Keisarillisen Majesteetin
PLAKAATTI
neljästä yhteisestä, juhla-, kiitos-, paasto-, katumus- ja rukouspäivästä, jotka yli kaiken Suomen Isoruhtinanmaan ovat juhlallisesti pidettävät ja vietettävät vuonna 1837.
Annettu Helsinginkaupungissa 19 p. Joulokuussa 1836.
Me Nicolai Ensimäinen jne.
Tarjoomme Teille, rakastetut, uskolliset alamaisemme evangelisestä Lutheruksen seurakunnasta Suomen Isoruhtinanmaassa, erinomaisen lemmemme, armollisen suosiomme ja hyvän tahtomme Jumalan kaikkivaltiaan kanssa.
Täydellisesti tulee kristityn olla siitä vakuutettu, että lyhytnäköisä ihminen ainoasti sen valon avulla, jonka evangeliumi on sytyttänyt, taitaa harhateille haihtumata päättää vaelluksensa ajallisuuden synkiällä, eksyttävällä tiellä, taitaa selittää ylhäisen maalin maallisen matkustuksensa lopulla, ja niinmuodoin vissiksi tehdä sen toiveen elämästä katoovaisuuden takana, joka, enemmän taikka vähemmän selkeesti käsitetty, herää jokainoossa ihmisellisessä rinnassa. Ne mustat epäillykset, jotka tukauttavat tämän toiveen, voipi ainoasti Jumalan ilmoitettu sana hajoittaa. Se taritsee ynnä tukea uskolle, ja voimaa hyville avuille. Sillä vaikka ihminen tuntee itsessänsä ahkeruutta hyväin avuin täydellisempään harjoitukseen, sammassa mitassa kuin hänen sielunsa valistuu ja kirvoittuu pimeyden ja erhetysten vallasta, niin täytyy hänen kuitenkin tunnustaa voimansa puuttuvaisuuden ja että hänellä "ei ole mitään kerskattavaa Jumalan edessä." Me olemme kaikki syntiä tehneet! on se tunnustus, joka suruisella valituksella käsittääpi aikain määrät, ja se suosio itsensä kanssa, se sisällinen rauha, tämä yhdistys korkeimman Olennon kanssa, joka on kaiken totisen onnen perustus, on kauas paennut langenneesta ihmisestä. Sentähden pyysivät myös, vaikka turhaan, pakanaisuuden pimeydessä harhailevaiset sukukunnat uudistaa tämän suosion ja takaisin voittaa tämän rauhan, edestuoduilla sovinto- ja puhdistusuhreilla. Sentähden sama synnintunto, sama syvä, ulosjuurittamaton sovinnon halu, sama kova huoli tämän sovinnon saamisesta uhraamisella, myöskin ilmoittaa itsensä Juudalaisen uskon tunnustajissa, eikä enään turhaan; sillä "jo Abraham iloitsi nähdäksensä "Herran päivän", ja hänen toivoansa noudattivat hänen jälkeentulevaisensa. Aikain täytettyä valkeni tämä valon ja riemun päivä; sen säteet levisivät kaikkiin maihin. Myöskin te, rakastetut alamaiset! taidatte kiittää itsenne autuaiksi, koska te, tällä valolla armahtetut, tiedätte, "että te pyhitetyt olette Jesujsen Cristuksen ruumiin uhraamisella, joka uhri on ijankaikkisesti otollinen.
Siihen rauhan, armon ja totuuden valtakuntaan, jonka taivaallinen Vapahtajamme oppinsa ja sovintokuolemansa kautta perusti, oletta te kaikki kutsutut. Kaikki seisotta te sillä korotuksella, että evangeliumilta valistetut taidatte käsittää tämän elämän merkinnön ja vaivoilta ja viheliäisyydeltä raskautetusta maasta katsahtaa ylös ijäisyyteen, Jumalan autuaalliseen taivaaseen, taidatte tämän ajan vastoinkäymi- sissä saavuttaa runsaan lohdutuksen yhteydestä Luojanne kanssa, elävän uskon kautta Cristuksessa Jesuksessa tapahtuneeseen sovintoon. Ja tämän uskon hedelmät, rakkaus, rauha, toivo, ovat painavat tunnusmerkkinsä heihin, jotka ovat sisääntulleet pyhäin miesten seuraan, Cristukselta asetettuun Israeliin.
...