Sota-aika köyhdytti Suomen. Kansantulo oli vielä vuonna 1920 13 prosenttia pienempi kuin vuonna 1913. Sota-ajan kansantaloudellisia tappioita ei voi kokonaisuudessaan laskea, koska pääosa oli välillisiä vaikutuksia, kuten ihmismenetykset. Kansantulon perusteella voi kaavamaisesti laskea, että vuosina 1914-1921 menetettiin puolentoista vuoden kansantulo verrattuna siihen kuvitteelliseen tilanteeseen, että kasvu olisi jatkunut kuten ennen sotaa. Pääosa tästä menetyksestä ei näkynyt valtiontaloudessa vaan maan asukkaiden elintasossa.
Valtiontalouteen kohdistunutta rasitusta kuvaavat valtion rahalliset tappiot, joita se itse kärsi tai joita se korvasi kunnille ja yksityisille. Venäjän armeijan aiheuttamat vahingot, kuten metsänhakkuut, linnoitustyöt ja majoituskulut kunnille arvioitiin 67 miljoonaksi markaksi ja karjan pakko-otoista ilmoitettiin tappioksi 20 miljoonaa. Erilliset laskelmat tehtiin ns. kapinavahingoista. Sotatoimien yksityisille ja yhteisöille aiheuttamat suoranaiset vahingot olivat 231 miljoonaa markkaa. Tähän sisältyivät teollisuuden kärsimät aineelliset vahingot. Valtio maksoi vuonna 1920 korvauksia sota- ja kapinavahingoista 148 miljoonaa markkaa. Vihollisen, siis punaisten, puolella toimineille ja suurten omaisuuksien haltijoille ei korvauksia maksettu. Muut menetykset tulivat korvatuiksi välillisesti valtion- velkana tai jäivät yksityisten harteille, kuten työntekijöiden menettämät palkat (25 mmk) ja Kansanvaltuuskunnan rahankäyttö, joka oli yhteensä noin 260 mmk. "Vapaussodan" hinnaksi laskettiin 350 mmk, mikä tuli valtion maksettavaksi. Valtio lievitti omaa taakkaansa muuttamalla velkoja pitkäaikaisiksi obligaatioiksi.
Tarton rauhanneuvotteluissa 1920 Suomi esitti Venäjälle laskun maailmansodan kokonaistappioista. Yhteissumma oli kolme miljardia markkaa. Suurin erä oli Suomen kansalaisten Venäjälle jäänyt omaisuus ja saatavat. Valtio katsoi omiksi menetyksikseen Suomen Pankin tappiot, vapaussodan kustannukset, Venäjälle jääneen rataosuuden ja rautateiden saatavat, sekä venäläisten aiheuttamat sotavahingot, jotka Suomen valtio osin korvasi yksityisille. Valtiolle langennut suoranainen lasku sodasta oli siten noin 1,8 miljardia (v. 1920 rahassa), mikä vastasi melko tarkalleen vuosina 1918-1919 otettujen lainojen määrää.
Venäjä ei maksanut vaadittuja korvauksia, vaan sovittiin että kumpikaan maa ei osallistu toisen sotakustannuksiin ja molemminpuoliset saatavat kuitattiin suoritetuiksi. Suomi sai sotasaaliina Venäjälle kuulunutta omaisuutta (aseita, laivoja, rakennuksia, lennätinlinjat, Annantehtaan metsät), jonka arvoksi suomalaiset laskivat (sodanedellisessä rahassa) 618 miljoonaa markkaa. Rajasiirrossa saatua Petsamon aluetta, yli 10.000 neliökilometriä, ei arvioitu rahassa. Suomalaiset pitivät sitä kuitenkin erittäin tärkeänä Jäämeren yhteyden vuoksi. Täten rauha Venäjän kanssa ei tullut Suomelle kalliiksi, vaikka se kassakriisinä näkyikin. Englannille esitettiin turhaan korvausvaatimus suomalaisten laivojen anastamisesta.
(Pertti Haapala)