16.1.
...Olin tänä iltana taas hiukan ajelemassa ja samalla reissulla myöskin elokuvissa. Olemme näet saaneet vakituisen sellaisenkin ylellisyyden melko lähelle, vain vajaa kymmenen kilometriä on matkaa. Istuskelin puujakkaralla ja kun oikein venytin kaulaani niin onnistuinkin jotenkuten näkemään illan elokuvan. Se ei luonnollisestikaan ollut aivan viimeisiä uutuuksia, pikemminkin luullakseni niitä maailman ensimmäisiä sellaisia, ja nimeltään "Morocco". Ilmeisesti oli elokuvassa tarkoitus esittää traagillista "suurta rakkautta". Ehkä se aikoinaan on ollut hyväkin filmi, mutta nyt se pikemminkin hymyilytti kuin liikutti. Se oli yleensä niin tavattoman vanhanaikaista teatterimaista elehtimistä ja m.m. sen loppukohtaus oli aivan liian valtava ollakseen uskottava. No, eihän näissä oloissa toimita vaatiakaan mitään täysipainoista, pääasia on se, että on edes jotain. Ja piristäähän aina tuollainenkin omalla tavallaan...
26.3.
...Pelkäsin äskettäin näköjään aivan suotta rekikelin päätty- mistä. Sillä viimeisen viikon aikana on tuntunut vain paranevan. Lumi on melkeinpä lisääntynyt. Niinpä pälkähtikin päähäni pistäytyä tänä iltana elokuvissa, onhan sunnuntai-ilta, ja viimeisestä käynnistäni on kulunut jokseenkin kauan. Pistäytyä on kyllä hiukan harhaanjohtava sana, sillä elokuvissa käymiseen saa täällä uhrata koko iltapäivän ja illan. Elokuva oli muuten ihmeteltävän hyvä näissä oloissa. Se oli ameriikkalainen ja nimeltään: "Tapaammeko jälleen?". Voihan olla, että olet joskus nähnytkin sellaisen. Mikään aivan uusi ei se tietenkään ole, mutta ei luullakseni mahdottoman vanhakaan. Se oli myöskin harvinaisen raskas ollakseen ameriikkalainen, ja loppu oli suorastaan yllättävä. Se ei nim. ollutkaan tavallinen onnellinen loppu. No, jokseenkin hyvä tekele joka tapauksessa.
On erinomainen asia, että meillä on jälleen radio ja on musiikkia. Tahtoo vain käydä niin, että sitä tulee kuunneltua näin ensialkuun melkeinpä liikaa. Tiedäthän millaista on ajatella tai tehdä jotain silloin kun kuuluu hyvää musiikkia. No, eipähän se sentään haittaa. Ja joutoaikoina on sittenkin niin suunnattoman hyvä kuulla sitä.
...
31.3.
...tänään on kulunut tasan kolme vuotta siitä kun lähdin tähän sotaan. Sotahan tosin alkoi vähän myöhemmin, mutta noin varmuuden vuoksi kai minut kutsuttiin jo hyvissä ajoin...
Niinkuin olen kertonut on tällä rintamanosalla myöskin oma lähetysasemansa (radio), jolla myöskin on jokseenkin paljon omaa ohjelmaa. Joka ilta m.m. on uutisten jälkeen tunnin kestävä toivomus- ja terveiskonsertti. Ne tuntuvat olevan kovasti suosiossa. Eihän tämä asema kuulu kovinkaan kauas, Tampereellekin vain hyvin hyvin heikosti. Mutta terveisiä se välittää tuhottomasti. Paljon niistä tosin on tarkoitettukin tänne lähitienoille, mutta joskus kuuluu menevän kauemmaskin.
...
2.4.
...Kannaksen radio välittää parhaillaan terveisiä musiikin myötä... - Näin jatkuu nykyisin joka ilta klo. 22.00-23.00...
4.9.
...Kummallinen on ollut tämä päivä. Päivä, jota kaikki ja kaikkialla ovat odottaneet jo vuosikausia, jota on toivottu ja rukoiltu kenties enemmän kuin mitään. Tosinhan emme vielä tiedä onko tämä jo tuo lopullinen päivä. Mutta tosiasia on, että meillä täällä on ollut rauha jo pian kaksitoista tuntia. Vaikea on uskoa, että se on totta. Mutta kaikki tuntuu sittenkin todistavan tuon ihmeellisen sanoman totuutta. Se, että kaikkien näitten vuosien jälkeen saa kulkea pystyssä ja vapaasti, tarvitsematta joka hetki kuunnella korva tarkkana kranaatin ulinaa, tarvitsematta tähyillä joka hetki henkeä vaanivaa vihollista. Se, etteivät nuo tuolta toiselta puolen enää ammuskele ja ettei heitä enää ammuta, että on hiljaista. Kaikki se on vielä niin outoa ja vaikeasti tajuntaan mahtuvaa. Melkein luonnollisemmalta tuntuisi, jos joku sanoisi sen kaiken olevan vain unta tai jotain muuta kestämätöntä, ja että kaikki alkaa taas pian uudelleen jatkuakseen loputtomiin.
Kummallista se on ja uskomatonta, mutta sittenkin haluaa jokainen uskoa sen niin kovin mielellään todeksi.
Nythän emme vielä täälläkään tiedä mitään muuta kuin sen, että välirauha on solmittu ja vihollisuudet lopetettu. Kuinka kestävää tämä on, sitä emme voi vielä tietää. Mutta me toivomme ja rukoilemme, että tämä on lopullisen ja kestävän rauhan alku.
Kello oli 4.32 tänä aamuna kun heräsin puhelimen soittoon ja aivan unisena tartuin torveen. Hiukan epätavalliselta tuntui kyllä kuulla siihen aikaan vuorokaudesta itse komentajan äänen, mutta sittenkään ei päähäni pälkähtänytkään, että hänellä saattaisi olla sellaista sanottavaa. Sanoma oli muuten aivan lyhyt, mutta sitä selvempi, ja korviaan täytyi sittenkin uskoa!
Mitään herätystä ei teltassani tarvinnut suorittaa. Meitä nukkuu täällä aika monta poikaa, mutta hetkessä oli jokainen pystyssä. Unen jatkaminen ei varmasti tullut yhdenkään mieleen. Mitään mahdotonta hälinää ja riemua ei kuitenkaan syntynyt. Jokainen oli ja on ollut koko päivän pikemminkin omissa mietteissään johtuen tietysti ennenkaikkea siitä, ettei tiedetä millaiseksi tämä rauha on muodostuva. Jokainen on oppinut näinä vuosina vaistomaiseen varovaisuuteen ja uskoo vasta sitten kun näkee.
...
Voi jos tämä on totta, niin mikä onni meitä odottaakaan, ehkä lähempänä kuin vielä äsken osasimme uskoakaan... Odottakaamme vielä hiukan ja toivokaamme parhainta... Mutta odotellessamme voimme tosiaankin jo pikkuhiljaa valmistautua kaikkeen tulevaan. Minähän en täällä voi tehdä paljoakaan, mutta Sinulla Kultaseni on sensijaan hiukan enemmän mahdollisuuksia. Ja mielestäni on kyllä viisasta kiinnittää jo nyt ainakin osa rahoista johonkin, jota tarvitsemme. Jotain ainakin voi jo nytkin hankkia. Niinpä jos löydät jotain hyvää ja käytännöllistä, niin miksipä et ostaisi. Ne lusikat ja kangas m.m., ja ennenkaikkea se heteka! Jos se muuten on hyvä ja voit sen sijoittaa johonkin, niin ostakaam- me pois. Sehän on paljon sekin ja viimeksimainittua tarvit- semme ainakin. No, älä ole vihainen. Tarvitsemmehan me muutakin, mutta, doch. - Ja, voihan sen sijoittaa meillekin. Alakertaan kuitenkin mahtuu. Ja kyllä sielläkin säilyy. Mitäs tuumaat Sinä Jomelkeinvaimoni...