Matkallaan Pohjanmaalla ja Oulun läänissä Rehbinder arvioi uuden kadon olevan väistämättä edessä. Kylvötöihin oli päästy myöhään, ja lähes koko kesä oli ollut kylmä. Halla oli monin paikoin vahingoittanut viljaa jo kesän aikana. Joillakin seuduilla, erityisesti rannikon tuntumassa, oli Rehbinderin arvion mukaan kuitenkin mahdollisuus saada kohtuullinen sato, ellei uusia halloja enää tulisi. Aivan elokuun lopussa, Rehbinderin ollessa jo matkalla takaisin Turkuun, nämä toiveet kuitenkin menetettiin. Halla vieraili useina peräkkäisinä öinä lähes joka puolella Oulun lääniä. Sama toistui vielä syyskuun 6. - 8. päivinä.
Esimerkiksi Kajaania ympäröivällä maaseudulla pyrytti 6. päivänä syyskuuta koko päivän lunta. Seuraavana aamuna olivat ojat paksun jään peitossa ja metsät lumesta valkeina. Maanteillä liikuttiin jo reellä. Pellot olivat yleisesti vielä leikkaamatta, eikä niistä tietenkään enää saatu mitään kelvollista talteen. Tuhansilta ihmisiltä sammui viimeinenkin toivon kipinä, kirjoitti tuolloin itse paikalla ollut Elias Lönnrot.
Läänin maaherra antoi tilanteesta perusteellisen raportin senaatille ja kenraalikuvernöörille 19. päivänä syyskuuta palattuaan verorästien tutkintamatkalta Salon kihlakunnasta. Hän oli vieraillut kuulemassa kihlakunnan kaikkia 22 seurakuntaa ja oli samalla saanut todistaa lähes täydellisen kadon kohdanneen aluetta. Viljaa oli saatu talteen mitättömät määrät, ja sekin oli laadultaan kelvotonta. Vakuudeksi Stjernschantz lähetti raporttinsa mukana muutamia näytteitä viljansiemenistä. Heinäsato oli hänen mukaansa noin kolmasosa edellisvuotisesta, vaikka silloinkin oli ollut kato. Puutetta ei ollut vain leipäviljasta ja eläinten rehusta vaan myös ohran ja rukiin siemenestä. Peltoja oli jo jäänyt kylvämättä, ja samalla tavoin kävisi tulevana keväänä, ellei esivalta tavalla tai toisella rientäisi apuun. Useita pakkohuutokauppoja oli jo jouduttu pitämään, mutta kun kaikki olivat varattomia, ei mikään mennyt kaupaksi. Veronmaksukyvyttömien tilallisten karja ja muu omaisuus olisi seuraavaksi pitänyt siirtää Raaheen ja muihin kaupunkeihin huutokaupattaviksi, mutta inhimillisyyteen vedoten Stjernschantz kertoi kieltäytyneensä antamasta sellaista käskyä. Kysymys oli näiden köyhien ja maksukyvyttömien ihmisten hengestä, hän kirjoitti.
Maaherra Stjernschantzin raportin liitteenä oli 23 eri puolilta lääniä saapunutta hätäviestiä. Kajaanin kihlakunnan kruununvouti Johan Christian Wichmann ilmoitti kirjeessään, ettei näin kauheaa katoa ole alueella koettu miesmuistiin. Edessä olisi hirveä nälänhätä ja kulkutaudit, ellei mihinkään toimenpiteisiin ryhdyttäsi. Sotkamon nimismiehen Johan Cajanin mukaan suuri joukko ihmisiä oli jo pyytänyt häneltä matkapassia, jotta he voisivat poistua maasta Venäjän puolelle toimeentuloaan etsimään. Pitäjänkokous oli kadon johdosta pidetty muun muassa Hyrynsalmella, Ylikiimingissä, Paltamossa, Pudasjärvellä ja Alatorniolla, ja kokouksien pöytäkirjat oli toimitettu maaherralle, joka lähetti ne edelleen senaattiin. Hyrynsalmen pitäjänmiehet kertoivat, että heille kato oli jo kuudes peräkkäinen ja tällä kertaa täydellinen. Monilla heistä oli jo nyt huomattavia lainoja kruununmakasiineista, ja lisäksi he olivat velkaantuneet Oulun kauppiaille ja varakkaammille tovereilleen. Torniossa porvaristo oli maistraatin koolle kutsumana neuvotellut siitä, kuinka se voisi osaltaan edistää viljan saamista maahan. Alatornion ja Karungin pitäjänmiehet päättivät omassa kokouksessaan valtuuttaa talonpojat Antti Mjukin, Antti Aunon ja Juho Sangalan kirjoittamaan tapahtuneesta kadosta ja sitä seuranneesta ahdingostaan suoraan keisarille. Huolellisesti laadittu anomuskirje syntyi pitäjänkirjurin avustuksella.
Oli tähdellistä, että mahdollisimman vakuuttava ja yksiselitteinen viesti Pohjois-Suomen kadon vakavuudesta siirtyisi nopeasti senaattiin ja sitä kautta Pietariin asti. Hidas hallintokoneisto oli saatava liikkeelle. Tilanteesta informoiminen ja avun pyytäminen vaati hienovaraista retoriikkaa, jolla satojen muiden asioiden paineessa työskentelevä hallinto Helsingissä ja Pietarissa saataisiin oivaltamaan kadoista aiheutuneiden ongelmien suuruus ja tilanteen sisältämät riskit. Nälkäkuolemat samoin kuin muuttoliike ja muut rauhattomuudet olivat uhkia, joita hallintokoneisto ei aivan helposti uskaltanut sivuuttaa. Yleisesti kuitenkin epäiltiin alueellisten viranomaisten vetävän kotiin päin liioittelemalla ja suurentelemalla lääniensä tai provinssiensa ongelmia. Tässä tapauksessa rahvas oli kuitenkin jo itse todistanut valmiutensa suurempisuuntaiseenkin muuttoliikkeeseen.
Kaisa Kauranen