Suomen yliopistoissa ja korkeakouluissa opiskelevien määrä on kasvanut noin kolme ja puoli kertaiseksi toisen maailman- sodan päättymistä seuranneina kahtenakymmenenä vuote- na. Samana aikana on maamme korkeimpien opinahjojen luku lisääntynyt seitsemästä kahteentoista. Opiskelijoiden määrä on edelleen voimakkaassa kasvussa ja saavuttanee, mikäli korkeakoululaitos pystyy laajenemaan osapuilleen tarvetta vastaavasti, 1970-luvun alkupuolella ainakin luvun 53 000.
Jo opiskelijoiden määrän suuri kasvu sinänsä merkitsee voimakasta murrosta korkeakoululaitoksemme kehityksessä. Tämän kasvun ohella on kuitenkin vaikuttavina muitakin tekijöitä, joiden huomioon ottaminen korkeakoulupolitiik- kamme vastaisessa kehityksessä näyttää edellyttävän varsin laajapohjaista suunnittelua sekä tietoista korkeakoulu- laitoksen kehityksen ohjaamista suuntaan, jonka voidaan olettaa tuottavan parhaan tuloksen korkeimman opetuksen päämäärien kannalta. Yhteiskunnan tulevasta rakenteesta riippuvat työmarkkinoiden tarpeet ovat eräs niistä monista tutkimusta vaativista alueista, joiden tunteminen on menes- tyksellisen korkeakoulupolitiikan edellytys. Toisaalta on muistettava, että kansantaloudelle korkeakoululaitoksen nopea ja voimakas laajentaminen merkitsee poikkeuksellisen suuria investointeja suhteellisen lyhyen ajan kuluessa. Käytettävissä olevien voimavarojen tehokkaaseen käyttöön on sen vuoksi kiinnitettävä mitä suurinta huomiota.
Vuonna 1956 mietintönsä antanut Korkeakoulukomitea esitti arvokkaita suuntaviivoja, joiden mukaisesti maamme korkeakoululaitosta olisi mietinnön jättämisen jälkeisinä aikoina ollut kehitettävä. On todettava, että Korkeakoulu- komitea toimi sellaisessa vaiheessa, jolloin ei välittömästi nähty uusien ylioppilaiden määrän voimakasta kasvua ja sen aiheuttamaa kokonaan uutta tilannetta maamme korkea- koulupolitiikassa. Korkeakoululaitoksen suunnittelukomitean mielestä olisikin tämän vuoksi pitänyt asettaa uusi korkea- koulupoliittinen komitea heti, kun korkeakoululaitoksen huomattavan laajentamisen tarve oli nähtävissä. Tähän olisi ollut sitäkin suurempi syy, koska ulkomaisten kokemusten mukaan uusi tilanne oli vaativa tehokasta suunnittelua.
Korkeakoululaitoksen suunnittelukomitea toteaa, että se on asetettu puoli vuosikymmentä liian myöhään. Tästä seuraa, että se ei ole ehtinyt valmistaa mietintöään huomioon otetta- vaksi 1960-luvun alkupuolen tärkeissä korkeakoulupoliitti- sissa ratkaisuissa, vaan tuntee omatta syyttään myöhästy- neensä. Komitean toiminnan aikana on tehty ratkaisuja, joiden johdosta maamme korkeakoululaitos on merkittävällä tavalla laajentunut. Komitea tervehtii näitä ratkaisuja tyydytyksellä. Komitea ymmärtää, ettei sen työn keskeneräi- syys ole voinut olla esteenä valtion pyrkimyksille tehdä korkeakoulujen laajennuskysymyksissä myönteisiä ratkaisu- ja.
Komitea on kuitenkin sitä mieltä, että vastaisellekin korkea- koulupoliittiselle keskustelulle on tarpeen riittävän laaja, huolella valmisteltu pohja. Sen kohdalla vallinneen puutteen poistamiseksi komitea ei olekaan katsonut voivansa tyytyä vain korkeakoululaitoksemme laajentamista tarkoittavan hätäohjelman laatimiseen, vaan pyrkii hahmottelemaan myös laajempia korkeakoulupolitiikan suuntaviivoja sekä korkeakoululaitoksen ulkonaiseksi että sisäiseksi kehittämi- seksi.
Työnsä kuluessa komitea on todennut, että monet korkea- koululaitoksen ulkoisen ja sisäisen kehittämisen edellytyksenä olevat ratkaisut vaatisivat yhteiskuntaan kohdistuvia tutki- muksia, joita maassamme ei kuitenkaan ole suoritettu. Työn kiireellisyyden vuoksi ja käytännöllisten mahdollisuuksien puuttuessa komitealla ei ole edellytyksiä omaa tehtäväänsä varten suorittaa tai suorituttaa tällaisia tutkimuksia, mutta komitea on tehnyt ja tulee tekemään ehdotuksia eräiksi sen tärkeinä pitämiksi korkeakoulupoliittisiksi tutkimusohjelmiksi ja toivoo, että valtion taholla tunnetaan mielenkiintoa niiden toteuttamiseen.
Eräs keskeinen ja julkisuudessa ehkä suurinta huomiota herättänyt korkeakoulupoliittinen ongelma on uusien yli- opistojen ja korkeakoulujen perustaminen. Komitea on tätä kysymystä käsitellessään todennut asian niin monisäikeiseksi, että se vasta toisessa mietinnössään, joka on tarkoitus jättää vielä tämän kevään kuluessa, tulee tekemään yksityiskohtai- sia esityksiä asian ratkaisemiseksi. Komitea toteaa kuitenkin jo, että maahan tarvitaan vähintään yksi uusi korkeakoulu. Toisaalta se haluaa korostaa, että nyt toimivien yliopistojen ja korkeakoulujen kaikinpuolisesta kehittämisestä on pidettä- vä jo taloudellisista syistä ensisijainen huoli eikä uusien korkeimman opetuksen ahjojen perustaminen saa tätä vaarantaa. Uusien yliopistojen ja korkeakoulujen perustami- nen on myös suunniteltava huolella ja niiden toiminnan aloittaminen niin järjestettävä, että opetuksen ja tutkimuksen korkea taso on alusta alkaen riittävässä määrin turvattu.
Lopuksi komitea toteaa, että maamme korkeakoulupolitiikan periaatteellisten ja käytännön ratkaisujen tekeminen ja toteuttaminen vaatii toimenpiteitä myös näistä kysymyksistä vastaavien hallintoelimien kehittämiseksi riittävän toiminta- kykyisiksi. Tämä koskee sekä ylimpiä korkeakoulupolitiikan elimiä, erityisesti opetusministeriötä, että eri korkeakouluissa toimivia hallinto-orgaaneja. Komitea on varma siitä, että tehokas hallinto-organisaatio on myös tällä alalla omiaan vähentämään virheratkaisujen vaaraa ja edistämään kansa- kunnan henkisten ja aineellisten voimavarojen tehokkainta mahdollista käyttöä.
(Korkeakoululaitoksen suunnittelukomitean ensimmäinen osamietintö. Johdanto. Komiteamietintö 1965.)