Pietari 12/24 päivänä toukokuuta 1831
Hyvä ystävä,
Tuhannet kiitokset teille ystävällisestä kirjeestänne 10/22 päivältä, jonka olen juuri saanut.
Jo viime sunnuntaina sain tietooni erään pikalähetin välittämänä konsistorin kuuluisan julistuksen. Ensi lukemalta se sai minut sellaisen vihan ja raivon valtaan, että olin saada halvauksen, mutta pian minut rauhoitti se häpeä, että nuo aasimaiset professorit tekevät yhtä suuren typeryyden. Jos noilla elukoilla olisi vähänkään kunnian ja velvollisuuden tunteita, heidän pitäisi käsittää, että heidän ja opiskelijoiden etu vaatii tehtäväksi kaiken mahdollisen syyllisen selvittä- miseksi ja viattomien turvaamiseksi.
Olen kiirehtinyt määräämään, että kämnerioikeuden päätös pannaan toimeen. Ja koska oli mahdollista, että kenraali- kuvernööri valtuuksiensa perusteella olisi jo ryhtynyt toimenpiteisiin asiassa, lähetin hänelle asiakirjan, jonka mukana oli jäljennös vastauksestani konsistorille, pyytäen hänen ylhäisyyttään käyttämään sanomaani siten kuin hän parhaaksi katsoo. Arvaan kyllä jo etukäteen tämän uuden skandaalin yhtä hyvin siellä kuin täällä aiheuttamat seuraukset, mutta on jo käytetty niin paljon hyväksi hyväntahtoisuuttani ja ehkä voi sanoa hellämielisyyttäni, että en enää tule tuon roskajoukon avuksi. Olen pahoillani, etten ole saanut kirjettänne, ennen oman vastaukseni lähettämistä. Tiedättehän, kuinka vähän minulla on luottamusta omaan itseeni, ja tämän vian tähden (sillä tässä tapauksessa se on vika) en ole antanut vastaukselleni tarpeeksi jyrkkää muotoa. On otettava huomioon, että minulla ei ole täällä ainoatakaan ihmistä, jonka kanssa voisin neuvotella, ja lisäksi huomaan, että en ole luotu hallitsemaan tätä yliopistoa. Eivät vanhemmat eivätkä nuoretkaan miehet käsitä tunteitani ja toimintatapojani; ikä on vienyt minulta senkin vähän toimintatarmon, joka minulla oli, hallituksella on syytä olla tyytymätön minuun, minun hedelmätön ääneni ei ole miksikään hyödyksi edes yliopistolle. Tämä on niin vakavaa, että vannotan teitä - ja lähetän saman anomuksen myös herra Falckille - yrittämään saada herra Z:n vakuuttuneeksi siitä, että en ole kyllin arvokas hoitamaan kanslerin tehtäviä ja että siihen asemaan täytyisi valita joku toinen, mutta pyydän teitä suorittamaan tämän tehtävän niin kuin en olisi siitä teille mitään puhunut. Tehän vaistoatte että en voi enkä tahdo pyytää eroa kanslerinvirasta, koska keisari on aina kohdellut minua suvaitsevasti ja hyvyydellä ja koska hra Z. on kunnioittanut minua luottamuksellaan; ei johdu laiskuudesta eikä kiittämättömyydestä, että haluan jättää yliopiston hallinnon, vaan olen todella vakuuttunut siitä, että en ole siinä enää hyödyksi. Juuri hallituksen edun mukaisesti haluan noudattaa tätä epäsuoraa menettelytapaa, jonka tarkoituksena on sopuisa järjestely. Puhukaa siitä F:lle. Hän ymmärtää asemani ja sen, mitä yliopiston etu vaatii. Olen varma siitä, että ette esitä asiaa tyytymättömyyteni ilmaisuna, sillä vannon, että sellaisesta ei ole suinkaan kysymys, ja että ette edes mainitse nimeäni.
Sanottaneen että voin olla hyödyksi, koska kerran nautin keisarin luottamusta ja kenraalikuvernöörin suomaa vaikutusvaltaa, mutta kuinka voidaan vaatia, että pidän yllä tätä luottamusta ja vaikutusvaltaa, kun kerran alaiseni yliopistossa tekevät tyhmyyden toisensa perästä. Kysyttäneen myös kenestä tulee seuraajani, mutta se on helppo sanoa. Täytyy antaa varakanslerille kaikki kanslerin valta. Olkaa puolueeton, niin olette samaa mieltä kuin minäkin.
(Stjernvall-Walleenin kokoelma 9. Kansallisarkisto, suom. Suomen historian dokumentteja 2)