(Klaus Wariksen haastattelu)
Miltä tilanne vaikuttaa nyt, kysymme silloiselta Suomen Pankin pääjohtajalta, nykyiseltä Kauppakorkeakoulun kanslerilta Klaus Warikselta.
-Maksutase ja valuuttatilanne ovat kuluneen vuoden aikana vahvistuneet suunnilleen siten kuin laskettiinkin. Kun vienti- maksuja on kannettu ohjelman mukaisesti ja pääosa niiden tuotosta jäädytetty keskuspankkiin ei muuta juuri voinut odottaakaan. Suomalaisten lainojen odottamaton menestys ulkomaisilla pääomamarkkinoilla on lisäksi kartuttanut Suomen Pankin valuuttakassaa.
Tulopolitiikka on tähän asti ollut odotuksia parempi. Ansio tästä lankeaa lähinnä työmarkkinajärjestöille - ja niissä muutamille miehille. Silti epäilen olisiko vakauttamishanke ilman nykyisenlaista hallituspohjaa tavannut ammattiyhdis- tysliikkeen piirissä sen enempää vastakaikua kuin esimerkiksi vuonna 1963.
Jos vuosi sitten olisitte tienneet tämän päivän tilanteen, olisiko päätös devalvaatiosta, sen suuruudesta ja siihen välittömästi liittyneistä toimenpiteistä ollut täysin sama kuin 12.10.1967?
- Ei ole ilmennyt mitään katumisen tai harmittelemisen aihetta. Ylimalkaan devalvaatio ei ole kovin hienosäätöinen toimenpide, vaan pikemminkin shokkihoitoa. Siihen liittyy riskejä, jotka on uskallettava ottaa. Se on kuin sotilaallinen operaatio, jonka alku voidaan suunnitella, mutta jossa myöhemmät ratkaisut suuresti riippuvat tilanteen kehityk- sestä.
Mitkä tekijät mielestänne eniten vaikuttivat siihen, että Suomi devalvoituaan edellisen kerran syyskuun 15. päivänä 1957 pyöreästi kymmenen vuoden kuluttua joutui uudelleen saman kohtalon eteen?
- Sanoisin yleisesti, että päästimme kysynnän maassamme kasvamaan nopeammin kuin maksutase olisi sallinut. Emme hallinneet tarpeeksi hyvin sellaisia inflatorisia voimia kuin luotonantoa, joka ensimmäiseksi alkoi paisua yli äyräitten. Myös valtiontaloutta hoideltiin tämän vuosikymmet nen alussa usean vuoden ajan veroja ja maksuja korottamatta, mutta sen sijaan lisäten verraten estottomasti menoja, jotka rahoitettiin voimakkaalla velan lisäyksellä. Tällaisissa oloissa epärealistinen palkkapolitiikka oli ainakin yhtä paljon seurausilmiö kuin syy kehitykseen.
Kansainvälisen kilpailukyvyn palauttamisen ohessa vuoden 1957 devalvaation tarkoituksena oli luoda edellytykset Suomen ulkomaankaupan vapauttamiselle säännöstelystä. Mikä oli viimeisimmän devalvaation nimenomaisena tarkoituksena tässä mielessä?
- Välittömin päämäärä oli väistää uhkaamassa ollut askel takaisin ulkomaankaupan säännöstelyyn. Valuuttojen tarjonta piti yksinkertaisesti saada jälleen riittämään ja onneksi hallituskin katsoi paremmaksi "luonnollisen" tasapainon korkeammin valuuttakurssein kuin säännöstelyn, mikä ennen pitkää varmasti olisi johtanut kestämättömään tilanteeseen.
Pitemmällä tähtäimellä haluttiin myös luoda edellytykset teollisuutemme ja varsinkin vientimme monipuolistamiselle. Elinkeinorakenteemme on enimmältä osaltaan vielä liian lähellä alkutuotantoa, liian yksipuolista ja liian suhdanneherkkää.
Uskotteko, että näissä pyrkimyksissä onnistutaan ja mitä se vaatii talouspolitiikalta?
- Tämä ei ole uskon asia. Tulokset ovat tähän asti kuitenkin mielestäni olleet hyviä, mutta muutos ei tapahdu käden käänteessä. Toivon tietysti, että ainakaan niitä virheitä ei toistettaisi, joihin selvästi syyllistyimme vuoden 1957 jälkeen.
Investoinneissa yleensä ja varsinkin teollisuuden piirissä on käytettävä entistä tiukempia kriteerejä. Vaarana ei mieles- täni suinkaan ole "hidastelu teollistamisessa" niin kuin eräs ammattilehti äsken väitti, vaan pikemminkin hätäily ja siitä johtuvat virheinvestoinnit. Sijoituksistamme on pyrittävä saamaan samanlainen tuotto kuin esimerkiksi Ruotsissa. Vain sillä tavoin turvaamme kansainvälisen kilpailukykymme ja estämme luisumisen uusiin maksutasekriiseihin.
Onko Suomen markan arvon puolustaminen yhtä vaikeaa kuin olympiakullan voittaminen nykyään juoksulajeissa Suomelle? Saitteko siitä tarpeeksenne?
- En pidä vertausta pitkän matkan juoksuihin ihan osuvana. Pikemminkin on taloudellinen kilpailu kansainvälisillä kentillä ja sen edellyttämä oman valuutan "kunnon kohottaminen" meille verraten uusi laji, jossa vielä puuttuu rutiinia ja tekniikkaa. Sen kehittäminen ei suinkaan ole mahdotonta, mutta siinä mielestäni tarvitaan myös vereksiä voimia 16 vuotta Suomen Pankin johtokunnassa ja siitä 10 vuotta puheenjohtajana on todella ollut kuluttavaa. Pääsinpä kuitenkin Suomen Pankin 157-vuotisessa histo- riassa pääjohtajan virkaiässä neljännelle tilalle.
(Suomen Kuvalehti 31.10. 1968.)