitävät Senaatin valvonnan alla huolta elintarve- toimistot ja elintarvelautakunnat.
Elintarvetoimistojen asiana on sen ohessa pitää silmällä elin- tarveasiain tilaa lääneissä tahi muilla niille uskotuilla alueilla, tehdä Senaatille siitä aiheutuvia esityksiä ja valvoa elintarvelautakuntain toimintaa.
3 §. Elintarvetoimistoja asetetaan vähintään yksi kuhunkin lääniin.
4 §. Kuhunkin kuntaan on asetettava elintarvelautakunta. Kuitenkin voidaan Senaatin määräyksestä useampia kuntia tai kunnanosia yhdistää saman elintarvelautakunnan alaiseksi tai kunta jakaa elintarvepiireihin, joihin jokaiseen asetetaan eri elintarvelautakunta.
Elintarvelautakuntain tulee erikoisesti pitää silmällä, että tätä lakia noudatetaan ja että sitä vastaan tehdyistä rikoksista nostetaan syytteet.
5 §. Elintarvelautakunnassa tulee paitsi puheenjohtajaa olla niin monta jäsentä kuin asianomainen elintarvetoimisto Senaatin ohjeiden mukaan määrää.
Elintarvelautakunnan puheenjohtajaksi nimittää elintarve- toimisto jonkun niistä henkilöistä, jotka asianomainen kunta on ehdokkaiksi asettanut, ja sillä on oikeus hänet toimestaan erottaa. Lautakunnan jäsenet valitsee kunta. Niitä valit- taessa on pidettävä silmällä, että lautakuntaan saadaan jäseniä, joilla on asiantuntemusta elintarpeiden tuotannon ja niiden kaupan alalla samoin kuin myös vähävaraisten olosuhteista.
6 §. Kunta on velvollinen suorittamaan elintarvelautakunnan jäsenten ja tarpeellisten apulaisten palkat, asettamaan lautakunnan käytettäväksi tarvittavat huoneustot sekä maksamaan elintarvelautakunnan muut kustannukset.
Puheenjohtajan tai toimihenkilön palkkion maksaa valtio.
7 §. Elintarvelautakunnan toimista saadaan valittaa elin- tarvetoimistoon sekä elintarvetoimiston päätöksistä ja määräyksistä Senaattiin paitsi niissä asioissa, jotka Senaatti määrää elintarvetoimistojen lopullisesti ratkaistaviksi.
8 §. Elintarvetoimistojen kokoonpanosta ja toiminnasta antaa Senaatti lähempiä määräyksiä.
9 §. Kaikkien viranomaisten tulee toimivaltansa rajoissa antaa elintarveviranomaisille tarpeellista virka-apua.
II LUKU. Elintarvejärjestelystä.
10 §. Edistääkseen elintarpeiden, rehutavaroiden, maata- lous- ja muulle elintarvetuotannolle välttämättömien teolli- suustuotteiden, lämpöä, valoa ja voimaa synnyttävien polttoaineiden, vaatetustavaroiden, paperin, lääkeainesten ja muiden yleisten tarveaineiden jakautumista tarvitsijain kesken yhteiskunnan edun mukaisella tavalla sekä niiden tuotantoa, valmistusta ja säästämistä, on Senaatti oikeutettu:
1. antamaan yksinoikeuksia puheenalaisten tavarain kaupan harjoittamiseen yhdelle tahi useammalle valtion valvonnan alaiselle liikkeelle, yhtymälle tai yhteisölle;
2. vahvistamaan suurimman määrän, mikä edellä mainittuja tavaroita vähittäiskaupassa on lupa ostajalle samalla kertaa myydä, sekä antamaan muitakin näiden tavaroiden kauppaa järjestäviä määräyksiä;
3. määräämään, ettei sanotuista tavaroista niitä vapaaehtoi- sesti myytäessä saa ottaa korkeampaa hintaa, kuin mikä on kunkin tavaran rajahinnaksi vahvistettu;
4. antamaan mainittujen tavarain valmistus- ja käyttämis- tavasta määräyksiä, joita kulutuksen tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi tai elintarvetuotannon turvaamiseksi pidetään tarpeellisina;
5. mikäli yleisen tarpeen tyydyttämiseksi tarvitaan rakennus- ta, laitosta, laivaa tai muuta kuljetusvälinettä, työvälinettä tahi muuta sellaista omaisuutta, joka on tarkoitettu tahi voidaan käyttää puheeksi tulleiden tavarain valmistamiseen, kuljetukseen, jakeluun taikka varastoonpanoon taikka tuotannossa tarpeellisen väen asunnoiksi sekä hevosten, ajoneuvojen ja muun kaluston ynnä työainesten suojuksiksi, velvoittamaan omaisuuden haltian korvausta vastaan asettamaan omaisuuden valtion käytettäväksi tai haltian valinnan mukaan itse suorittamaan vaadittua työtä valtion hyväksi; sekä
6. päättämään että valtio ennakolta vahvistamastaan hinnasta viljelijöiltä lunastaa kotimaassa viimeistään vuonna 1923 tuotettavaa viljaa, siementavaraa, perunoita, juurikasveja ja voita, sekä sokeritehtaista kotimaassa tuotetuista sokerijuurikkaista valmistettuja tuotteita, mikäli niitä yleisillä markkinoilla ei ole saatu tästä hinnasta myydyksi.
11 §. Edelleen on Senaatilla valta:
1. rajoittaa tai kieltää tavarain kuljetus maassa paikasta toiseen sekä niiden tuonti ja vienti:
2. vahvistaa ylin maksu, mikä tavarain kuljetuksesta saadaan kantaa;
3. antaa määräyksiä huoneustojen ylimmästä vuokrasta sekä vuokrasuhteiden muusta järjestelystä;
4. kieltää Suomen kansalaiselle tahi suomalaiselle yhtiölle kuuluvan omaisuuden myynti tai muu luovutus ulkomaalai- selle, ulkomaan viranomaiselle tai ulkomaalaiselle yhtiölle, milloin sellainen katsotaan olevan haitaksi Suomen elin- tarvehankinnalle, kaupalle tai merenkululle.
12 §. Poistaakseen elintarpeiden tuotannossa tarvittavien hevosten puutetta on elintarvetoimistoila valta määrätä, että milloin tarpeelliset työt muutoin jäisivät tekemättä tai myöhästyisivät, tällaisen eläimen omistajan on korvausta vastaan määräajaksi annettava se toisen käytettäväksi, mikäli omistaja ei samaan aikaan itse tarvitse sitä elintarpei- den tuotantoa tai muuta välttämätöntä tarvetta varten. Toisen työssä ollessaan on eläin pidettävä sen hoidossa ja ajettavana, jonka eläimen omistaja ehkä määrää.
Ellei eläimen haltia määräyksestä huolimatta luovuta eläin- tään, toimituttakoon sen paikkakunnan elintarvelautakunta, jossa eläin on, työnteettäjän pyynnöstä luovutuksen niinkuin 16 §:n 2 kohdassa sanotaan.
13 §. Jos havaitaan, että jonkun 10 §:ssä mainitun tavaran tarpeen tyydyttäminen voi käydä vaikeaksi tahi jos jotakin tavaraa tarvitaan maahan tuotavain elintarpeiden vastik- keeksi, on Senaatilla valta velvoittaa tavaran haltia luovut- tamaan se valtiolle, mikäli hän ei välttämättä tarvitse sitä itseään tai niitä varten, jotka häneltä saavat elatuksen tai muonaa. Sille, joka harjoittaa elintarpeiden tuotantoa, on hänen tuottamistaan elintarpeista jätettävä myös se, mitä hän välttämättä tarvitsee tuotantonsa ylläpitämiseksi sekä hänen työssään olevan väen elättämiseksi, joskin tämä väki olisi muussa työssä, kuin elintarvetuotannon palveluksessa.
Jos maassa olevat varastot eivät sallisi elintarpeita täysin riittävästi jokaiselle jaettavaksi, on edellisessä kohdassa mainitun luovutuksen tapahtuessa, tuotannon turvaamiseksi huomioon otettava, että varsinkin elintarpeiden tuotannossa työskenteleville mikäli mahdollista varataan riittävästi ravintoa.
14 §. Ellei tavara, joka annetun määräyksen mukaan on luovutettava valtiolle, ole niin valmistetussa tilassa, että sitä voidaan käyttää aiottuun tarkoitukseen, on luovuttaja velvollinen valmistamaan tavaran sellaiseksi, kuin hän paikkakunnan tavan mukaan olisi sen valmistanut, ellei tavaraa olisi määrätty valtiolle luovutettavaksi. Samoin on luovuttaja velvollinen kuljettamaan tavaran luovutukselle ehkä määrättyyn paikkaan, josta hänelle kuitenkin on suoritettava eri korvaus.
Jos paikkakunnalla, jossa tavara sijaitsee, puuttuu työvoimaa tavaran haltialle tässä pykälässä määrätyn työn teettämi- seen, hankkikoon paikallinen elintarvelautakunta tavaran haltian pyynnöstä hänelle aputyövoimaa siinä järjestyksessä kuin siitä erikseen säädetään.
15 §. Määrätessään tavaran luovutettavaksi valtiolle vahvistaa Senaatti siitä luovuttajalle maksettavan hinnan. Tätä hintaa määrättäessä on pidettävä silmällä, ettei se ehkäise, vaan edistää tarpeellista tuotannon lisääntymistä kuin myöskin että kauppavarastojen haltiat saavat kohtuulli- sen liikevoiton ulkomailta tuomastaan tavarasta.
Jos määrätty luovutushinta, jonkun tavaran haltian erikoisiin oloihin nähden, kuitenkin on kohtuuton, saattaa Senaatti hänen hakemuksestaan ja kuultuaan asianomaista elintarve- lautakuntaa suorittaa tavarasta lisähinnan tahi harkintansa mukaan jättää asian jäljempänä 22 §:ssä mainitun arvio- lautakunnan ratkaistavaksi.
16 §. Kun Senaatti on antanut määräyksen tavaran luovutta- misesta, tulee elintarvetoimiston kuulutuksella, joka on pantava nähtäväksi sopiviin paikkoihin kussakin kunnassa, ilmoittaa missä paikassa ja minä aikana tavaran haltian on tavara luovutettava ja kuka valtion puolesta ottaa tavaran vastaan.
Jos tavaraa ei täten luovuteta, on sillä, joka on määrätty tavaraa vastaanottamaan, valta luovuttajan kustannuksella ulosotto-, poliisi- tai muulla sitä varten määrätyllä viran- omaisella toimituttaa luovutus.
17 §. Jos nousee kysymys 13 §:ssä mainitun määräyksen antamisesta, voi Senaatti panettaa tavaran takavarikkoon. Ellei Senaatti 30 päivässä takavarikon toimittamisesta ole määrännyt tavaraa luovutettavaksi tahi ellei luovutusta ole tavaran haltiasta riippumattomasta syystä toimitettu yhtä pitkän ajan kuluessa luovuttamiselle määrätyn ajan jälkeen, peräytyy takavarikko.
Takavarikoidusta tavarasta ei sen haltia saa käyttää muuta kuin mitä hän takavarikon aikana tarvitsee 13 §:ssä mainit- tuihin tarpeisiin. Tavaran haltia on velvollinen samana aikana pitämään huolta tavarasta, jos se takavarikoitaessa hänen huostaansa jätetään, mutta on oikeutettu saamaan korvauksen tarpeellisista kustannuksistaan tavaran varas- toonpanosta, säilyttämisestä, hoidosta ja vakuutuksesta. Jos takavarikko peruutetaan tai peräytyy, on korvattava vahinko, mikä tavaralle takavarikon johdosta on koitunut.
18 §. Jos rajahinnan alaisen tavaran tarvetta ilmaantuu, tilanteen kuitenkaan olematta sellainen, että olisi syytä 13 §:n mukaan määrätä tavara valtiolle luovutettavaksi, ja jollakin on mainittua tavaraa hallussaan huomattavasti enemmän kuin hän tarvitsee itseään ja niitä varten, jotka häneltä saavat elatuksen ja muonaa taikka mitä hänelle on tarpeen muun elinkeinon kuin kaupan harjoittamiseen, on elintarve- toimisto elintarvelautakunnan ilmoituksesta oikeutettu panettamaan takavarikkoon mitä tavarasta on yli mainitun tarpeen sekä, jätettyään tavaran haltialle tilaisuuden selityksen antamiseen, hänen lukuunsa ja kustannuksellaan myymään tavaran.
Tavaran myyminen, joka saadaan toimittaa huolimatta siitä, että myymisestä annetusta päätöksestä valitetaan, voi tapahtua joko rajahinnasta tai vähentämällä siitä enintään 10 prosenttia, riippuen tavaran laadusta.
III LUKU. Viljelemättömän maan viljelykseen ottamisesta.
19 §. Jos maan haltia muusta syystä kuin tarkoituksenmukai- sen viljelyssuunnitelman toteuttamiseksi on vasten paikka- kunnalla olevaa tapaa ilman pätevää syytä jättänyt avointa peltoa tahi vähäarvoista heinää kasvavaa nurmimaata viljelemättä eikä elintarvelautakunnan määrättävänä aikana ryhdy vuodenajan edellyttämiin viljelystoimiin, voi elin- tarvetoimisto tai sen valtuuttama elintarveviranomainen ottaa maan, mikäli se käytettävissä olevalla työvoimalla ja siemenellä voidaan viimeistään vuonna 1919 saada kasva- maan elintarpeita, korvausta vastaan viljeltäväksi valtion tai kunnan lukuun tai antaa sen yksityiselle viljelijälle, etupäässä sellaiselle, jolla itsellään ei ole viljelysmaata. Maata täten viljelykseen otettaessa on pidettävä silmällä, ettei maan haltia sen kautta menetä karjakantansa ylläpitämiseksi tarpeellista heinä- tahi laidunmaata.
Milloin maan haltia siemenen puutteen vuoksi ei voi maata viljellä, on hänelle toimitettava tarvittava siemen.
Se, joka tämän pykälän perusteella saa maan viljeltäväkseen, on oikeutettu pitämään sen hallussaan lokakuun loppuun vuonna 1919.
20 §. Mitä 19 päivänä joulukuuta 1864 tilusten rauhoittami- sesta vahinkoa vastaan kotieläimiltä annetussa asetuksessa säädetään kotieläinten omistajan velvollisuudesta hoitaa niitä niin, ettei ne pääse toisen tiluksille, ei ole sovellettava eläinten omistajaan, jonka tiluksia tämän lain nojalla on otettu viljeltäväksi, mikäli on kysymys eläinten estämisestä pääsemästä näille tiluksille, vaan on tällaisessa tapauksessa viljelijän itsensä aidalla tai muuten suojattava viljelyksensä.
21 §. Jos tila, josta tämän lain nojalla on maata toiselle viljeltäväksi annettu, myydään, on uudella omistajalla oikeus itse ottaa maa viljeltäväkseen, ellei viljelijä ennen tilan myyntiä vielä ole viljelystyöhön ryhtynyt.
IV LUKU. Yleisiä määräyksiä.
22 §. Milloin korvauksesta, josta tässä laissa puhutaan, ei voida sopia, ratkaisee asian arviolautakunta, johon kumpikin asianosainen valitsee yhden jäsenen ja nämä yhdessä puheenjohtajan. Elleivät he sovi puheenjohtajan vaalista, määrää puheenjohtajan maalla tuomari ja kaupungissa maistraatin puheenjohtaja tai järjestysmies.
Valtion puolesta määrää jäsenen arviolautakuntaan elintarvetoimisto.
Tämän lain 19 §:n mukaan viljelykseen otetun maan korvaus- ta älköön määrättäkö sitä suoranaista vahinkoa suuremmak- si, kuin minkä sen haltia on joutunut kärsimään.
23 §. Jokainen on velvollinen asianomaisten viranomaisten tiedustellessa antamaan tarkat tiedot siitä, onko hänellä ja kuinka paljon sellaista omaisuutta kuin 10 §:ssä mainitaan. Niinikään on sanotussa pykälässä mainittujen tarveaineiden tuottaja velvollinen elintarveviranomaisen vaatiessa antamaan mahdollisimman tarkkoja tietoja tuotantonsa suuruudesta ja laadusta.
Jos joku kieltäytyy antamasta vaadittuja tietoja tai jos on syytä epäillä hänen ilmoituksensa todenperäisyyttä, on elintarvelautakunnalla valta kahdella jäsenellään taikka maalla kruununvoudin tai kruununnimismiehen ja kaupun- gissa maistraatin toimeensa hyväksymillä henkilöillä tarkastuttaa niskoittelevan tai epäluulonalaisen henkilön myymälää, makasiineja, konttoreja, huoneuksia ja muita suojuksia, sekä aluksia, niin myös kaupanpito- ja muita sellaisia asiakirjoja, jotka ovat varastojen selville saamiseksi välttämättömät.
Samallaisen tarkastuksen voi Senaatti määrätä toimitetta- vaksi myöskin annettujen tietojen todenperäisyyden tarkistamiseksi.
Tarkastuksen toimittaja älköön siitä, mitä hän on saanut tietoonsa, ilmaisko muuta kuin mitä on tarpeen tarkastuksen tarkoituksen saavuttamiseksi.
24 §. Kiinteistön haltia tahi hoitaja on velvollinen laatimaan kiinteistöllä olevista ruokakunnista ja niiden jäsenistä sellaisia luetteloita, kuin elintarveviranomaiset määräävät, sekä avustamaan mainituita viranomaisia kiinteimistöllä asuvilta ehkä vaadittavien tietojen keräämisessä kuin myös heille toimitettavien määräysten ja ilmoitusten keräämisessä sekä elintarvekorttien jakamisessa.
25 §. Joka rikkoo 10 §:n 1, 2, 3 tai 4 kohdan taikka 11 §:n mu- kaan annettuja määräyksiä, kieltäytyy tekemästä, mitä 14 §:n mukaan on hänen tehtäväkseen määrätty, taikka antamasta 23 §:ssä mainittuja tietoja tahi niitä antaessaan tai tarkas- tuksessa koettaa erehdyttää viranomaista, rangaistakoon enintään kymmenentuhannen markan sakolla taikka korkeintaan kahden vuoden vankeudella.
Sama olkoon laki, jos joku, tietäen 10 §:n 5 kohdan tahi 13, 17 tai 18 §:n mukaan annetusta määräyksestä, luvattomasti käyttää, tahallisesti vahingoittaa tahi hävittää omaisuutta taikka jättää tavaran hoitamatta, kun sen hoito on hänen velvollisuutenaan. Jos asianhaarat ovat erittäin raskautta- vat, olkoon rangaistus kuritushuonetta korkeintaan kolme vuotta.
Tavara, joka vastoin 10 §:n 1 kohdan tai 11 §:n 1 kohdan nojalla annettua määräystä yritetään myydä taikka kuljettaa tai maasta viedä tai maahan tuoda taikka vastoin 13 §:n mukaan annettua määräystä yritetään pidättää valtiolta, olkoon menetetty.
26 §. Kiinteimistön haltia tahi hoitaja, joka laiminlyö, mitä
24 §:n mukaan on hänen tehtäväkseen määrätty, maksakoon sakkoa enintään tuhat markkaa.
27 §. Syytteet tämän lain säännösten ja niiden nojalla annet- tujen määräysten rikkomisesta ovat tuomioistuimissa kiireellisinä käsiteltävät, ja olkoot niin hyvin syyttäjä kuin syytetty mikäli mahdollista heti asiaa tuomioistuimessa käsiteltäessä varustettuina kaikilla näytöksillään.
Milloin näistä rikkomuksista on tuomittu sakkorangaistus, on perityistä sakkorahoista puolet suoritettava kunnalle, jonka piirissä rikos on tapahtunut.
28 §. Tässä laissa mainittuja asioita käsiteltäessä on tuomio- istuinten, vapasti harkittuaan kaikki esille tulleet asian- haarat, vakaumuksensa mukaan päätettävä mitä asiassa on todeksi katsottava.
29 §. Senaatti voi harkintansa mukaan valtuuttaa valtion tai kunnan viranomaiset antamaan tässa laissa mainittuja määräyksiä noudatettavaksi.
30 §. Senaatin asiana on antaa tarkempia määräyksiä tämän lain soveltamisesta samoinkuin valtiolle luovutetun omai- suuden käyttämisestä.
31 §. Senaatin tämän lain mukaan antama määräys on voimassa ollakseen julkaistava niinkuin asetusten ja muiden Hallituksen määräysten tiedoksi antamisesta on säädetty.
Määräys, jonka muu viranomainen tämän lain nojalla antaa, on, ellei siitä tässä laissa ole toisin säädetty, annettava tiedoksi ilmoituksella maan virallisissa lehdissä sekä niissä sanomalehdissä, joita julkaistaan ja yleisimmin luetaan paikkakunnilla, joita määräys koskee. Ilmoituksen sijasta virallisissa lehdissä ovat elintarvelautakuntien määräykset kuulutettavat paikkakunnan kirkoissa. Jos määräys tarkoit- taa ainoastaan yksityistä henkilöä, annetaan hänelle siitä tieto niinkuin kirjallisen haasteen tiedoksi antamisesta on säädetty.
Yleisesti noudatettaviksi annetuista määräyksistä tulee elintarve- ja poliisiviranomaisten sen ohessa sopivalla tavalla levittää tietoa.
32 §. Jos joku tämän lain tai sen nojalla annettujen määräys- ten johdosta on joutunut kärsimään suoranaista tappiota, josta jo tässä laissa ei ole määrätty korvausta suoritettavak- si, voi Senaatti määrätä hänelle eri korvauksen valtion varoista maksettavaksi tai harkintansa mukaan jättää asian 22 §:ssä mainitun arviolautakunnan ratkaistavaksi.
33 §. Eräänlaisen omaisuuden käytöstä sodan aiheuttamissa poikkeuksellisissa oloissa 2 päivänä kesäkuuta 1917 annetun lain voimassaoloajan pidentämisestä säädetty laki kumotaan tämän kautta mikäli siinä jo ei ole määrätty ensiksi mainitun lain säännöksiä sovellutettavaksi sen yleisen voimassaoloajan jälkeenkin.
34 §. Tämä laki on voimassa 31 päivään lokakuuta 1919. Samana päivänä lakkaavat sen nojalla annetut, silloin vielä voimassa olevat määräykset ja toimitetut takavarikot. Kuitenkin ovat 10 §:n 6 kohdan mukaan annetut määräykset alimmasta hinnasta, 15 §:n 2 kohdan sekä 22 ja 32 §:n sään- nökset luovutushinnan ja korvauksen määräämisestä, 25 ja 26 §:n rangaistusmääräykset lain voimassaolon aikana tehtyihin rikoksiin nähden sekä 27 ja 28 §:n säännökset senkin jälkeen noudatettavat.
Helsingissä, heinäkuun 27 päivänä 1918.
Suomen Senaatin Puheenjohtaja: P. E. Svinhufvud.