Salme Setälä: "Sangen tavallisia virkanaisia":
...
Sitä on niinkuin vapaampi kun on konttorissa, ja kyntensäkin voi kiillottaa ja olla hienon ihmisen näköinen. Ja jos minä olisin meidän pesuliikkeessä, niin minä olisin aina sen pesijän Aino.
Mutta kun minä olen konttorissa, ei minun tarvitse viedä ketään konttoritovereitani kotiin, kun voin mennä heidän kanssaan elokuviin ja kahvilaan ja erota kadunkulmassa ja hei vaan! Eikä kenenkään tarvitse tietää, onko isää vai ei.
...
Ja siinä kuroessani kokoon Viljon ja Pojun kantapäitä tunsin itseni jollakin tavalla aivan ilman syytä hiukan yksinäiseksi, ja minua hymyilytti salassa hiukan, kun ajattelin, että on monia, jotka kadehtivat minua, virkarouvaa, ansioäitiä, jonka paikka luonnon järjestelmän mukaisesti olisi keittiössä ja lastenkamarissa ja miehensä vuoteessa, mutta ei kirjoituskoneen ja sanakirjojen ääressä, koska se paikka kuului naimattomille.
Eivät he ota lainkaan huomioon, että nuoruuteni parhaat vuodet ponnistelin ylioppilastutkinto päämääränäni, sitten ahersin Alma Materin turvallisessa suojassa, luin päivin ja usein öin, kunnes maisterin seppele koristi vasta permanen- tattuja kiharoitani. Minulla oli arvosanat englannissa, ranskassa ja saksassa, ja minä olin perin onnellinen.
Ja sitten toi kohtalo tielleni valepukuisen prinssin Viljon hahmossa, ja minun elämäni valtatie oli viitoitettu, niin etten voinut enää sivupoluille astua: me menimme naimisiin ja saimme lapsia ja teimme velkaa, ja kun tipu eli lapsi n:o 3 oli puolivuotias, onnistuin saamaan tekstinkääntäjän ja ulkomaisen kirjeenvaihtajan paikan tässä ilmoitustoimistos- sa. Olin eri onnellinen, sillä tilapäiset tuloni koululaisten kieltenopettajana sekä suomentajana eivät olleet koskaan nousseet puoleksikaan niin korkealle kuin ne nyt nousevat, ja me otimme yhden huoneen lisää, ostimme lepotuolin ja pähkinäpuisen kirjoituspöydän ja kaksi lastensänkyä, ja elämä heloitti ruusunpunaisena. Niin että sopiihan minua virkanaista kadehtia.
...