Mannerheimin puhe senaatille 16.5. 1918
"Hyvät herrat hallituksen jäsenet! Suomen nuoren, voittoi- san armeijan etunenässä seison minä tänään täällä ja tervehdin sen nimessä hallitusta, joka on saanut kokea niin vaihtelevia kohtaloita, juuri täällä samassa vanhassa linnassa, jossa tasan neljä kuukautta sitten suomalaiset upseerit saivat määräyksen ottaa johtaakseen armeijan, jota ei ollut olemassa, vaan joka oli luotava kansalaisten kokoamilla varoilla ja varustettava aseilla, jotka vielä oli ostettava tai viholliselta otettava.
Myöskin me olemme siitä pitäen eläneet ihmeellistä murros- aikaa, vanhan ja uuden, hyvän ja pahan vaiheita. Mutta meidän on suotu taistelujen ja vaivojen kestettyä nähdä varjojen väistyvän valon tieltä, meidän on suotu murskata vahva vihollinen sekä hallitukselle ja kansalle luoda se valta ja voima, jota tarvitaan isänmaan tulevaisuuden uudesti- rakentamiseksi.
Tämän ylvään tietoisuuden elähdyttämänä Suomen nuori armeija tänään marssii maan pääkaupunkiin, eikä tätä tietoisuutta vähennä suinkaan se, että Saksan jalo liittyminen vapaustaisteluumme on sitä lyhentänyt.
Hyvät herrat! Meidän ensimmäinen suuri tehtävämme on suoritettu, jota vastoin teidän nyt vasta alkaa koko laajuu- dessaan. Edessänne ovat suuremmat ratkaistavat kuin mitä millään hallituksella tai eduskunnalla meidän maassamme tätä ennen on ollut.
Ja näiden suurten tehtävien ratkaisu joutuu sen saman hallituksen osaksi, joka viime syksynä lausui julki tuon ylpeän ajatuksen - Suomi suvereeniseksi valtioksi, mutta joka kiitokseksi on saanut tyhjentää koettelemuksen maljan pohjaan asti, joka on pakosta ollut voimatonna ryöstöjä ja rosvouksia vastaan, jonka on täytynyt avuttomana nähdä Suomen kansalaisia murhattavan, kunnes siltä vihdoin riistettiin viimeinenkin vallan varjo ja sen jäsenten oli paettava tai piileskeltävä. Armeija pitää oikeutenaan avoimesti lausua toivomuksenaan, että moisten olojen uudistumisen välttämiseksi annetaan takeita, luomalla yhteiskuntajärjestys ja hallitusvalta, jotka ainaiseksi suojaavat meitä uudelta samanlaiselta hirmukaudelta, jolta maamme juuri on pelastunut. Armeija pitää tältä varalta ainoana takeena sitä, että Suomen valtiolaivan peräsin uskotaan lujiin käsiin, joihin eivät puoluekinat ylety ja joiden ei ole tarvis kompromisseja tehdä, pilkkahinnasta kaupitella hallitusvaltaa.
Valkoisen armeijan riveissä seisoo jokainen luottavaisena uskoen, että aika, joka on koittamassa, ei ole pettävä hänen toiveitaan. Tuhannet valkoiset ristit hautausmailla, tuolla kaukaisilla Suomen seuduilla, puhuvat äänetöntä kieltänsä. Vainajat vaativat, ettei heidän uhrinsa ole ollut turha.
(G. Mannerheim: Muistelmat I.)