Keisarillisen Majesteetin
PLAKAATTI
neljästä yhteisestä, juhla-, kiitos-, paasto-, katumus- ja rukouspäivästä, jotka yli kaiken Suomen Isoruhtinanmaan ovat juhlallisesti pidettävät ja vietettävät vuonna 1839.
Annettu Helsinginkaupungissa 26 p. Marraskuuta 1838.
Me Nicolai Ensimäinen jne.
Taritsemme teille, Meidän rakastetuille, uskollisille alamaisillemme evangelumillisestä Lutheruksen seurakunnasta Suomen Suuren Ruhtinanmaassa, erinomaisen lemmemme, armollisen suosiomme ja hyvän tahtomme Jumalan kaikkivaltiaan kanssa.
Ajan sievällä virralla poiskatoo kohta jälleen yksi vuosi, ja toinen katoovan jälistä rientävä tuottaa maallisiin etuin kiinnitetyille niin epätiuetoisia toivoja ja niin monta murhetta. Ainoasti totinen kristitty, joka kunkin päivän alkaissa, kunkin lakatessa, turvallisesti ylentää ajatuksensa luonnon Herran tyvökse, ja liikutetulla sydämmellä tunnustaa, että "Herran laupius joka huomen on uusi" ja "ulottuu niin lavialta kuin taivas on", ainoasti hän tuntee, erinomaisesti vuoden loppuissa, kiitollisuuden palavat tunnot rinnassansa, muistaa ne hyväteot, jotka hän jälleen on Kaikkivaltiaan isälliseltä huolenpidolta nauttinut, ja on vakuutettu, ettei se koskaan ole puuttuva. Vaatimata yhdistävät itsensä tämän kanssa hänen tykönänsä, tulevia päiviä varten, uudet aivotukset, uudet päätökset, että yhteensopivasti ihmisen ylhäisen maalin kanssa, vaikuttaa omaa ja veljeinsä totista hyödytystä, kaiken hyvän menestystä ja kasvamista, ja niinmuodoin pyytää valmistaa sitä iloa, elämässä, jota se vanhurskas nautitsee. Mutta "toinen laki on ihmisen jäsenistä, joka sotii hänen mielensä lakia vastaan" ja "henki on aldis, mutta liha on heikko."
Koska hän siis nöyrästi tunnustaa puuttumuksensa ja voimansa vähyyden sen harjoituksessa, joka oikia on, haluaa hän alkaa kaiken toimituksensa Jumalassa, joka on viisauden ja pyhyyden alku ja lähde, ja sydämmellisellä rukouksella kääntää itsensä Hänen tyköönsä, "joka vaikuttaa meissä sekä tahdon että toimituksen hänen hyvän suosionsa jälkeen." Nämät hengen korkiammat lahjat, jotka tulevat ylhäältä, eivät kuitenkaan tee meitä vapaiksi oman ahkeruuden ja työnteon velvollisuudesta; sillä sanottu on: "sinun otsas hiessä pitää sinun syömän leipää, siihen asti kuin sinä maaksi jällensä tulet, ettäs siitä otettu olet." Koko luonnossa valtaa puuttumaton liikkuvaisuus, puuttumaton vireys ja vaikuttavaisuus. Kuinka siis ihminen, luomisen kruunu, taitaa, unhottaen eteensä asetetun korkian maalin, jättäytä huolimattomuuteen ja saamattomuuteen? Vahvistaahan myöskin yhtä surettava kuin jokapäiväinen kokemus sen vanhan totuuden, että kukin ihminen, joka ei aikaiseen totu hyödylliseen työntekoon, vähittäin lankee harhailluksiin, pahoille retkille ja rikoksiin. Kutka ovat ne, joilta yhteinen vakuus ja rauhallisen kansakunnan levollisuus rikotaan ja sille yhteisessä laissa vahvistetut oikeudet sorretaan: kutka ne, jotka täyttävät maakunnan vankihuoneet, valtakunnalle rasitukseksi ja ihmiskunnalle häpiäksi, kutka, jos ei enimmi- ten sellaiset onnettomat, jotka ilman oikeata peräänkatso- musta jo lapsuudessa kuleksivat ympäri pois vanhempainsa huoneesta, ilman hyödyttävää työnharjoitusta? Vaan jos onnellisemmatkin elämän tapaukset estäsivät tämän syvän pahentumisen, on yhtähyvin kieltämätön totuus, että joka ei nuoruuden iällä ole tottunut kuuliaisuuteen, hyvän järjes- tyksen pidäntöön ja ahkeruuteen, uutterasti käyttämään sielun ja ruumiinsa voimia hyödyllisiin toimituksiin, miehuisesti kärsimään puutoksia, kiintiästi seuraamaan tätä jumalista mieltä, joka opettaa omantunnon käskyjä pitämään, hän on täysi-ikäisenä löytävä itsensä enemmän taikka vähemmän voimattomaksi kiinteempiin ahkeroimisiin, ja erinomaiten kamppaukseen pahuutta vastaan.
...