Sensuurivirkamies A. D. Hummelin raportti Suomesta kenraali A. von Benckendorffille 10.12.1826
Hyvä herra! Olette hyväntahtoisesti pyytänyt minua esittämään kirjallisesti ne huomiot, jotka saatoin tehdä matkani aikana Suomessa, käydessäni hakemassa tytärtäni Turusta, ja jotka minulla on ollut kunnia esittää Teille suullisesti. Totellen Teidän Ylhäisyytenne määräystä rohkenen toivoa, että ne tiedot, joita pystyn hahmottelemaan, voisivat myös olla joksikin hyödyksi sille hallitukselle, jolle Te omistatte kaiken intonne ja kaikki voimanne. Tätä tunnetta olen vaalinut koko sen 16 vuoden ajan, jona olen ollut Venäjän palveluksessa.
Ruotsin kielen ja maan perustuslain tuntemukseni ja vanhat suhteeni useihin henkilöihin, jotka ovat siellä merkittävissä asemissa, ovat tehneet minulle mahdolliseksi kuulla sellaisiakin seikkoja, jotka yleensä jäävät matkustajilta huomaamatta. Lisäksi olen välistä tiedustellut asioita varta vasten ollakseni hyödyksi sille jalomieliselle Hallitsijalle, josta on tullut hyväntekijäni.
Ensimmäinen silmään pistävä seikka on suurten erojen olemassaolo niiden neljän läänin välillä, joiden kautta joutuu kulkemaan matkustaessaan Turkuun. Ensimmäinen, Viipurin lääni, laajin ja vähävaraisin, on kuitenkin parhaiten organisoitu; siellä on eniten järjestystä, eniten kiintymystä Venäjään, eniten kunnioitusta esivallan määräyksiä kohtaan. Teitä pidetään hyvässä kunnossa, mistä kiitetään entisen maaherran paroni Klinkowströmin virkaintoa, postilaitos taas alkaa olla kunnioitettavassa kunnossa uuden maaherran, Ramsayn, ansiosta. Olen tavannut Ramsayn, joka on nuori mies, täynnä tarmoa ja järjestysintoa ja vilpittömästi hallitsijaansa kiintynyt. Pidin häntä vähemmän rajoittuneena katsomuksiltaan kuin on enemmistö hänen maamiehistään, jotka ryömivät orjallisesti rutiinin raiteissa, ja kun olin jutellut hänen kanssaan nähtyäni sen, mitä nimitetään uudeksi Suomeksi, voin myös sanoa, että hän kaikkien Suomen virkamiesten joukosta antaa eniten tunnustusta kenraali Zakrevskin kyvyille.
Varmaan vaatii enemmän kuin kahdenkymmenen vuoden ajan, jotta äskettäin ruotsalainen Suomi voitaisiin sulattaa Viipurin lääniin, mutta ero on todella suurempi kuin voisi kuvitella. Tuskin ehtii Heinolan lääniin, kun Venäjä näyttää jo vallan unohtuneen, kun kummastellen huomaa täysin ruotsalaisen järjestelmän ja epäkohdat, laiminlyönnit tien ylläpidossa, epäjärjestyksen kyydityslaitoksessa [postilaitoksessa]. Ei enää kuule venäjän kieltä, ja on huono suositus olla keisarikunnan palvelija. Näkemieni läänien joukosta Heinolan lääni oli huonoimmin hallittu. En tunne herra Langenskiöldiä, mutta yleinen mielipide ei suinkaan arvosta häntä.
Saavuttuaan Hämeenlinnan lääniin havaitsee jo enemmän järjestystä huolimatta siitä, että matkustaja, joka on tottunut Venäjään, joutuu aina pahoittelemaan sitä, että kyytilaitos on alistettu talonpoikien hallintaan, ja että se, mitä kutsutaan hollikyydiksi lienee turmellut väestön moraalin, kun nuoret talonpojat oleskelevat kyytipaikoissa odotellen mitään tekemättä päivä- ja vuorokausikaupalla, että joku matkustaja tarvitsisi heidän hevosiaan.
Lähestyessään Suomen uutta pääkaupunkia, Helsinkiä, siitä saa tuntuman jo kansan tavoista, jotka käyvät puhtaammiksi tultaessa kauemmas kaupungeista. Helsinki on suomalainen kaupunki, käsitteen täydessä merkityksessä, ei tosin kielen takia, sillä siellä puhutaan enemmän ruotsia kuin suomea alhaison keskuudessa, mutta sen ylpeyden takia, minkä sille antaa Kenraalikuvernöörin läsnäolo ja Senaatin sijoittumi- nen sinne. Kun kenraalikuvernööri on venäläinen, tätä ylpeyttä katsotaan syvästi loukatun, mutta jos kenraaliku- vernööri on suomalainen tai kansalaistutettu, se riemuitsee enemmän kuin voin kuvitella.
Senaatin jäsenelle ei ole mitään maailmassa hänen arvonsa yläpuolella, ja patriotismin hyvä tunne tulee naurettavaksi sen piirin ahdasmielisyyden takia, missä liikutaan. Viipurissa ollaan venäläisiä, Turussa ollaan ruotsalaisia, Helsingissä kokonaan suomalaisia, ahtain katsomuksin ja kansan jäärä- päisyydellä. Ollaan niin arkoja perustuslaista, privilegioista ja tottumuksista, että selvintä parannusta, kun se loukkaa senaattorien katsantotapoja, poikkeaa heidän totutusta käytännöstään, tullaan aina pitämään lainvastaisena.
Täällä, missä kenraali Zakrevski pitäisi parhaiten tuntea, hänestä pidetään vähiten, ja täällä sain kuulla jyrkimmät arvostelut hänestä. Hänen vihamielisyytensä erään herra Walleenin kanssa on tuottanut kenraalille paljon vahinkoa, sillä Walleen, joka on ollut monia vuosia ystäväni, nauttii suurta mainetta tavattoman rehellisyytensä ja maan lakien täydellisen tuntemuksensa takia. Keskustelin paljon hänen kanssaan, ja vakaumukseni on, että hän ennen muuta tavoittelee isänmaansa parasta, mutta samalla olen vakuuttunut siitä, että hän ulottaa liian kauas itsepäisyytensä ja mielipiteittensä jyrkkyyden. Suomalaisten silmissä Walleen tulee aina olemaan oikeassa, varsinkin kun kenraalikuver- nööri on käyttäytynyt vainoojan tavoin häntä kohtaan. Näin ainakin kerrotaan.
Helsingissä on kaksi miestä, jotka saavat paljon vahinkoa aikaan, herra Ladau, postitirehtööri, jota yleisesti halveksitaan ja joka on hävittänyt kaiken mahdollisen luottamuksen sillä häikäilemättömällä ja tarpeettomalla tavalla, millä hän on loukannut kirjesalaisuutta, ja herra Ehrenström, vanha juonittelija, eräänlainen elävä sanomalehti, joka on sukkela, keskustelutaitoinen ja jolla ei enää ole parempaa tekemistä kuin kulkea talosta taloon kauppaamassa oikeita tai vääriä uutisiaan ja tehdä niistä johtopäätöksiä- minusta tuntui, ettei hän ollut kenraalin ystävä. Mutta kaikki henkilöt, jotka puhuivat minulle kenraalikuvernööristä, ja sanojaan lieventämättä, rajoittuivat arvostelemaan hänen siviiliasioiden hallintoaan; kaikki yhtyivät ylistämään ja kiittämään häntä sen erinomaisen järjestyksen ja ihanteellisen kurin takia, joka hänen toimestaan vallitsee Suomessa olevan sotaväen keskuudessa; hänen ei pitäisi sekaantua mihinkään muuhun, sanotaan.
Syventyneenä oman suvereniteettinsa ideaan Helsingin suomalainen mainitsee harvoin Venäjän hallitsijan. Kuitenkin siellä, kuten kaikkialla, näkee kyynelten vuotavan muisteltaessa keisari Aleksanteria. Ei koskaan ole hallitsija ollut kaivatumpi ja rakastetumpi. H.M. keisari Nikolai on hänelle vielä tuntematon; tässä Helsingin suomalainen eroaa suuresti Turun suomalaisesta; Turussa yliopiston entisen kanslerin nimi on tunnetumpi ja kunnioitetumpi.
Kuunnellessaan Helsingin senaatin jäsenten puheita huomaa heidän odottavan, että H.K. Majesteettinsa oikeuden- mukaisuudesta ja jaloudesta johtuu, että he pysyisivät yhtä onnellisina kuin ovat olleet. Heidän uskollisuudestaan ei ole vähääkään epäilystä; mutta heidän rakkauteensa sekoittuu pelkoa [arkuutta], ja ainoastaan keisarin matka Suomeen, tai mieluummin valtiopäivät, pystyisi rauhoittamaan heidät. Tapa, jolla keisari vastaanotti valtuutetut ja varsinkin talonpojan, on ollut erittäin imarteleva, mutta kenraali Zakrevskin oleskelun pitkittyminen hovissa aiheuttaa jatkuvasti levottomuutta.
Jatkaessani matkaa Turkuun saatoin huomata sen nimeä kantavassa läänissä uuden maaherran, herra Walleniuksen, tarmon ja järjestyksentajun jälkiä; Walleniuksesta pidetään yleisesti. Kun saapuu itse kaupunkiin, luulisi olevansa Ruotsissa, jos kansa ei puhuisi suomea. Täällä ei tunneta hiukkaakaan Venäjää, kun taas vähäpätöisimmälläkin Tukholman uutisella on suuri vaikutusvalta mieliin. Arveluttavinta on venäjän kielen taitamattomuus vieläpä niiden virkamiesten keskuudessa, jotka jatkuvasti joutuvat tekemisiin matkustavaisten ja muiden venäläisten kanssa; nämä saavat varmasti kärsiä niistä vaikeuksista, mitä virkamiehet aiheuttavat. Tavat ovat täällä enemmän ruotsalaiset kuin suomalaiset, ja kansalliskopeutta paljon vähemmän havaittavissa. Täällä - ja erikoisesti kunnioitettavan arkkipiispa Tengströmin ja useiden professorien seurassa - minulla oli ilo havaita voimakkaan kiintymyksen keisari Nikolaihin tulevan esille vilpittömästi ja rehellisesti lausuttaessa hänelle mitä lämpimimpiä menestyksen toivotuksia. Jatkuvasti Isänmaan Isäksi ja Yliopiston Hyväntekijäksi nimitettyyn Aleksanteriin kohdistuva kaipaus ja hänen muistokseen vuodatetut kyyneleet olivat sitäkin liikuttavampia, kun ne tulivat esille Walleniuksen ja Sjöströmin pitämissä heikonlaisissa puheissa. Kenraali Zakrevskista pidetään paljon enemmän Turussa kuin Helsingissä.
Kreivi Rehbinder nauttii yleisesti Suomessa hyvin ansaittua arvonantoa ja luottamusta; sen hän on osannut hankkia tasaisella luonteellaan, joka ei missään tilanteessa ole pettänyt. Tällainen on ainakin yleinen mielipide hänestä. - Herra Haartmaniin nähden hänen maanmiestensä arvostelut menevät hajalle. Ei kielletä hänen suuria lahjojaan ja sitä, että hänellä on enemmän kykyjä kuin Rehbinderillä, mutta epäillään hänen pystyvän unohtamaan isänmaansa oikeudet kunnianosoitusten ja varallisuuden houkuttele- mana. Jos kaikki tällaista puhuvat ovat herra von Haartmanin vihamiehiä, hänellä on niitä aika joukko.
Ei voi matkustaa Turkuun ja palata sieltä Pietariin ilahtumatta siitä yleisestä varallisuudesta, yleisestä tyytyväisyydestä, jota havaitsee kaikkien Suomen asukkaiden keskuudessa, - Viipurin läänissä ei ole rikkautta, mutta ei köyhyyttäkään; en luule nähneeni enempää kuin 10 kerjäläistä viisiviikkoisen matkani aikana, Turkua lukuun ottamatta. Tavat ovat hyvät, harvinaisen hyvät, etenkin kaukana kaupungeista; kunnioitus omistusoikeutta kohtaan suo maanteillä [matkustaville] suuren turvallisuuden. Juopottelu on tärkein pahe, ja kiroilemisen pahe on kansan luonteenomainen piirre; muuan suomalainen postimies- pahanen, joka toisaalta ei osannut muuta kuin omaa kieltään, kiroili kuitenkin sekä ruotsiksi että venäjäksi. Lasken tämän hirvittävän tavan pappien syyksi, pappien, jotka lienevät maan huonointa väkeä. Turun arkkipiispa sanoi yhtyvänsä mielipiteeseeni.
Kas tässä, hyvä herra, suurin piirtein kaikki, mitä muistan tekemistäni havainnoista; paikan päällä en tehnyt lainkaan muistiinpanoja peläten hukkaavani ne matkalla. Matkani ei ole ollut herättämättä epäilyksiä; niitä hälventääkseni vältin käyntejä kirjakaupoissa. Kun nähtiin minun palaavan rakkaan lapseni kanssa, minulle puhuttiin avomielisemmin. Minäkin olen yhtä avomielisesti laatinut nämä sivut. Teidän Ylhäisyytenne on tuntenut minut kuten vilpittömyytenikin melkein 12 vuoden ajan; tässä on siitä uusi todistus. Käyttäkää tätä kirjettä parhaaksi katsomallanne tavalla, hyvä herra, se on kirjoitettu ilman konseptia, enkä ole ottanut siitä jäljennöstä. Luotan hienotunteisuuteenne. Ollakseni [vastedeskin] hyödyksi hallitsijalleni en saa olla vähääkään huonossa huudossa.
Pyydän Teidän Ylhäisyyttänne ottamaan vastaan kunnioitukseni.
A. D. Hummel
(Alkuteksti ranskankielinen. Keisarin kanslian III osaston salainen arkisto. NL:n mikrofilmi 167. Kansallisarkisto. Suom. HAik 1961, s. 214-219.)