"Vielä äsken olimme sivistyksen, so. tavallaan koko ihmisyyden juhlittuja edustajia; kaikkien silmät katsoivat meitä. Kun menimme ulos, niin kaikki kansa pysähtyi kadulla ja vahdit tekivät kunniaa. Vanhat ja nuoret juoksivat jälkeemme, ylhäiset kerjäsivät pääsylippuja saadakseen nähdä meidät, alempi kansa tungeksi, töni, nyhji, riiteli ja tappeli - vain meidän takiamme. Kaunottaret hymyilivät meille, niiasivat meille, kiittivät meitä. Korkeissa asemissa olevat tarttuivat käteemme ja imartelivat meitä, rikkaat halusivat juoda veljenmaljan kanssamme. Oppineet kilistelivät laseja ja väittelivät kanssamme. Meidän nimemme painettiin varmaan tuhansia kertoja sanomalehtiin ja kirjoihin. Maineemme kiiri yli koko maailman. Vieraat kuninkaat lähettivät piispoja ja professoreita tänne onnittelemaan meitä, ruhtinaat ja ruhtinattaret tanssivat juhlissamme, kreivit ja paronit olivat vähäarvoisia meidän seurassamme. Kaikki kellot soivat meidän kunniaamme, kirkot valmistettiin vastaanottamaan meitä, oratorioita esitettiin meille, kanuunien laukaukset tiedottivat laajalle meidän kunniaamme. Meidät julistettiin juhlallisesti viisaiksi ja oppineiksi, meidät kruunattiin laakereilla, me katsoimme alentuvasti mahtaviin ja ylhäisiin, jotka istuivat nöyrinä hiljaisuudessa alapuolellamme. Kun me puhuimme, kuuntelivat kohta useat tuhannet pienintäkin sanaamme. Jos me aivastimme, toivottivat heti yhtä monet tuhannet terveydeksenne. Kun me kumarsimme, heti kajahti laukaus, joka oli kyllin kova herättämään miljoonia unikekoja makeimmasta unestaan. - Me sanoimme maan mahtaville ruhtinaille: maljasi, sinä kallis Nikolai», ja hänen nimensä perillistä kutsuimme tuttavallisesti "hänen rakastettavuu- dekseen." - Ah, se oli aikaa, jolloin näimme Suomen valio- väen, sen kukan jalkaimme ääressä, jolloin oikkummekin herättivät ihastusta tai epätoivoa, jolloin me käyttelimme tuhatruplasia kuin kopeekoita, jolloin me annoimme päivällisiä, aamiaisia, tanssiaisia - jolloin sanoimme kauneimmalle Suomenmaassa: kanna tämä muistona minusta, ja hän sanoi taas sydämessään meille: kanna sinä tämä muistona minusta.
Mutta mitä me olemme nyt? Meillä on sama nimi kuin ennenkin - mutta meidän osamme on esitetty, me olemme teatteriprinssejä, joidenkruunut ovat pudonneet esiripun mukana. Me emme ole mitään - kuten olimme ennenkuin hetken ajan uskoimme olevamme kaikkea. Me, jotka äsken määräsimme maailman kohtalon, meillä on nyt täysi työ määrätessämme omasta kohtalostamme. Me, jotka sanoimme Majesteetille: "sinä - ja suhtauduimme ruhtinaisiin ja prelaatteihin halveksivasti, sanomme nyt suutarillemme :palvelijanne, hyvä herra! ja pyydämme nöyrästi, että räätälimme olisi tyytyväinen meihin. Kun menemme ulos emme tee mitään vaikutusta, ajurit roiskuttavat meidän päällemme kuraa, ja hoipertelevat kisällit tyrkkäävät meidät katuojaan. Ei edes kissa väistä meitä. Meillä on täysi työ edustaa itse itseämme. Laakerimme ovat kätkössä ja kuihtuvat, kärpäset tekevät tuhmia todistuksillemme. Jokaista koulupoikaa tituleerataan kuten meitä.-Mitä pyhittävät meitä nyt päivälliset ja tanssiaiset? Toivomme että meillä olisi tyhjennetyt pullomme täysinä. Toivomme että meillä olisivat tuhatruplasemme. - Voi tätä surullista näkyä: laskuja ja krapula! Punssiläikkiä vaatteissa, tyhjyys taskuissa, karhuja rappusilla - voi surkeutta!
Sic transit gloria mundi! Viisaus on kupla vain, kunnia on pelkkää huminaa ja ihmisen suuruus utua, joka pian katoaa.
Mutta odota! Kun muutama kymmenluku on mennyt, tulee toinen riemujuhla. Silloin olemme taas juhlittuja, nimemme elävät jälleen. Ne vedetään esiin vanhojen papereiden tomusta. Yhden kohdalla sanotaan: »tätä me emme tunne!, mutta toisen kohdalla huokaistaan: hän oli suuri mies, hän!, ja kolmannen kohdalla voivat laakerit kukkia ikuisesti.
...
Lattia, joka ennen oli ollut valkoinen, oli nyt musta kuin yö. Rikki Iyötyjä pulloja, särjettyjä tuoleja, lasinpalasia, sikarinpätkiä, pullonkorkkeja, punssi- ja bischoffmeri, lyötyjä sankareita siellä täällä makaamassa sohvilla, toisia, jotka syleilivät toisiaan. Jotkut kilistelivät lasejaan niin kovasti, että ne menivät palasiksi, jotkut etsivät kadonneita takkejaan ja myssyjään, toiset huusivat lisää punssia. Yksi seurue seisoi eteisessä ja lauloi, toinen istui portailla laulua kuunnellen ja laseilla tahtia lyöden. Jotkut vielä hassummat ottivat puupukit, jotka olivat ruokapöydän alla, ja juoksivat niiden kanssa ympäri, niin että muut olivat menettää korvansa.
Z.Topelius, Dagböcker IV, 21.7.1840.