Suomen runoilijat olivat ennustaneet aikaa, jolloin kevät- tulva oli murtava Suomen kansan vapautta kytkevät kahleet, aikaa, jolloin vapaana kerran kuorestaan sen kukka aukeaa, jolloin synnyinmaan laulu oli kaikuva korkealle ja vapaana Suomessa. Se, mille runoilijat lauluissansa antoivat ilmaisun, asui syvällä Suomen kansan sisimmässä sydämessä sekä antoi voimaa ja tulevaisuudenuskoa isänmaallis-kansallisille pyrkimyksille.
Pitkä vapaudenunelma on toteutunut. Suomi on katkaissut ne kahleet, joilla se oli kytketty vieraaseen valtaan, kansaan, joka vuosisatoja oli ollut senvihollinen eikä koskaan voinut tulla sen ystäväksi. Maa on nyt vapaa ja itsenäinen, yksi Euroopan nuorimmista valtakunnista. Se tie, jota Suomen kansa on kulkenut saavuttaakseen tämän historian pää- määrän, on käynyt kautta valojen ja varjojen, sen varrella on ollut valoisten lupausten aikoja, mutta usein synkkiä kausia, epätasaista ja ankaraa itsesäilytyskamppailua väkivaltaa ja sortoa vastaan.
Itsenäisenä valtakuntana Suomi on eilispäivän lapsi, mutta valtiollisena ja kansallisena kokonaisuutena sillä on pitkä historia. Sen kansa, suomalaisista ja ruotsalaisista heimoista muodostuneena, on näissä vaiheissa kasvanut yhdeksi kansa- kunnaksi, jolla on yhteinen isänmaa, omaksunut vapaan lainalaisen yhteiskuntajärjestyksen ja germaanisen elämän- katsomuksen.
Länsimaisen sivistyksen etuvartiana, ensin Venäjän valta- kunnan ulko- ja sitten sisäpuolella, se on kaikessa vähäi- syydessään puolustanut paikkaansa pohjoisimmassa Euroopassa, taistellen karua luontoa ja itämaista puoli- barbariaa vastaan. Mutta Venäjän vallan koura kuristi Suomea yhä kiristyvin ottein. Maamme oli näköjänsä tuomittu kokonaan uppoamaan itäiseen jättiläisvaltakun- taan, kun maailmansodan tapahtumat avasivat sille pelastu- mismahdollisuuksia. Suomen kansa ei vielä ollut kadottanut itseänsä. Verinen vapaustaistelu muukalaisia sortajia ja heidän jäljissään riehuvaa hillitöntä anarkiaa vastaan oli viimeinen näytös Suomen pitkässä taistelussa vapauden ja kansallisen riippumattomuuden saavuttamiseksi.
Uusi Suomi ei ole mikään sattuman keinotekoinen tuote. Voimakkaan kansallistunnon elähdyttämänä, itsehallintoon kasvatettuna, omistaen valmiin, historiaan pohjautuvan yhteiskuntajärjestyksen ja länsimaisen sivistyksen läpitunkemana oli Suomen kansa kypsynyt saavuttamaansa vapauteen ja valtiolliseen itsenäisyyteen.
Kaikessa vaatimattomuudessaan Suomi tahtoo elää omaa elämäänsä. Suurpoliittisille suunnitelmille ei meillä ole suotuisaa maaperää. Sen pyrkimyksenä on rauhallisessa työssä täyttää paikkansa Euroopan pohjoisimpana sivistys- kansana. Tätä varten sekin haluaa itselleen paikkaa päivän puolella. Se ei tarvitse ainoastaan valoa ja lämpöä voidakseen menestyksellä käydä viljelyksen taistelua pohjan pakkasta ja jäitä vastaan, se tarvitsee myös sitä ymmärtämystä, sitä tunnustusta ja sitä apua vanhemmilta Euroopan sisarkansoiltaan, joita vailla henkinen sivistys- elämä korkeimmissa ja hienoimmissa muodoissaan ei voi päästä täyteen kukoistukseen. Omalta osaltaan se tahtoo antaa, mitä se työllään ja erikoislaadullaan voi tuottaa.
Se ajankohta, jolloin Suomi täysivaltaisena jäsenenä on astunut vapaiden valtioiden suureen perheeseen, näyttää olevan sovelias yhtenäisen kuvan luomiseen maasta ja kansasta, sen yhteiskuntaelämästä ja sivistyksestä sekä oman ajan että jälkipolvien nähtäväksi, sellaisena kuin se nyky- hetkellä on ja elää, varustettuna tulevia tehtäviä varten.
Tätä tarkoittaa tämä teos ensimmäisenä seuraajana kolme- kymmentä vuotta sitten ilmestyneelle edeltäjälleen "Suomi yhdeksännellätoista vuosisadalla".
(Alkulause teoksessa "Suomi. Maa - kansa - valtakunta", 1923.)