(Presidentti Mannerheimin kirje Hitlerille 2.9. 1944)
Suursaksan valtakunnan johtajalle ja Saksan puolustus- voimien ylipäällikölle Adolf Hitlerille.
Edessä olevien ratkaisujen hetkellä tunnen tarvetta ilmoittaa Teille, että olen tullut siihen vakaumukseen, että kansani pelastus velvoittaa minut löytämään nopean poispääsytien sodasta.
Yleisen sotilaallisen tilanteen epäsuotuisa kehitys supistaa yhä selvemmin Saksan mahdollisuuksia antaa meille varmastikin vielä koittavina suuren hädän hetkinä ajoissa ja riittävästi apua, jota me välttämättä tarvitsemme ja jonka Saksa uskoakseni meille tahtoisi vilpittömästi suoda. Jo yhden ainoan saksalaisen divisioonan kuljetus Suomeen vaatii ajanjakson, jonka kuluessa vastustuskykymme ylivoimaista vihollista vastaan voi murtua. Ymmärrän hyvin, että tilanne ei salli sitä, että saksalaisia divisioonia pidetään riittävässä määrin tätä tarkoitusta varten täällä Suomessa. Viime kesän kokemukset vahvistavat tätä olettamusta. Tässä esittämäni tilanteenarvioinnin on omaksunut yhä laajempi osa Suomen kansaneduskuntaa. Minun ei ole mahdollista - vaikka olisinkin toista mieltä - hallitusmuotomme sallimissa rajoissa olla kauemmin ottamatta huomioon kansan enem- mistön selvästi ilmaistua tahtoa. Kun herra sotamarsalkka Keitel äskettäin Teidän toimeksiannostanne kävi luonani, viittasi hän siihen, että Suursaksan kansa voi vaikeuksitta vielä käydä sotaa kymmenenkin vuotta, jos kohtalo niin tahtoo. Huomautin tähän, että tämä saattaa ehkä olla mahdollista 90 miljoonaa ihmistä käsittävälle kansakunnalle, mutta että on joka tapauksessa varmaa, että me suomalaiset emme psyykillisestikään kestä yhä jatkuvaa sotaa. Jo kesä- kuussa tapahtunut venäläisten suurhyökkäys on ammentanut reservini tyhjiin. Me emme voi enää kestää vastaavanlaista verenvuodatusta vaarantamatta pienen Suomen kansan koko tulevaisuutta.
Tahdon erityisesti korostaa sitä, että Saksa tulee kyllä jatkuvasti säiIymään elossa, vaikka kohtalo ei soisikaan Teidän aseillenne voittoa. Vastaavaa ei voida väittää Suomen tapauksesta. Jos tämä nelimiljoonainen kansa on sotilaallisesti nujerrettu, ei ole epäilystäkään siitä, etteikö se nääntyisi. Tällaista mahdollisuutta en voi kansalleni valmistaa.
Vaikkakaan en uskalla toivoa, että Te hyväksytte tai pidätte edes oikeina näkökantojani tai perusteluitani, olen kuitenkin tahtonut lähettää Teille nämä rivit ennen ratkaisun tekoa.
Tiemme erkanevat ilmeisesti hyvinkin pian. Mutta saksalais- ten aseveljiemme muisto tulee täällä elämään. Suomessahan saksalaiset eivät olleet vieraan väkivallan edustajia, vaan auttajia ja aseveljiä. Mutta sellaisenakin on ulkomaalaisten asema aina vaikea ja paljon vaativa. Voin vakuuttaa Teille, että kaikkien kuluneiden vuosien aikana Suomessa ei ole tapahtunut mitään, mikä olisi saanut meidät suhtautumaan saksalaisiin joukkoihin kuin maahantunkeutujiin tai sortajiin. Uskon, että Pohjois-Suomessa olevan saksalaisen armeijan suhtautuminen paikalliseen väestöön ja kotimaisiin viran- omaisiin tulee siirtymään historiaamme kenties ainoana esimerkkinä vastaavanlaisissa oloissa tavattavasta korrektista ja sydämellisestä suhtautumisesta.
Velvollisuuteni on johtaa kansani pois sodasta. Omasta tahdostani en voi enkä tahdo kääntää aseitamme, joita meille on niin runsain käsin toimitettu, saksalaisia vastaan. Minä toivon, että Te, vaikkakaan ette voisi hyväksyä kirjettäni, kuitenkin samalla tavoin kuin minä ja kaikki suomalaiset toivotte ja yritätte toimia siten, että nykyisten olojen purka- minen voisi tapahtua ilman kaikkia mahdollisia kärjistämisiä.
Kunnioittaen ja kiittäen
merk. Vapaaherra Mannerheim
Suomen Marsalkka
Suomen Tasavallan Presidentti
2.9.44.
(Waldemar Erfurth: Sotapäiväkirja vuodelta 1944.)