Laki
teiden tekemisestä ja kunnossapidosta maalla.
Annettu Helsingissä, 11 päivänä lokakuuta 1918.
Suomen Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään seuraavaa:
I LUKU.
Tien tekemisestä, lakkauttamisesta tai muuttamisesta.
1 §. Tässä laissa tarkoitettuja teitä maalla ovat asianmukai- sessa järjestyksessä kunnossapidettäviksi määrätyt maantiet ja paikallistiet. Mainittuihin teihin luetaan myöskin sillat, lossit, tienrummut ja kaiteet ynnä muut kulkuyhteydelle tarpeelliset laitokset.
Maantieksi sanotaan kesä- ja talviajotietä sekä jalkamiehiä ja ratsastajia varten aiottua polkutietä, joka välittää yleistä kulkuyhteyttä kaupunkien, läänien, kuntain tai sellaisten paikkain välillä, missä tie katsotaan olevan yleisen hyödyn ja tarpeen vaatima.
Paikallistiellä tarkoitetaan sellaista ajo- tai polkutietä, joka lähtee kylästä tai välittää kulkuyhteyttä kyläin kesken taikka muuten on paikallisten olojen vaatima.
2 §. Maantie on tehtävä sinne, missä se on tarpeellinen ja mihin se voidaan tasaisimmin ja muutenkin sopivimmin tehdä. Tien suurin nousu määrättäköön maan luonteen ja liikenteen laadun mukaan, mutta älköön kuitenkaan olko suurempi kuin kymmenen sadalle, elleivät erinomaiset luonnonesteet vaadi suurempaa nousua sallittavaksi.
Jos nousu jo tehdyllä maantiellä on suurempi kuin edellä määrätty, jääköön sillensä missä maaherra, tie- ja vesi- rakennusten ylihallitusta kuultuaan, katsoo asianhaarain sen sallivan.
3 §. Kun herää kysymys uuden maantien tekemisestä, on siitä annettava hakemus maaherralle, jonka tulee, hankittuaan lausunnot asianomaisilta kunnilta, lähettää ne oman lausun- tonsa kera tie- ja vesirakennusten ylihallitukseen. Jos maa- herra on anomusta puoltanut, antakoon tie- ja vesirakennus- ten ylihallitus, jos katsoo sen tarpeelliseksi, alaisensa viran- omaisen tai muun pätevän asiantuntijan toimeksi tutkia sopivin suunta ehdotetulle tielle sekä laatia suunnitelma ja kustannusarvio tien tekemistä varten, niin myös ehdottaa tien tekemiseen ja kunnossapitoon tarpeelliset soran-, hiekan-, kiven- ja savenottopaikat. Tie- ja vesirakennusten ylihallituksen on sen jälkeen vuosittain tehtävä yhdistelmä kaikista saapuneista hakemuksista ja ennen määräpäivää lähetettävä ne oman lausuntonsa kera Senaattiin. Erittäin tärkeistä ja kiireellisistä maantieasioista olkoon erillisen esityksen tekeminen Senaattiin kuitenkin sallittu.
Tässä pykälässä säädettyä järjestystä on soveltuvissa kohdin noudatettava käsiteltäessä asioita, jotka koskevat jo olemas- sa olevan tien muuttamista maantieksi, maantien laajenta- mista tai varustamista kalliimmalla päällysrakennuksella, mäkisen tai muutoin epämukavan maantien siirtämistä, uuden sillan, lossin tai lautan rakentamista taikka vanhan sillan uudistamista tai kalliimpaa korjaamista sekä maantien lakkauttamista.
4 §. Liikenteelle käytettävissä oleva maantien leveys mää- rättäköön tiellä tapahtuvan liikenteen laadun ja suuruuden mukaan, ei kuitenkaan vähemmäksi kuin viideksi metriksi. Talvi- ja polkutie on tehtävä niin leveiksi kuin tarve vaatii.
Jos jo tehdyllä maantiellä on muu kuin nyt määrätty vähin leveys, jääköön sillensä missä maaherra, tie- ja vesiraken- nusten ylihallitusta kuultuaan, katsoo asianhaarain sen sallivan.
Samoin on maaherran, asianomaista kuntaa ja tie- ja vesi- rakennusten ylihallitusta kuultuaan, päätettävä, onko tie koko leveydeltään ajoradaksi tehtävä.
5 §. Sillalla tulee olla sellainen kantovoima ja leveys, kuin tiellä oleva liikenne vaatii. Missä tien katkaisee sellainen vesistö, jonka yli siltaa ei katsota olevan rakennettava, on kulkuyhteyttä lossilla tai lautalla siinä ylläpidettävä.
Maantiesillan, lossin ja lautan leveyden ja kantavuuden sekä muuten niiden laadun määrää tie- ja vesirakennusten yli- hallitus, hankittuaan asiasta maaherran lausunnon.
Sillan, lossin tai lautan kantovoimasta on ilmoitus ylimeno- paikalle julkipantava.
6 §. Molemmin puolin maantietä on tehtävä riittävän leveät ja syvät ojat tarpeellisine viemäreineen, jollei se viran- omainen, jonka toimesta tie rakennetaan tai kunnossa- pidetään, harkitse niitä tarpeettomiksi.
7 §. Puut ja pensaat ovat hakattavat pois 2 metrin leveydeltä ojan ulkoreunasta tai, missä ojaa ei ole, 3 metrin leveydeltä tieluiskan ulkosyrjästä, elleivät ne ennen tämän lain voimaan astumista ole istutetut tai erityiseen hoitoon otetut tai ellei se viranomainen, jonka toimesta tie rakennetaan tai kunnossa- pidetään, siitä poikkeusta myönnä.
8 §. Aitaa ei saa maantien viereen panna lähemmäksi kuin O,5 metrin päähän ojan ulkoreunasta tahi, missä ojaa ei ole, 1 metrin päähän tieluiskan ulkosyrjästä, jollei se viranomai- nen, jonka toimesta tie rakennetaan tai kunnossapidetään, siitä poikkeusta myönnä. Älköön sellaisen tien varrelle tästedes tehtäkö rakennusta lähemmäksi kuin 3 metrin päähän tieluiskan ulkosyrjästä tai 2 metrin päähän ojan ulkoreunasta.
Veräjästä maantiellä olkoon voimassa mitä siitä on erittäin säädetty.
9 §. Tien viereen älköön tehtäkö senlaatuista kuoppaa tai hautaa, että siitä on vaaraa tielle tai tienkulkijalle.
10 §. Missä tie kulkee vesistön tai jyrkänteen ohi, joka tien kulkijalle saattaa tuottaa vaaraa, on sopivia kaiteita laitettava.
11 §. Maantie on mitattava kilometriluvuin, ja jokainen kilometri merkittävä pylväällä. Rajapylväät läänien, kihla- kuntain ja kuntien välillä ovat maantien viereen asetettavat ja tarpeellisella kirjoituksella varustettavat. Kun maantie jakautuu kahdelle tahi useammalle haaralle, asetettakoon tienviitta, osottava mihin tie viepi. Missä paikallistie tai polkutie lähtee maantiestä, pantakoon siihenkin tienviitta, jos tielautakunta sen tarpeelliseksi katsoo. Jokaisen kyyti- laitoksen kohdalle on pantava pylväs, jossa on kyytilaitoksen nimi.
Polkutien suunta on tarpeellisissa kohdissa sopivalla tavalla merkittävä.
12 §. Ellei sopimusta maanomistajan kanssa aikaansaada tarpeellisen alueen luovuttamisesta maantien tekemistä tai levittämistä varten, on alue pakkolunastettava.
Sama olkoon laki sellaisesta kummallakin puolen maantietä olevan maan nautinto-oikeuden supistuksesta, kuin 7 §:ssä tarkoitetaan, tai joka muutoin on maantietä varten tarpeel- linen.
13 §. Tientekoainetta älköön toisen maasta ilman maanomis- tajan lupaa otettako. Soran, hiekan, kiven tai saven otta- mista varten tielle tarvittava maa-alue on lunastettava, ja noudatettakoon siinä lakia kiinteän omaisuuden pakkolunas- tuksesta yleiseen tarpeeseen, jollei asiasta voida maan- omistajan kanssa sopia.
Jos tientekoaineen kuljetukseen on tarve käyttää toisen yksi- tyistä tietä tai siltaa, harkitkoon kihlakunnanoikeus, jolleivät asianomaiset voi siitä sopia, onko se myönnettävä, sekä määrätköön siinä tapauksessa sen korvauksen, joka kohtuul- lisesti on mainitun oikeuden nauttimisesta suoritettava.
2 LUKU.
Teiden teko- ja kunnossapitovelvollisista.
14 §. Maanteiden tekemisestä ja kunnossapidosta johtuvat menot suoritetaan valtionvaroista.
Paitsi niitä maanteitä tai niiden osia, jotka liikenteen tärkey- den, vilkkauden tai painavuuden tähden tai muista syistä määrätään kokonaan tai määrätyksi ajaksi valtion välittö- mään hoitoon otettaviksi, on huolenpito maanteiden kunnossapidosta oleva maalaiskuntain toimena, niinkuin tässä laissa säädetään.
Sama olkoon laki uusien maanteiden rakentamisesta, vanhojen levittämisestä ja kalliimmalla päällysrakenteella varustamisesta sekä mäkisen tai muutoin epämukavan maantien parantamisesta tai siirtämisestä ja uuden sillan, lossin tai lautan rakentamisesta.
Kun maantien katkaisee vesistö, joka on rajana kahden maalaiskunnan välillä, joilla on eri tielautakunnat, tulee maaherran määrätä, kummanko kunnan huolenpitoon vesistön yli vievä silta, lossi tai lautta on kuuluva. Jos vesistö on rajana maalais- ja kaupunkikunnan välillä, on samalla tavoin määrättävä, onko sanottu laitos valtion vaiko kaupunkikunnan tahi molempain kustannettava, ja on maaherran päätös tällaisessa asiassa Senaatin tutkittavaksi alistettava.
15 §. Paikallistiet ovat, niinkuin 37-50 §:ssä tarkemmin säädetään, niiden tehtävät ja kunnossapidettävät, jotka sellaista tietä tarvitsevat tai siitä hyötyvät.
Jos kunta tahtoo ottaa paikallisteitä alueellaan tehdäkseen ja kunnossapitääkseen, olkoon se sallittu.
Missä maantietä puuttuu tai asianhaarat muuten vaativat, on paikallisteiden tekemistä ja kunnossapitoa, harkinnan mukaan, valtion apurahalla avustettava.
3 LUKU.
Maantien kunnossapidosta ja sen aukipitämisestä talvis- aikaan sekä yleiselle kulkuyhteydelle tarpeellisista talviteistä.
16 §. Maantien ynnä siihen kuuluvain siltain, rumpujen, pylväiden ja kaiteiden kunnossapito sekä lossien ja lauttain kunnossapito ja hoito, niin myös lossiväylän aukipitäminen, kun jää ei hevosia ja ajoneuvoja kannata, on, mikäli ei valtio välittömästi tehtävää suorita, tielautakunnan toimesta huutokaupalla tarjottava urakalle vähintään kolmen kalenterivuoden ajaksi kerrallaan; ja tulee tien sitä varten olla jaettuna osiin, joiden pituuden tielautakunta määrää.
Huutokaupan toimittaa tielautakunta elokuun kuluessa sen edellisenä vuonna, jona urakka on alkava; ja on ilmoitus huutokaupasta julkaistava vähintään kolmekymmentä päivää sitä ennen sillä tavoin kuin kunnallisista kuulutuksista paikkakunnalla on määrätty.
Huutokauppatilaisuudessa tarjotaan myös yhtä pitkäksi ajaksi maanteiden aukipitäminen talvisaikana ja erityisten talviteiden viitoittaminen ja aukipitäminen.
Jos sanotun urakkakauden kuluessa uusi maantie valmistuu, taikka jos muuten käy tarpeelliseksi suorittaa sellaista maan- tientekoon kuuluvaa työtä, jota yllämainitussa huutokau- passa ei ole edellytetty, on uuden tien kunnossapito saman ajanjakson loppuun asti tai mainitun työn suorittaminen, ellei valtio ota sitä tehdäkseen, myöskin urakalle annettava.
17 §. Ohjeeksi 16 §:ssä mainittuja urakkatarjouksia varten tulee tielautakunnan hyvissä ajoin ennen huutokauppaa arvioida maantien ynnä siihen kuuluvain kaiteiden, siltojen, lossien, lauttojen ynnä muiden laitosten vuotuiset kunnossa- pitokustannukset; ja asetetaan sellaisen arvioimisen perus- tukseksi päivätöiden sekä puutavaran ja muiden rakennus- aineiden paikkakunnalla käypä hinta.
18 §. Huutokaupassa, joka 16 §:ssä mainitaan, saakoon tarjouksia tehdä yksityinen henkilö, yhtiö, osuuskunta tai muu yhtymä, joka ennen huutokauppaa antaa pätevän vakuuden tehtävänsä asianmukaisesta täyttämisestä.
Sittenkun määrättyä tieosaa koskevat tarjoukset on tehty, ilmoittakoon tielautakunta ennen toimituksen päättymistä, minkä tarjouksen se katsoo hyväksyttäväksi, ja lähettäköön pöytäkirjan huutokaupasta siihen kuuluvine asiakirjoineen ynnä oman lausuntonsa maaherralle, joka asian ratkaisee yhdessä muiden läänissä toimitetuista samallaisista huutokaupoista kertyneiden asiain kanssa.
Useammista urakkatarjouksista, joista vähintään kolme halvinta ovat huutokauppapöytäkirjaan merkittävät, on alin asianmukaisesti tehty hyväksyttävä, paitsi milloin urakoitsi- jan tai hänen asettamansa vakuuden ei harkita antavan riittävää varmuutta tehtävän täyttämisestä taikka tarjous havaitaan olevan ilmeisesti korkeampi kuin kohtuullista ja valtion edun mukaista on.
Jos jostakin tieosasta ei ole mitään hyväksyttävää tarjousta tehty, on maaherran harkinnan mukaan joko uusi huuto- kauppa kuulutettava taikka tieosa muulla tavalla kunnossa- pidettävä.
19 §. Maantie on pidettävä kulkuyhteydelle täysin tyydyttä- vässä kunnossa; ja ovat siihen tarvittavat täyteaineet otettavat sitä varten määrätyistä paikoista, ellei urakoitsija ole itse sellaisia aineita muualta hankkinut.
20 §. Maantien korjaamiseen älköön yleensä käskettäkö sellaisina aikoina, jolloin seudulla kevät- tai syystoukoa tehdään tai heiniä tai eloa korjataan, paitsi kun veden uurtamisen tai muun satunnaisen vahingon takia tien kuntoonpaneminen heti saattaa olla tarpeen vaatima.
21 §. Kun katselmuksessa, jonka kruununnimismies ynnä kaksi tielautakunnan jäsentä keväällä ja syksyllä toimittavat, maantie havaitaan olevan epäkunnossa, velvoitettakoon urakoitsija määräajan kuluessa korjaamaan viat. Jollei vikoja määrätyn ajan kuluessa ole asianmukaisesti korjattu, on työ maksua vastaan teetettävä ja sen kustannukset ulos- otettavat urakoitsijalta. Kustannukset, joita ei voida urakoit- sijalta saada, ovat hänen takausmiehiltään uloshaettavat tai muusta urakoitsijan panemasta vakuudesta otettavat.
22 §. Jos maantiesilta palaa tai vesitulva sen viepi, taikka jos muu tapaturma tai väkivallan tekijät sen hävittävät, on tielautakunnan toimesta siinä paikassa pidettävä varasiltaa, lossia tai lauttaa, kunnes uusi silta ennätetään rakentaa.
23 §. Joka tahtoo johtaa uuden ojan maantien alitse, hankki- koon siihen luvan siltä viranomaiselta,jonka hoidettavana maantie lähinnä on, ja missä oja on kaivettu, rakentakoon sen yli sellaisen sillan tai rummun, joka maantien katselmuk- sessa voidaan hyväksyä.
24 §. Maantielle älköön pantako muita kuin tien kunnossa- pitoon välttämättömästi tarvittavia ainevarastoja, älköönkä niitä niin asetettako, että kulkuyhteys sen takia haittaa kärsii.
25 §. Jos maantien ajorata on määrätty tehtäväksi leveäm- mäksi kuin ennen on ollut säädetty, taikka jos tiehen tehdään sellainen silta tai rumpu kuin 23 §:ssä mainitaan, saakoon urakoitsija, jonka tien kunnossapito täten vaikeutetaan, siitä kohtuullisen korvauksen.
Sama olkoon laki missä maanvieremä, veden tulva tai muu niihin verrattava tapaturma on maantielle saattanut sellai- sen vian, että sen korjaaminen vaatii kustannusta, jota ei ole voitu edeltä arvata ja jota ei sovi urakoitsijan suoritettavaksi panna.
Jos valtio urakkasopimuksen kestäessä tahtoo tiellä suorittaa 14 §:n 3 momentissa mainittuja töitä tai ottaa tien välittö- mään hoitoonsa, olkoon se sallittu, mutta saakoon urakoit- sija, jos voi näyttää siitä vahinkoon joutuneensa, kohtuullisen korvauksen.
26 §. Milloin urakoitsija ja maaherra eivät voi sopia 25 §:ssä mainitusta korvauksesta, jättäkööt asian kolmen välitys- miehen ratkaistavaksi, joista paikkakunnan tuomari, maa- herran ilmoituksesta, valitsee yhden, tielautakunta toisen ja urakoitsija kolmannen.
Jos tielautakunta tai urakoitsija ei ole valinnut välitysmiestä neljäntoista päivän kuluessa todistettavan kehoituksen siihen saatuaan, tulee tuomarin, ilmoituksesta, valita välitysmies niskoittelevan puolesta.
Välitysmiesten päätökseen älköön muutosta haettako.
Toimituksesta saavat välitysmiehet kohtuullisen palkkion, ja on heidän pääasian yhteydessä määrättävä, kenen makset- tava se on. Joka tähän on tyytymätön, saattakoon palkkiota koskevan asian tuomioistuimen ratkaistavaksi.
27 §. Maantie on lumiesteen sattuessa pidettävä auki lumi- reellä ja luomisella.
Lumireen suuruudesta ja sen laadusta antaa tielautakunta tarpeellisia, paikkakunnan liikeolojen mukaan sovitettuja määräyksiä.
Missä liike on vähäinen tai paikkakunnan olosuhteet muuten antavat siihen aihetta, saattaa maaherra, tielautakuntaa kuulusteltuaan, määrätä, että lumireen vetoa maantiellä ei tarvitse toimittaa.
28 §. Missä maantielle kokoontuu paljon lunta, niin että tietä ainoastaan vaivoin ja suuremmilla kustannuksilla voidaan kulkukelpoisena pitää, johdettakoon tie, kruununnimismie- hen harkinnan mukaan, sellaisen paikan sivu, jos se muka- vasti ja maan omistajalle tahi haltijalle haittaa tuottamatta käy päinsä tai jos tämä siihen muuten suostuu. Sellaista sivutietä varten tulee kruununnimismiehen osottaa sopivin suunta, ja sanottua tietä on sitten pidettävä auki samalla tavalla kuin päätietä.
Joka talvisaikana lumireellä kunnossapitää maantietä, saa- koon, sittenkun pysyvä talvi on tullut, purkaa tien varrelle tehdyt aitaukset, jotka hänen tulee aikaisin keväällä jälleen panna entiseen kuntoon. Tämän laiminlyöjä on velvollinen korvaamaan maanomistajalle tai haltijalle siitä syntyvän vahingon.
29 §. Maaherran asiana on, asianomaista kuntaa kuulustel- tuaan, määrätä missä erityinen talvitie on kulkuyhteyden tarvetta varten pidettävä, sekä millä paikoin ja millä tavoin talvitie on johdettava vesistössä olevan yleisen kulkuväylän poikki.
30 §. Kun erityinen talvitie on yleistä tarvetta varten tehty, on se pidettävä kulkukelpoisessa kunnossa sekä, missä niin tarvitaan sopivasti viitoitettava.
Jos sellaisen talvitien takia maantie on joksikin aikaa käynyt tarpeettomaksi, älköön sen aukipitämistä sanottuna aikana vaadittako; kuitenkin on maantie hyvissä ajoin keväällä pantava kuljettavaan kuntoon.
31 §. Yleistä tarvetta varten tehty talvitie on olosuhteiden vaatiessa muutettava toiseen paikkaan sekä, missä tie menee jään yli, ne paikat merkittävät, joissa on avantoja tai railoja ja tie johdettava niiden sivu taikka silta pantava niiden poikki. Joka tekee avannon sellaisen talvitien varrelle, olkoon velvollinen sen sopivalla tavalla merkitsemään.
32 §. Kun kulkuyhteyttä maantiellä voimassa pidetään lossilla tai lautalla virtaveden poikki, jota ei talvella käytetä laivain kulkuväylänä, määrätköön maaherra tarvittaessa, tielauta- kunnan ehdotuksesta ja läheisiä kuntia kuulusteltuaan sekä muun selvityksen hankittuaan, ajan, jolloin laivakulkua ei siinä saa harjoittaa, jos ylimenopaikka silloin on jään peittämä, ja ottakoon päätökseensä myöskin muut ehkä tarpeelliset määräykset sekä millä tavoin ja kuinka usein päätös on voimassa pysyäkseen yleisesti tiedoksi saatettava.
Jos talvitie, josta 29 §:ssä mainitaan, menee poikki vesistön, jota laivat käyttävät talvikulkuväylänä, on niihin paikkoihin, missä laivaväylä katkaisee tien, toimitettava sellainen silta, lautta tai lossi taikka muu laitos ynnä siihen ehkä tarvittava vahtitupa ja vahtipalvelus, kuin maaherra liikkeen laatuun ja vilkkauteen nähden harkitsee tarpeelliseksi.
Milloin laiva sattumalta on uurtanut auki hevosia ja ajo- neuvoja kannattavalla jäällä olevan talvitien, on tielauta- kunta velvollinen viipymättä pitämään huolta siitä, että väliaikainen, liikkeen tarvetta vastaava laitos tehdään vesi- väylän poikki sopivalla tavalla merkittävään paikkaan; ja on tielautakunta myöskin velvollinen, milloin sellaisia satun- naisia liikkeen keskeytyksiä on pelättävissä, ryhtymään kaikkiin niiden pikaiseksi poistamiseksi tarpeellisiin valmista- viin toimiin. Sama olkoon laki, jos liikkeen keskeytys tapah- tuu tämän pykälän 1 momentissa mainitussa tapauksessa; ja hakekoon tielautakunta syyllisen velvoittamista korvaamaan valtiolle siitä aiheutuneen kustannuksen.
33 §. Jollei urakoitsija toimita hänen velvollisuutenaan olevaa lumireen vetoa tai lumen luomista, taikka jollei yleistä talvitietä määrätyllä tavalla viitoiteta, on kruununnimis- miehellä valta teettää työ, ja on maksu perittävä niinkuin 21 §:ssä sanotaan.
5 LUKU.
Paikallistien tekemisestä ja kunnossapidosta.
37 §. Paikallistien tekemisestä ja kunnossapidosta on nouda- tettava mitä 15 §:ssä säädetään. Sellainen tie on suunnattava niin, kuin useimmille osakkaille tai kunnalle harkitaan sopivimmaksi.
Kun kolme tai useammat tahtovat rakentaa paikallistien, sopikoot sen suunnasta ynnä muista siihen kuuluvista seikois- ta kirjallisesti keskenänsä ja tehkööt tarkan luettelon niistä, joiden katsovat sitä tietä tarvitsevan tai siitä hyötyvän. Hakekoot sitten maaherralta lupaa tien tekemiseen ja ilmoittakoot samalla ne maanomistajat, joiden tiluksille paikallistie on aiottu rakennettavaksi ja tientekoaineen ottopaikat määrättäviksi, sekä liittäkööt hakemukseen, jos mahdollista, näiden suostumuksen siihen. Maaherra hankki- koon lausunnon niiltä, joiden maille tie tulisi tehtäväksi, ynnä muun ehkä tarvittavan selvityksen, minkä jälkeen hän kuulutuksella kutsukoon tien osakkaiksi aiotut määräpaik- kaan kokoontumaan hakemuksesta kuultaviksi ja tien teke- misestä sopimaan sekä tieyksikköjen suuruudesta ynnä muusta, mitä asiaan kuuluu, päättämään ja tielautakuntaa valitsemaan; ja on maaherran samalla määrättävä kokoukselle puheenjohtaja sekä, jos valtio on aiottu kiinteistönsä puolesta ottamaan osaa sellaiseen tiehen, asiamies valtion etua valvomaan.
Jos sellaisessa kokouksessa ei tien tekemisestä yksimielisyyttä saavuteta, käyköön sopimuksesta se, jota kaksi kolmannesta kokouksen jäsenistä pääluvun mukaan on kannattanut. Sopimus on lähetettävä maaherran tutkittavaksi ja vahvis- tettavaksi, ja jollei sopimus ole vastoin lakia, on se vahvis- tettava, jos kaikki tienosakkaat ja ne muut, joiden etua asia koskee, ovat olleet yksimielisiä, mutta jollei yksimielisyyteen ole päästy, on sopimuksen vahvistaminen maaherran harkinnan varassa.
Kun paikallistie on muutettava toiseen paikkaan, on siitä tehty päätös myöskin maaherralle tutkittavaksi ja vahvis- tettavaksi lähetettävä.
38 §. Jos kunta ottaa valmiin paikallistien kunnossapitääk- seen, tehtäköön tien ynnä siihen kuuluvain siltain ja muiden laitosten sekä tientekoaineen ottopaikkain luovuttamisesta tienosakasten ja kunnan välillä kirjallinen sopimus.
Kunnan, joka ottaa paikallistien tehdäkseen, on siitä päätet- tävä, sittenkun asianomaisten maanomistajain 37 §:ssä mainittu suostumus tai lausunto, niin myös määräys valtion asiamiehelle, jos valtiota aiotaan kiinteistönsä puolesta velvoittaa käymään tiehen osalliseksi, on hankittu.
Tässä pykälässä mainittu sopimus ja kunnan päätös on maaherran vahvistettavaksi lähetettävä.
39 §. Paikallistien kunnossapito on, elleivät tienosakkaat toisin päätä, urakalle määräajaksi annettava 45 §:ssä mainitun tielautakunnan määräämissä osissa; ja on tielauta- kunnan asiana hyväksyä tehty urakkatarjous tai, ellei hyväksyttävää tarjousta ole tehty, määrätä uusi urakka- tarjous toimitettavaksi tai tieosa muulla tavoin kunnossa- pidettäväksi.
40 §. Jos paikallistien osakkaat päättävät tien kunnossapidon luonnossa suoritettavaksi, on tie sitä varten tieyksikköjen perustuksella jaettava; ja on ennen jakoa toimitettavassa jyvityksessä huomioon otettava kaikki kunnossapitokustan- nuksiin vaikuttavat seikat.
Luonnossa suoritettavan kunnossapidon toimittavat ne tienosakkaat, jotka omistavat tai hallitsevat manttaaliin pantua maata, palstatilaa tai omistavat vähintään viiden hehtaarin suuruisen ulkopalstan, taikka hallitsevat torppaa.
Ennen tämän lain voimaan astumista paikallistien kunnossa- pidosta tehty sopimus olkoon kuitenkin noudatettavana, kunnes tienosakkaat toisin päättävät.
41 §. Paikallistiehen kuuluvat sillat, lossit ja lautat ja muut kalliimmat laitokset ovat kunnossapidettävät niinkuin tien- osakkaat, tielautakunnan ehdotuksesta, edullisimmaksi harkitsevat.
42 §. Tienosakasten tule paikallistien ynnä siihen kuuluvain siltain ja muiden laitosten rakentamista ja kunnossapitoa varten tierahastoon suorittaa vuosimaksunsa tielautakunnan kullekin osakkaalle hänen paikallistien piiristä saamansa vuositulon ynnä hänelle tiestä arvioidun hyödyn perustuk- sella joka vuosi panemain tieyksikköjen mukaan, joiden suuruuden tienosakasten kokous määrää. Jos tie kunnossa pidetään luonnossa, tulee niiden osakasten, jotka sellaisen kunnossapidon suorittavat, maksaa tierahastoon ainoastaan sen verran, kuin heidän luonnossa suorittamansa kunnossa- pito arvioidaan olevan heidän osakseen tulevaa vuosimak- sua vähempi.
Luonnossa suoritettavan kunnossapidon kustannus on tie- lautakunnan arvioitava viideksi vuodeksi kerrallaan. Sama olkoon laki niistä tieyksiköistä, joista valtion on kiinteistönsä puolesta vastattava, ja on tämä tieyksikköjenpano lähetet- tävä maaherran vahvistettavaksi.
Tierahastoon suorittamatta jätettyjen maksujen ulosottoon nähden on noudatettava mitä kunnallisveroista on säädetty.
Paikallistiellä olevan sillan, lossin tai lautan käyttämisestä on maaherralla valta, tienosakasten ehdotuksesta, määrätä kohtuullinen maksu tierahastoon kannettavaksi ja vahvistaa sitä varten taksa noudatettavaksi.
43 §. Kustannukset paikallistiestä, jonka kunta on ottanut tehdäkseen ja kunnossapitääkseen, ovat suoritettavat kunnan yhteisiin tarpeisiin kannetuista varoista.
44 §. Jos se, joka ei ole paikallistien osakas, tahtoo sitä säännöllisesti ajoihinsa käyttää taikka siihen yhdistää tien rakennuksiltaan tai tiluksiltaan, olkoon velvollinen, ennen- kuin sen tekee, tielautakunnalle kirjallisesti ilmoittautumaan tien osakkaaksi. Tämän laiminlyöjää kehoittakoon tielauta- kunta rupeamaan tien osakkaaksi ja pankoon hänelle tie- yksiköt. Ellei hän siihen suostu, kieltäköön tielautakunta häntä paikallistietä ajoihinsa käyttämästä ja hakekoon tuomioistuimessa hänen velvoittamistaan tien osakkaaksi rupeamaan.
Tienosakas, joka tahtoo paikallistien kunnossapitovelvolli- suudesta irti päästä, antakoon siitä tielautakunnalle hake- muksen. Ellei osakasten kokous hakemukseen suostu, vaati- koon tielautakunnalle annetun haasteen jälkeen tuomio- istuimessa vapautusta tien osallisuudesta; ja lakkaa osallisuus sen vuoden lopussa, jona päätös tienosakkaan vapauttamisesta on saanut lainvoiman.
Kun paikallistiehen halutaan yhdistää toinen paikallistie, tehkööt molempia teitä varten valitut tielautakunnat, lisättyinä kumpikin tienosakastensa siihen valitsemilla kolmella lisäjäsenellä, siitä keskenään kirjallisen sopimuksen ja päättäkööt samalla, onko jommankumman tien osakasten suoritettava toisen tien kunnossapitoon apumaksua ja minkä verran tai minkä perustuksen mukaan. Jos sopimusta ei kahden kolmanneksen äänten enemmistolla saada toimeen, on asia jätettävä välitysmiesten ratkaistavaksi, ja valitsee näistä kumpikin tielautakunta yhden sekä paikkakunnan tuomari, ilmoituksesta, kolmannen.
Jos tielautakunta ei neljäntoista päivän kuluessa sen jälkeen kun kysymys lisättyjen tielautakuntain kokouksessa lopulli- sesti käsiteltiin, ole valinnut välitysmiestä, tulee tuomarin, ilmoituksesta, valita välitysmies niskoittelevan puolesta.
Välitysmiesten päätöksestä ja heille tulevasta palkkiosta on noudatettava mitä 26 §:ssä säädetään.
45 §. Tienosakasten on asetettava paikallistietä varten tielautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja ja varapuheen- johtaja sekä yksi jäsen ja kolme varajäsentä. Niistä yksi varsinainen ja yksi varajäsen vuosittain eroaa, kahtena ensimäisenä vuotena arvan mukaan ja sitten vuoroonsa.
Jos kahden tai useamman paikallistien osakkaat tahtovat sopia yhteisen tielautakunnan asettamisesta, olkoon se sallittu.
Paitsi 35 §:ssä säädettyjä tehtäviä, on tielautakunnan asiana maan paljaana ollessa vähintään kerran vuodessa kahden jäsenensä kautta yhdessä kruununnimismiehen kanssa toimittaa tiekatselmus. Tielautakunnan tulee tienosakkaille jaotella ja niiltä ylöskantaa paikallistien, tekemiseen ja kunnossapitoon tarvittavat maksut ja tehdä niiden käyttämi- sestä kullakin kalenterivuodelta ennen seuraavan maalis- kuun loppua tili, joka on tienosakasten kokouksen hyväksyt- täväksi ennen huhtikuun loppua annettava.
Tielautakunta on oikeutettu saamaan tierahastosta kohtuul- lisen palkkion.
Jos tienosakkaat päättävät, että paikallistietä koskevat asiat ovat muulla tavoin kuin tielautakunnan kautta käyteltävät, olkoon se noudatettava, sittenkun maaherra on päätöksen hyväksynyt.
46 §. Paikallistien osakasten kokous on pidettävä kerran vuodessa, viimeistään huhtikuulla, sekä tarpeen vaatiessa useamminkin. Sellaisesta kokouksesta on ilmoitettava tien- osakasten määräämällä tavalla, ja on ilmoituksessa mainit- tava ne asiat, jotka kokouksessa tulevat käsiteltäviksi. Kokouksessa johtaa asiain käsittelyä se, jonka osanottajat keskuudestaan valitsevat.
Äänet kokouksessa luetaan pääluvun mukaan.
Holhuunalaisen puolesta äänestäköön holhooja tahi, jos holhoojia on useampia, se heistä, jonka he siihen valitsevat.
Yhteisen omaisuuden puolesta älköön useampi kuin yksi henkilö käyttäkö puhevaltaa tällaisessa kokouksessa. Yhtiön puolesta valitkoon edustajan yhtiö itse tahi sen hallitus ja jakamattoman pesän puolesta sen osakkaat. Konkurssipesän puolesta älköön äänestettäkö.
Se, joka on tullut tienosakkaaksi toisen tienosakkaaksi merki- tyn henkilön sijaan, saakoon, jos hän sen todeksi näyttää, käyttää äänivaltaa hänen sijastaan.
Puhe- ja äänivaltaansa käyttämisen saa äänivaltainen luovuttaa toiselle henkilölle. Älköön kuitenkaan kukaan valtakirjan nojalla käyttäkö puhe- ja äänivaltaa useamman kuin kahden äänivaltaisen puolesta.
47 §. Tieyksikköjen panosta on tehtävä luettelo, joka on pidettävä neljätoista päivää tienosakasten nähtävänä sopivalla tavalla ilmoitetussa paikassa, ja on luettelo sen jälkeen tienosakasten kokouksessa tarkastettava ja vahvis- tettava. Tässä kokouksssa on jokaisella tilaisuus tehdä luetteloa vastaan, mikäli se koskee häntä kohdannutta taksoitusta, ne muistutukset, joihin luulee olevansa oikeu- tettu, ja päättäköön kokous näistä muistutuksista heti, sekä kirjoituttakoon, jos muistutuksen hyväksyy, siitä aiheutuneen muutoksen luetteloon.
48 §. Tienosakasten kokouksen päätöksestä, niin myös niistä tielautakunnan toimenpiteistä, jotka eivät ole osakasten kokouksen ratkaistaviksi alistettavat, saadaan valittaa maa- herralle kolmenkymmenen päivän, mutta Ahvenanmaan ja Lapinmaan kihlakunnissa neljänkymmenenviiden päivän kuluessa siitä tiedon saatua.
49 §. Paikallistiehen nähden on soveltuvissa osissa nouda- tettava mitä tämän lain 2 §:ssa, 5 §:n 1 momentissa sekä 6, 8, 9, 12, ja 13 kuin myös 16-26 §:ssä on säädetty.
50 §. Ellei paikallistietä asianmukaisesti kunnossapidetä, tulee tielautakunnan niin menetellä kuin 21 §:ssä on säädetty.