Konrad Lehtimäki: Maailman kasvatti. Taistelija II.
...
Helsingissä vallitsi näet siihen aikaan miltei loppumaton "sotatila" kolmen eri armeijan eli "sakin" kesken. Eteläpuolella asuvat työläisnuorukaiset kuuluivat "Rööperin sakkiin", pohjoispuolella asuvat "Söörnäisten sakkiin" ja länsipuolella asuvat "Töölön sakkiin". Nämä sakit eivät olleet mitään hulikaanisakkeja siinä merkityksessä kuin nykyään, vaikka sellaisiakin aineksia tietysti oli riveissä; näiden sakkien "ohjelma" oli puhtaasti "sotilaallista laatua", niinkuin muidenkin armeijain: nujertaa perinpohjin vihollisarmeijain valta ja vastustusvoima sekä pakottaa niiden "joukko-osastot" ja yksityiset jäsenet selkäsaunan vaikutuksesta peräytymään iltasin pois Espikseltä, kun voittajat sinne ilmestyivät! ... Jonkinmoisesta sanattomasta sopimuksesta vältettiin näissä taisteluissa teräaseita...
eikä oikea reilu sakilainen pahimmassakaan ahdingossa turvautunut poliisin apuun.
...
Siirtolaisosaston ohi kulkiessaan kuuli Arvi jotakin, mikä pakoitti pysähtymään, kuuntelemaan. Noista likaisista, kurjista komeroista kuului yhtenä surkeana kuorona meritautisten voihketta ja yökkäämistä. naisten nyyhkytystä ja lasten nääntynyttä itkua. Arvi tunsi syvää sääliä ja katkeruutta ajatellessaan ihmisraukkoja, joiden täytyi sairainakin virua yhteensullottuina noissa löyhkäävissä kopeissa, joihin ei säälivä ihminen sulkisi sikaansakaan! Mutta mitäpäs hän voi - ei mitään. Hän lähti kiireesti alas omaan tulikuumaan helvettiinsä.
Hulliin saavuttua jätti hän ensimmäisenä iltana kaikessa hiljaisuudessa laivan - ja lähti heti junalla Lontooseen.
...
- Sinäkin Kalle laihdutit itseäsi suotta höyrykaapissa päästäksesi kevyeen sarjaan ja nyt laihdut liikaa...
Arvi oli kyllä ajatellut yhteiskunnallisia asioita, sillä hänen oma elämänsä pakoitti ajattelemaan, ja samalla oli hän lukenut yhteiskunnallisia kysymyksiä käsitteleviä teoksia. Ja vierasta sortovaltaa oli hän oppinut vihaamaan siitä asti, kun kuuluisa "Helmikuun manifesti" julkaistiin. Hän oli kirjoittanut toisten tuhansien ohella nimensä suureen adressiin. Mutta hän ei ollut oikein selvillä, miten taistelisi sitä vastaan, eikä hän myöskään käsittänyt työväenliikettä, vaikka tunsi ruumiineen ja sieluineen kuuluvansa työväenluokkaan.
...
Arvi oli erään toverinsa kanssa mennyt teatteriin katsomaan "Daniel Hjortia", ja se vaikutti häneen niin valtavasti, että hän unohti kokonaan ympäristönsä. Hänestä tuntui, ikäänkuin olisi itse elänyt ja toiminut tuon pohjalaispojan hahmossa, sillä samanlainen viha ja katkeruus kuohui hänenkin povessaan.