"Oikeus on antanut tuomionsa. Köyhäin pulatalonpoikain liikehtimistä, heidän mielen ja kielen liikkeitään, ei saa kuvata. On todettu kansanmiehen lukeneen raamattunsa liian tarkoin. Se on kirja, joka on omiaan tekemään hänen sielunsa autuaaksi tulevaisuudessa, mutta jos hän nykyisyy- dessä sattuu muistuttelemaan mieleensä sen eräitä lauseita, niin syyttäjäviranomaiset höristävät korviaan ja oikeus toteaa, että raamatunlause on kuulostanut rikolliselta.
Ja kuitenkin on meillä lauluin ja hypyin paljastettu talon- poikaiskapinoitsijoiden muistomerkki, on suorastaan ylistetty nuijasotaa ja sen johtajia, jotka saivat palkakseen hirsipuun. Onko mahdollista, että joudumme ymmälle tällaisen dualismin edessä? Erästä talonpoikaiskapinaa herroja ja huoveja vastaan saa ylistää, erästä toista ei edes kuvata.
Vai tekeekö nujasodan ylistettäväksi vain se seikka, että se tapahtui monta vuotta sitten? Eli mikä on se minimiaika, jonka kuluttua jostakin tapahtumasta vasta voidaan tosihistoria kirjoittaa?
Oliko sitten kuvaukseni kapinoivista talonpojista valheel- linen ja psykologisesti väärä? Heidän olisi kai pitänyt olla liikkeellä laillista yhteiskuntajärjestystä ylistävät lauseet huulillaan. Mutta niin ei kuitenkaan ollut asianlaita. Luulen tuntevani yhtähyvin kuin kuka hyvänsä suomalaisen talon- pojan ajatukset ja ilmilausutut ajatukset missä määrätyissä olosuhteissa tahansa. Kun suomalainen talonpoika kapinoi, niin silloin hän ei ylistä laillista yhteiskuntajärjestystä. Sanokoon sitten suomalainen oikeus siitä mitä tahansa.
Tai katsotaanko, että entisten kapinoitten historioilla, muistuttelemalla talonpoikaiston kapinallisia perinteitä, tahdottaisiin kiihoittaa heitä uusiin? Mutta miksi silloin tuo löyhyys nuijasotien, Ilkkojen, Pouttujen ja Lallien kohdalla? Pulmallista.
Voimme vain todeta, että kuolleet Saarijärven Paavot ja herrojen hirttämä Ilkka saavat kyllä parateerata kirjallisuu- dessa, mutta heidän pulamiesjälkeläisilleen on kynnys korkea. Raamatunlauseet kajahtelevat kapinallisina heidän suussaan. Pankkien velkakirjat ja kiinnitykset, veroliput ja ulosottotuomiot, pakkohuutokauppakuulutukset ja -pöytä- kirjat ovat ainoa heitä koskeva ja heille sopiva kirjallisuus. Ne eivät kiihoita, eivätkä minkään lain pykälät ole niiden levitystä estämässä."
(Tulenkantajat 26/1934)