Valtioneuvoston julistus neljästä kiitos-, katumus- ja rukous- päivästä, jotka koko Suomen Valtakunnassa ovat juhlallisesti vietettävät vuonna 1920.
Annettu Helsingissä, 11 päivänä maaliskuuta 1919.
Valtioneuvosto kääntyy Suomen evankelis-luterilaista uskontoa tunnustavan kansan puoleen seuraavalla rukous- päiväjulistuksella:
Ihmeellisellä tavalla on Jumala tähän päivään asti auttanut Suomen kansaa. Ken avoimin silmin on seurannut ajan vaiheita, hän on varmaankin saanut huomata että Jumalan käsi on ollut ohjaamassa kansamme kohtaloita. Ulkonaisesti on Suomen itsenäisyys vakiintunut, kapina on saatu kukiste- tuksi ja keskuudessamme vallitseva ankara nälänhätä on ulkomailta saadun avun johdosta poistumassa, osittain jo poistunutkin. Kansallemme on näin ollen suotu suuret mahdollisuudet jatkuvaan toimintaan maan ulkonaisten ja sisällisten olojen järjestämiseksi.
Kaikesta tästä ulkonaisesta menestyksestä huolimatta painaa kuitenkin ahdistuksen taakka kansaamme. Epäluuloisina eri kansanluokat suhtautuvat toisiinsa ja koko kansamme on ikäänkuin epämääräisen odotuksen vallassa: mitä tuo huomispäivä mukanaan? Näitä tosiasioita silmälläpitäen täytyy meidän Psalminkirjoittajan kanssa kysyä: Mitä mureh- dit, sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? (Ps. 43: 5).
Etsiessämme vastausta tähän kysymykseen emme saa jättää huomioonottamatta niitä valtavia järkytyksiä, joita maailmansota ja yleinen ajan ahdinko ovat tuoneet muka- naan. Epäilemättä nämä seikat ovat suuresti vaikuttaneet siihen yleiseen mielten alakuloisuuteen ja levottomaan odotukseen, mikä nykyään on monella taholla huomattavis- sa. Levoton ihmiskunta odottaa parannuksia oleviin oloihin etupäässä ulkoapäin maailmanhistorian suurista tapahtu- mista.
Kristinuskon kannalta katsoen tulee lievitys ajan ahdinkoon kuitenkin ensi sijassa sisältäpäin, sikäli kuin ihmissydän on sisällisesti kypsynyt vastaanottamaan Jumalan hyvyyden ja armon lahjoja. Näin ollen tulisi meidän kaikkien suunnata ajatuksemme ja mielemme iäisyysmaailman piiriin ja kärsi- vällisesti odottaa Herralta apua. Hän on sanassaan luvannut pelastaa omansa koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat (Ilm. 3:10). Käykäämme sentähden pelottomasti Armon istuimen eteen, jotta saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan (Hebr. 4:16).
Sydämen syvyydessä tulee kääntymisen Jumalan puoleen tapahtua. Tätä varten tarvitsee yksityinen ihminen, samoin kuin koko kansakin hiljaisia lepohetkiä, jolloin erityisesti asetumme Jumalan sanan vaikutuksen alaiseksi. Vanhoilta ajoilta ovat kiitos-, katumus- ja rukouspäivät olleet tällaisia koko kansalle yhteisiä, hiljaisia hetkiä, jolloin kansa koko- naisuudessaan kutsutaan Jumalan sanan ääreen saamaan virvoitusta sieluilleen, vastauksia isäisyyselämän kysymyk- siin.
Valtioneuvosto on, noudattaen vanhaa kristillistä tapaa, tahtonut käskeä, että vuonna 1920 on vietettävä neljä yleistä kiitos-, katumus- ja rukouspäivää, nimittäin sunnuntaina helmikuun 29 päivänä, huhtikuun 25 päivänä, elokuun 15 päivänä ja lokakuun 31 päivänä, sekä määrätä saarnojen johdoksi näinä rukouspäivinä myötäseuraavat tekstit. Ja kehoitetaan siis kaikkia Valtakunnan asukkaita, mitä säätyä tai arvoa he lienevätkin, näinä yhteisinä rukouspäivinä kokoontumaan yhteisiin jumalanpalveluksiin Herran temppeleihin sekä myös kodeissaan syventymään kristin- uskon iankaikkisiin siveellisiin totuuksiin. Kaikkien asian- omaisten velvollisuutena on säännöllisesti julistaa tämä käsky ja valvoa sen noudattamista.
Helsingissä, Valtioneuvostossa, 11 päivänä maaliskuuta 1919.
Valtioneuvosto:
LAURI INGMAN.
KARL SÖDERHOLM. ANTTI TULENHEIMO.
B. WUOLLE.MIKAEL SOININEN.
U. BRANDER.K. R. WALDEN.
J. H. VENNOLA.J. STJERNVALL.
EERO ERKKO.