Runar Schildt: Zoja (kokoelmassa Häxskogen)
"Suuren valkeaksi kalkitun huoneen yllä lepäsi murheellinen autius. Edessä halvimmilla penkeillä tirskui jokunen koululainen, keskihintaisilla paikoilla lojui puoli tusinaa hieltä haisevaa, meluista sahatyöläistä tyttöineen ja yksi yksinäinen maalaismies joka tuijotti apaattisesti ilmaan. Vain harva kalliista nojatuoleista oli varattu. Niillä istui tärkeitä herroja, konsuleita ja kaupunginvaltuutettuja, epäilyksettä; heidän turpeat punoittavat kätensä lepäsivät varmuutta täynnä kävelykeppien hopeakahvoilla....
Amerikkalainen farssi täynnä mitä mahdottomimpia ilveitä. Ihmiset kiipeilivät seiniä ylös ja putoilivat parvekkeilta. Autot pyyhälsivät matkaan ilman kuljettajaa, veneet upposivat ja muuan mies lensi kuuhun ratsastaen hajareisin tuolilla...
Mutta yhtäkkiä valkokankaalle loihdittiin näky joka pani hänen sydämensä puristumaan kokoon ja jyskyttämään nopeasti.
Salapoliisit ajoivat rikollista takaa, muuan auto pinnisteli tavoittaakseen toisen auton. Ja nyt ei esitettykään mielettömiä asioita maalattujen kulissiseinien välissä, nyt Zoja oli äkkiä paiskautunut suoraan maailmankaupungin sydämeen. ... se sulki hänet syliinsä, huumasi hänet jylinällään, humallutti hänet tuoksuillaan ja huuruillaan..."
Noitametsä (kokoelmassa Häxskogen)
"Fabian Conradi halusi uusia gramofonilevyjä, erityisesti niitä jotka sisälsivät viimeisimmän maailmanmenestyksen, hawaijilaismusiikkia. Hän halusi ne heti, ensimmäisellä junalla, ja hän toisti sanoja paroni Conradi...
Joka tapauksessa häntä huvitti se että Fabian oli tilannut gramofonilevyjä. Se teki Fabianin jotenkin naurettavaksi, alensi hänen arvoaan...
(Runar Schildt: Noitametsä. Novelleja.
Suomentanut Liisa Ryömä.)