Maailman ensimmäinen sterilointilaki säädettiin Yhdysval- tain Indianan osavaltioon. Sen mukaan valtion laitoksessa oleva idiootti, imbesilli, raiskaaja tai rikollinen voitiin steriloida, jos kolmen lääkärin elin katsoi hänen fyysisen ja psyykkisen tilansa olevan parantumaton ja lisäksi katsoi hänen olevan suvunjatkamiseen soveltumaton. Sterilointi voitiin tehdä joko operoitavan suostumuksella tai ilman suostumusta (ns. pakosterilointi). Jälkimmäisessä tapaukses- sa lääkäreistä ja laitoksen johtajista koottu elin (ei siis tuomioistuin) päätti asiasta.
Sterilointilakeja säädettiin myös muualla Amerikan mantereella (Kanadan Alberta 1928 ja Brittiläinen Kolumbia 1933, Meksikon Vera Cruz 1932).
Euroopassa lakeja säädettiin vuodesta 1928 lähtien, jolloin Sveitsin kantoni Waadt sääti Euroopan ensimmäisen sterilointilain.
Saksassa Hitlerin valtaannousun jälkeen 1933 säädettyä sterilointilakia on usein pidetty tyypillisesti natsistisena, jotenkin erityisesti Hitlerin järjestelmään kuuluvana.
Laki oli periaatteiltaan kuitenkin aivan samanlainen kuin muuallakin säädetyt sterilointilait ja sitä oli yritetty säätää jo Weimarin tasavallan aikana. Lain mukaan synnynnäisesti vajaamieliset, skitsofreenikot, maanis-depressiiviset psykootikot, perinnöllisesti epileptiset, Huntingtonin tautia sairastavat, perinnöllisesti sokeat tai kuurot tai vaikeasti epämuodostuneet sekä lisäksi vaikeat alkoholistit piti steriloida.
Ominaista Hitlerin Saksalle oli tehokkuus, jolla lakia toteu- tettiin. Lääkärit ja muut asiantuntijat seuloivat aktiivisesti väestöä löytääkseen laissa mainittuja steriloitaviksi tarkoitettuja ja kaikki, jotka toimessaan tulivat sellaisten kanssa tekemisiin olivat ilmoitusvelvollisia ( esim. Suomessa vain kansakoulujen tarkastajat ovat velvolliset ilmoitta- maan oppivelvollisuudesta vapautetut vajaamieliset terveydenhoitolautakunnille, jotka pohtivat, tehdäänkö sterilointiesitys).
(Markku Mattila)