Loppiaisen jälkeen 1821 lähdin muutamien lappalaisten seurassa suotuisan ilman vallitessa Inariin jumalanpalvelusta pitämään, ja saavuimme ensi iltana Mierasjärven kotaan, 6 peninkulmaa Utsjoen kirkolta. Levätessämme yöllä tapahtui se onnettomuus, että kaikki mukanamme olleet porot karkasivat, kaiketi nälissään, kun jäkälät ylt`ympäri majapaikkaamme olivat syödyt. Tämän huomasivat valppaat lappalaiset puoliyön aikana. En voi kuvata tuskaani, kun minut herätettiin tällä tiedonannolla, ja ainoastaan se, joka on käynyt näillä, melkein sanoin kuvaamattomilla seuduilla, saattaa käsittää tilani. Itse lappalaisetkin olivat ällistyneet. Varomattomasti kyllä olimme ottaneet mukaamme ainoastaan yhden parin suksia.
Lappalaisista pantiin kohta se, jota pidettiin neuvokkaimpana ja vikkelimpänä, suksien avulla etsimään karkulaisia, ja hän läksikin vitkailematta. Huolestuneena vietin aikaani kurjassa hökkelissämme, johon lisääntyvän pakkasen ohessa tunki pureva pohjoistuuli; ja savu takasta vaivasi semmoisiin oloihin tottuneita lappalaisiakin. Nämä kuitenkin pian taas vaipuivat unen helmaan, sittenkään unohtamatta vaikeata tilaamme, jonka minä, kun en hetkeksikään nukahtanut, huomasin kirouksista, joita unessa heiltä pääsi. Mökki oli neliönmuotoinen, sen kukin sivu kuusi kyynärää, kussakin vain kolme kerrosta, ja niin pieniä hirsiä, että ne latvapäässä täyttivät vain kolme tuumaa. Matalista seinistä kohosi suippopäinen, 10 korttelia korkea, laudanpätkistä kyhätty ja kaarnalla peitetty katto. Rakennus oli 20 vuoden vanha ja nyt lopen ränsistynyt, niin että lumi kaikilta tahoilta tunki sisään. Eikä siinä ollut edes ovea, vaan oli sen sijalle ripustettu porontalja.
Seuraavana päivänä puolisen aikaan palasi kaikkien riemuksi lähettiläämme poroinemme, jotka hän oli saavuttanut noin kolme peninkulmaa olopaikastamme. Niin hikinen kuin olikin, riensi hän heti panemaan kaikki kuntoon matkan jatkamista varten. Kaksi päivää sen jälkeen saavuimme Inariin.
Kuinka saattaa käydä matkoilla sairaiden luo, kuvaa seuraava tapaus. Hannu Vassen kahdenkymmenen vuoden ikäinen poika Jegelvegistä tuli luokseni kahdella mainiolla porolla, noutaakseen minut ripittämään äitiänsä, joka vanhana ja raihnaisena ei enää kyennyt kirkossa käymään. Matkaa sinne oli kolme peninkulmaa. Lähdin heti. Keli oli hyvä Tenojoen jäällä. Kun jälellä oli vain 1/4 penikulmaa, puhkesi äkkiä mitä hirvein rajuilma. Lumipyryssä poika eksyi, kun hänen virma poronsa säikähti vastaantulevia koiria. Nuolen nopeudella se syöksyi joen yli rantaan, ja minun poroni sen perässä. Rantaan meidän kyllä pitikin ajaa, mutta poika ei löytänyt oiketa nousupaikkaa, vaikka ahkerasti sitä etsi. Onneksemme isäntä oli, ilman vielä ollessa selkeänä, huomannut meidät jäällä. Ja kun emme pitkään aikaan saapuneet, arvasi hän pulamme ja lähti meitä etsimään. Porokellomme äänen mukaan hän meidät vihdoin löysi. Ilman häntä olisimme kaiketi saaneet viettää yömme taivasalla. Tuo vanha mies, hänhän tunsi rinteen jokaisen pensaan, saattoi meidät nyt kotaansa, joka oli niin lumen peitossa, ettei siitä näkynyt juuri mitään. Savu ja kipinät nousivat ikäänkuin suorastaan kinoksesta, ja vasta ankaran työn jälkeen pääsimme paksun lumikinoksen läpi asuntoon. Se oli kumminkin hirsistä, 7 kyynärää pitkä ja 6 kyynärää leveä, vaikkakin matala. Kuten ainakin, oli tuli takassa, mutta tuuli ajoi savun huoneeseen, jossa oleskeli kaksi sairasta, ja meidän tultua, muutamia levottomia ja yskän vaivaamia lapsia lukuunottamatta, 7 muuta henkeä. Sitä paitsi kolme lammasta, pari kissaa, vasikka ja narttu poikasineen. Tämä oli varsin äreä, kun joku astui sille alalle, jota se piti omanaan.
Koirista on kalastajalappalaisilla hyvä tulo. Sellaisesta saavat porolalappalaisilta teurastusporon; harjoitetusta koirasta enemmänkin. Tässä Herran ilmassa ei sopinut elukoitakaan jättää ulkoilmaan, ja tällaisessa seurassa siis nyt oli yö vietettävä. Kiltti kyyditsijäni ja pari muuta miestä olivat kuitenkin, joko valmistaaksensa tuvassa oleville enemmän tilaa, tahi lämmön vaivaamina, panneet levolle oven ulkopuolelle, jossa oli jonkinmoinen suoja pystytetyistä puista. Sairaiden valitusten, penikkain ulinan, lammasten määkinän ja pahan siivottomuuden tähden en voinut nukkua, olin vain horrostilassa. Aamulla ilma oli yhtä raju aina klo 9:ään asti. Silloin riensin matkaan. Kyytimies hiihti suksillaan edellä taluttaen poroaan, joka vaivalloisesti veti tyhjää pulkkaa. Siten muodostunutta mitätöntä latua myöten veti poroni pulkan, jossa minä istuin. Monessa paikassa oli lunta niin paksulta, ettei poroparoistamme näkynyt muuta kuin pää ja sarvet, kun he, hypättyään korkealle, taas vajosivat kinokseen ja puhalsivat ilmaan lumen sieraimistaan. Ei ollut asunnosta muuta kuin joku kiven heitto matkaa Tenojoen rantaan, mutta aikaa siihen sittenkin meni. Jäältä myrsky oli laassut lumen pois, ja poro juoksi siellä kutakuinkin. Jo ennen päivällistä saavuimme Vetsenjargaan, vanhan lukkarin Juuso Pietarinpojan luo. Kovin hän minua surkutteli, kun olin joutunut moiseen ilmaan, ja monesta merkistä hän arveli sen käyvän vieläkin pahemmaksi. Hän senvuoksi ehdotti, että jäisin hänen luoksensa odottamaan parempaa säätä. Olin toki liian hätäinen, ja syyksi sanoin ajan puutetta. Epäsiisteys kunnon miehen luona oli kuitenkin varsinaisena syynä, miksi hylkäsin hänen tarjouksensa. Lähdettiin siis, ja vielä ennen pimeän tuloa sivuutimme Utsjoknjalbmen, tahi Utsjoen suun.
Olimme nyt matkustaneet kaksi peninkulmaa, mutta ilma tuli yhä hurjemmaksi, satoi lunta, hirmumyrsky raivosi ja tuulispäät ulvoivat. Olisimme sanottavaa kierrosta tekemättä voineet poiketa leski Elli Helanderin luo, odottaaksemme parempaa ilmaa, jos olisimme sen ajoissa hoksanneet; nyt se oli liian myöhäistä, sillä turhaan etsimme hänen asuntoaan. Vihdoin ei ollut kuin 1/2 peninkulmaa kotiin, mutta enimmäkseen maantietä, pitkin vuorenjuurta, johon pohjois-ja koillistuulet olivat kasanneet suuria kinoksia. Kyytimieheni sai vaivoin oivan poronsa hitaasti kulkemaan eteenpäin minulle tietä raivatakseen, ja silloin kun minun poroni ei kyennyt pääsemään lumikinoksen läpi, sitoi hän poronsa pulkkaan tai pensaaseen ja auttoi minun poroani vetämään. Välistä hän antoi minulle suksensa, joilla hyvin pääsin kulkemaan. Niin vaivalloisella matkalla oli pakko syöttää usein poroja. Silloin mekin etsimme lepopaikkamme jonkun kuopan, kiven tai paaden kyljessä, missä myrsky ei riehunut yhtä rajusti. Koko päivän ja yötä klo 2:een meni meiltä tuolla kolmen peninkulman taipaleella.
Pyryssä en voinut aina edes nähdä poroani, kuinka olisi siis lappalainen voinut löytää suorinta tietä paikkakunnalla, jolla matkustetaan pääasiallisesti merkkien mukaan tahi tähtien avulla. Joskus näytti siltä kuin tuulenpuuskat olisivat vuorilta vyöryttäneet muassaan kokonaisia lumikinoksia. Kunnon kyytimieheni luuli henkien syöksyvän alas tuntureilta ja itse Biega Olmain (ilman jumalan) raivoavan. Vuorten jyminä lisäsi kolkkoutta. Kotoa ottamani eväät, 1/3 pulloa ranskan viinaa ja pari viipaletta auringossa kuivattua lohta, olivat vielä koskematta. Kaikki jaoin hänen kanssaan , jonka neuvokkaisuudesta pelastukseni riippui, jopa hän sai suuremman osankin. Kotiin tultuamme mies oli siksi väsynyt, ettei hän jaksanut saattaa poroja laitumelle, jonka renkini toimitti. Kello oli yli kolmen yöllä, kun nälkiintyneen miehen eteen, joka kahteen päivään ei ollut kelpo ateriaa syönyt, vihdoin asetettiin noin leiviskän painoinen kappale äsken teurastetun poron lihaa. Päivän sarastaessa nähtiin hänen makaavan padan vieressä, jossa enään ollut muuta kuin luukasa. Lihan, 1/4 kannua rasvaa, sekä toista kannua lihalientä oli nälkiintynyt miesparka vatsaansa korjannut. Kello viiden aikaan hän oli mennyt makuulle, ja nukkui yhtämittaa koko päivän ja seuraavan yön, kunnes vihdoin tunsi itsensä niin siksi virkistyneeksi, että lähti kotimatkalle.
Jaakko Fellman, Kuvaus Lapinmatkasta 1821. Teoksessa Matkaseikkailuja (1961).