Valtionhoitajan päätös
laajennetusta semmoisten henkilöiden armahtamiseeta, jotka ovat saattaneet itsensä syypäiksi valtiorikoksiin.
Annettu Helsingissä, kesäkuun 19 päivänä 1919
Vapaussodan päättymisen vuosipäivänä minä ilmoitin että mielestäni oli tullut aika, jolloin voitaisiin ryhtyä toimiin eräillä ehdoilla vieläkin lieventääkseen semmoisia henkilöitä kohdanneita seuraamuksia, jotka olivat saattaneet itsensä syypäiksi valtakunnan laillisen yhteiskuntajärjestyksen rikokselliseen kumoamisyritykseen. Vielä jatkuvat salahank- keet valtakunnan turvallisuutta vastaan, joihin myöskin kapinaan osallisuudesta tuomittuja, ehdonalaiseen vapau- teen päässeitä henkilöitä on ottanut innokkaasti osaa, sekä valtakunnan yleinen tila ovat kuitenkin estäneet ehdottoman yleisen armahduksen myöntämistä. Yksissä neuvoin Valtio- neuvoston kanssa ja sen vallan nojalla, mikä korkeimman vallan haltialla on, määrään minä siis:
1) että 1917 vuoden toisten valtiopäiväin jäsenet Valentin Annala, Oliver Eronen, Kalle Hakala, Hilda Gustaava Herrala, Anna Maria Huotari, Juho Oskari Jalava, Jaakko Vilhelm Latvala, Paavo Leppänen, Santeri Louhelainen, Armas Juhana Paasonen, Emil Saarinen ja Aaro Salo ovat, koska he eivät ole ottaneet vaikuttavasti osaa itse kapinaan, heti päästettävät ehdonalaiseen vapauteen noudattamatta sitä menettelyä, mikä on säädetty 19 päivänä joulukuuta 1889 rangaistusten täytäntöönpanosta annetun asetuksen 2 luvun 13 §:ssä, mutta muuten siinä järjestyksessä ja niillä ehdoilla kuin mainitun luvun ja asetuksen 14 ja seuraavissa pykälissä sanotaan;
2) että 30 päivänä lokakuuta ja 7 päivänä joulukuuta 1918 annettujen päätösten mukaan suotu armahdus, josta olivat erotetut ne valtiorikosjuttuja käsittelemään asetettujen oikeuksien tuomitsemat henkilöt, jotka muu tuomioistuin kymmenen lähinnä edellisen vuoden aikana oli tuominnut rikoksesta kuritushuoneeseen tai vankeuteen kuutta kuukaut- ta pidemmäksi ajaksi, tahi jotka saman ajan kuluessa aikai- semmin tekemästään rikoksesta olivat kärsineet sellaisen vapausrangaistuksen, on ulotettava myöskin kaikkiin niihin, joita jälkeen tammikuun 1 päivän 1915 ei ole yleisessä tuomioistuimessa tuomittu kuritushuonerangaistukseen tahi, jotka eivät ole sanotun päivän jälkeen kärsineet aikaisemmin tuomittua kuritushuonerangaistusta; ja
3) että muut henkilöt, jotka valtiorikosjuttuja käsittelemaän asetetut tuomioistuimet ovat maan- tai valtiopetoksen osalli- suudesta tuominneet ankarampaan rangaistukseen kuin kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen, mutta joiden ei ole huomattu olleen sellaisten rikosten yllyttäjiä eikä johtavassa asemassa kapinaliikkeessä eikä myöskään saattaneen itseän- sä syypäiksi murhaan, tappoon tai törkeään pahoinpitelyyn, taikka yksityiseksi hyödyksi tapahtuneeseen ryöstöön, kiristä- miseen, varkauteen tai varastetun tavaran kätkemiseen, tahi murhapolttoon taikka avunantoon sellaisiin rikoksiin tai niiden yritykseen eivätkä ole karanneet vankileiristä tai muusta rangaistuslaitoksesta, ovat laskettavat ehdonalai- seen vapauteen siinä järjestyksessä kuin 1) kohdassa sääde- tään, taikka on heidän rangaistuksensa lievennettävä, mikäli ei jokaista yksityistä tapausta tutkiessa ole tullut esiin seikkoja, jotka estävät armahdusta myöntämästä, ja mikäli he eivät myöskään 2) kohdan mukaan ole siitä poissuljetut.
Valtioneuvosto oikeutetaan tarpeen tullen antamaan seli- tyksiä ja tarkempia määräyksiä tämän päätöksen sovellutta- misesta.
Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot.
Helsingissä, kesäkuun 19 päivänä 1919.
Valtionhoitaja
Mannerheim.