Maanantaina 10.6.1833
Kello puoli seitsemän heräsin jyrisevään tykkituleen. Ensimmäistä järeätä pamausta seurasi silmänräpäyksessä toinen, niin että ikkunat helisivät. Minä nousin ylös ja 10 minuutin kuluttua olin satamassa. Sinne tulinkin kreivin aikaan ehtiäkseni mukavasti nähdä keisarillisen Ischoran saapuvan; sitä seurasi toinen höyrylaiva ja viimeksi fregatti, joka väläytti laukauksen toisensa jälkeen tykein varustetuilta sivuiltaan. Lopulta höyrylaiva pysähtyi, ja hetken kuluttua näyttäytyivät Keisarilliset (Donnerwetter!). Nikolai oli kaunis ja soreakasvoinen mies, hiukan lihava ja nyt jokseenkin päivettynyt. Hänen ryhtinsä oli majesteettinen ja hänen katseensa iloinen, missä sulteessa hän ei muistuttanut tuimia muotokuviaan. Keisarinna Aleksandraa ei silloin voinut erottaa tämän kaupungin käsityöläisrouvista; niin yksinkertaisesti hän oli pukeutunut. Hänen kasvoissaan oli jotain liikuttavan hyvää ja iloluontoista, mutta hänen muotokuvansa osoittamaa majesteettisuutta en voinut havaita. Täältä kiirehdin yliopistoon, minne Hänen Majesteettinsa pian saapui ja piti lyhyen puheen, jossa hän kiitti ylioppilaita hyvästä käyttäytymisestä, mitä he tähän asti ovat osoittaneet. Sitten hän lähti kävelemään. Tunnin kuluttua seurasi suuri paraati; Keisari ei ollut tyytyväinen kaartiin, vaan Ramsay sai nuhteita. Hetken kuluttua tulivat sekä Keisari että Keisarinna juhlasaliin; me hurrasimme kunnolla (sen minä olisin voinut jättää tekemättä).
Kotimatkalla minä ja Sundman tapasimme korkean pariskunnan, joka ajeli vaunuilla, ja Keisari vastasi tervehdykseemme. Illalla oli suuret tanssiaiset ja noin 2000 lampun ja kynttilän juhlavalaistus torilla. Minä kuljeskelin kaupungilla Elfvingin ja Cedermanin kanssa aina kello 11:een illalla.
Tiistaina 11.6.
Keisari lähti klo 10 (onnellista matkaa hänen majesteetilleen).
Z. Topelius. Myöhemmin hän lisäsi tekstiin: "Eräs asia kaduttaa minua, nimittäin se, että tahdoin silmänräpäyksen hurrata Keisarille".