Vuoden 1833 alussa Elias Lönnrot nimitettiin Kajaanin piirin vt. piirilääkäriksi. Hän muutti Kajaaniin 21. päivänä tammikuuta ja ryhtyi heti perustamaan lisää sairastupia lähitienoille. Sairastuvat olivat maalaispitäjissä hyvin harvinaisia, vaikka jo vuoden 1686 kirkkolaissa sanottiin, että sellainen olisi perustettava jokaiseen seurakuntaan. Lukuunottamatta eräiden tarttuvien tautien kuten kupan tai koleran vuoksi perustettuja tilapäisiä sairasmajoja määräys oli jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi.
Helmikuun 11. päivänä Kajaanissa oli jo viisi sairastupaa. Ne oli tarkoitettu Paltamon pitäjän ja Kajaanin kaupungin asukkaille. Sotkamossa sairastupia oli edelleen kaksi, kolmas saatiin huhtikuussa. Enimmillään sairastupien määrä nousi kymmeneen. Ilmaiseksi jaettava ruoka takasi sen, että tulijoita niihin riitti. Terveetkin yrittivät teeskennellä sairasta päästäkseen lasareetteihin, Lönnrot kertoi ja arvioi, että kaikkiaan hoidettavana oli talven, kevään ja kesän aikana noin 1500 potilasta.
Nimismiesten velvollisuutena oli kahden viikon välein raportoida sairasmajojen potilasmäärästä, kuolleista ja tervehtyneistä. Kajaanin sairaaloista vastuussa olleen Johan Hortlingin mukaan tilanne Kajaanissa oli 18.5.1833 seuraa- vanlainen: Tammikuun 25. päivän jälkeen oli potilaita ollut yhteensä 427. Tästä määrästä sairastuvissa makasi edelleen 174. Tervehtyneinä kotiin palanneita oli siihen mennessä 86, kuolema puolestaan oli korjannut 167.
Luvut osoittavat, että nälkiintyneiden sairaiden kokoaminen yhteen tilaan kävi hyvin monelle kohtalokkaksi. Lähes 40 prosenttia potilaista oli kuollut toukokuun puoliväliin mennessä. Potilaat tartuttivat toisiinsa kaikki mahdolliset liikkeellä olevat taudit. Jos he olisivat jääneet vapaasti kerjäämään, kuolleisuus heidän keskuudessaan olisi voinut jäädä alhaisemmaksi, mutta tartunnat olisivat levinneet laajemmalle alueelle.
Lääkintöhallituksen pääjohtaja J. A. Törngren nimitti Frans Johan Rabben Oulun piirin piirilääkäriksi 11.3.1833. Työnsä Rabbe aloitti yhtä tarmokkaasti kuin Lönnrotkin. Huhtikuun alkupuolella hän teki tarkastusmatkan Pudasjärvelle ja palattuaan sieltä vaati lääninkansliaa ryhtymään toimen- piteisiin sairastuvan perustamiseksi pitäjään. Lääkkeitä oli Rabben mukaan jaettu ympäriinsä, mutta rahvas ei osannut eikä muistanut käyttää niitä. Muutoinkin sairaita tulisi hoitaa järkevästi ja vastoin rahvaan omia tapoja ja ennakko- luuloja ja tämä onnistuisi parhaiten valvotuissa olosuhteissa eli sairastuvassa.
Muhoksen pitäjässä riehui lavantautiepidemia, ja huolimatta Rabben toistuvista muistutuksista kansa kuljetti vanhan tavan mukaan köyhiä sairaita talosta taloon. Rabbe ryhtyi organisoimaan sairastupaa myös sinne, mutta paikallinen nimismies Pettersson ei tehnyt omaa osuuttaan.
Kesäkuussa Muhoksen sairasmaja saatiin viimein perus- tettua. Syyskuun 8. päivään mennessä siellä oli hoidettu kaikkiaan 209 potilasta, joista 156 oli jo lähtenyt pois ja 15 kuollut. Tulokset olivat siis monin verroin paremmat kuin Kajaanissa. Joulukuussa Rabbe kertoi, että Muhoksella esiintyi taas kuumetautia, mutta kylänmiehet olivat omatoi- misesti keränneet sairastuneina ympäriinsä kulkevat henkilöt sairastupaan, ja epidemian leviäminen oli pysähtynyt.
Järjestelyjen hitauteen tuskastuneena Rabbe kirjoitti lääninkansliaan pari vihaista kirjettä ,ja sai huomautuksen epäasiallisesta käytöksestä. Nuoret lääkärit uskalsivat nousta byrokratiaa vastaan ja lausua omia mielipiteitään, mikä oli järjestelmään sopeutuneille virkamiehille varmaankin tavatonta. Lönnrot suututti lääkintöhallituksen pääjohtajan J. A. Törngrenin kuvaamalla Kajaanin kihlakunnan kurjia olosuhteita Helsingfors Morgonbladissa ja Oulun Wiikko-Sanomissa julkaistussa kirjoituksessaan. Törngrenin mukaan asioista ei olisi pitänyt kertoa niin tarkasti ja jyrkin sanakääntein, koska sellainen voisi saattaa maan hallituksen toimintakyvyn epämiellyttävään valoon.
Lönnrotin kokemuksen mukaan hänen antamansa lääkkeet kelpasivat talonpojille erinomaisesti, jopa liian ylenpalttisesti. Kunhan ne vain kirjoittavat reseptejä, mitä enemmän, sen parempi, hän arveli kansan ajattelevan lääkäreistä. Myös pappiloista käsin jaetut lääkkeet kävivät yleensä hyvin kaupaksi. Muutoin ei kansa liiemmin lääkärin neuvoja ja hoitokeinoja eikä aina lääkkeitäkään kaivannut. Turhautuneena Lönnrot kirjoitti 19.6.1833 edeltäjälleen Samuel Roosille:
"Tunnetpa itse tämän kansan jota vallasväki ei ole paljoa viisaampi. Ensin sairaaksi tultua haetaan apua loihhoilta, viisailta akoilta, kuohareilta, suonenavajoilta, kuppareilta ja hevosnylkiöiltä j. n. e. Jos tauti ei ota paratakseen, niin vihdoin viimmeisessä hädässä kysytään lääkäriltä neuvoa. Johan Jumalan tulisi tehdä ilmeisiä ihmeitä, jos sillon enää saisi hengen puhalletuksi sisään ruumiiseen, kuin se jo on puolivälissä poismenoansa... Olkoon akka kuka hyvänsä kuin vaan sanoo tietää nimittää jonkun laisen lääkkeen josta muutamat muinosissa taudeissaan ovat saaneet huojennusta niin häntä uskotaan heti paremmaksi lääkäriksi kuin minua, ikänänsä kun en taitaisi nimittää joka taudissa kymmenittäin soveliaampia lääkityksiä."
Kaisa Kauranen