Armollinen
JULISTUS
ajasta, jonka jälkeen Ruotsin setelirahat lakkaavat käymästä
Suomessa.
Annettu Helsinginkaupungissa 2 p. Kesäkuussa 1842.
Me Nikolai Ensimäinen jne.
Teemme tiettäväksi: että niinkuin ennen tätä sallittu Ruotsin setelirahain vaihtaminen Suomen pankkiin ja sen vaihetuskonttuoreihin lakkaa Tammikuun ensipäivänä, tulevana vuonna 1843, niin olemma Me Armossa hyväksi löytäneet säätää että kaikenkaltaiset ja arvoiset Ruotsin setelirahat siitä päivästä alkain ovat sen kiellon alaiset, jonka kautta osa niistä, 12:nä p. Joulukuussa 1817 ja 29:nä p. Joulukuussa 1841 annetuissa Julistuksissa, jo on ulossuljettu yhteisestä rahalikunnosta Suomessa: jonka sivussa Me samalla muodolla kuin viimeksi mainitussa Julistuksessa löytyy kahden ja kolmen riikintaalerin pankkoseteleistä säättynä, olemme Armollisimmasti asettaneet, että isompia Ruotsin setelirahoja ei saa ensin sanotun ajan perästä maakunnan postkonttuoreissa vastaanotettaa, muuallen kuin ulkomaille poislähetettäviksi.