Laki lisäyksestä Rikoslain l6 lukuun.
Annettu Helsingissä, 4 päivänä tammikuuta 1919.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään täten lisäyk- seksi Rikoslain 16 lukuun seuraavaa:
24 §. Joka julkisesti väkijoukossa esittää taikka kirjoituksen kautta tai muuten levittää ilmeisesti perättömiä tietoja, jotka ovat omansa halventamaan hallitusta, kansaneduskuntaa tai sen valiokuntaa tahi julkista viranomaista taikka saattamaan niiden toimenpiteen tahi laillisen yhteiskuntajärjestyksen halveksimisen alaiseksi taikka aikaansaamaan vaaran ylei- selle järjestykselle, rangaistakoon sakolla.
Jos esityksen tahi tiedonannon tarkoituksena oli sellainen halventaminen, kuin edellä on sanottu, tai vaaran aikaan- saaminen yleiselle järjestykselle, olkoon rangaistus sakkoa vähintään sata markkaa tai vankeutta korkeintaan yksi vuosi.
Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot.
Helsingissä, 4 päivänä tammikuuta 1919.
Valtionhoitaja
Mannerheim.
Oikeusministeri Söderholm.