Vuoksi ja Imatra
Saimaan (myös Enovedeksi kutsutun) vedet laskevat Vuokseen noin kolme peninkulmaa itään Saimaan kanavan suusta ja kahdeksan virstaa Ruokolahden kirkolta. Virran alku on Harakan kylän kohdalla merkittävä vain kauniista näköalasta Kytöseen, Vatavalkamaan ja muihin Saimaan saariin, joiden lomassa vesi valmistuu laskemaan virtaan. Hyvällä kiikarilla näkee 268 jalkaa leveän ja seitsemän sylta syvän joen sekä Niskaniemen yli hyvän kappaleen Saimaata. Kalliosaaresta lähtien vesi on jo päässyt vauhtiin, lohi hyppää parin sylen korkeuteen mutta sorsa uiskentelee vielä kaikessa rauhassa rannan poukamassa, jonka yli somat koivut riiputtavat latvojaan. Valtava vesimassa etenee Niskasaaren ja Niskakiven välillä majesteetillisesti katsojan jalkojen alla pitkinä yhdensuuntaisina juovina, jotka pian tämän jälkeen muuttuvat joen kääntyessä pitkiksi aalloiksi, joiden notkuvat harjat vauhdin lisääntyessä lyhenevät ja alkavat melskeisesti loiskia sikin sokin. Jos jättää Käärmeenmäen syrjään ja seuraa kaunista rantaa virran mukana Muurahaismäelle, näkee tiheiden lehtipuiden lomitse kuinka joenuoma on levinnyt kaksin- tai kolminkertaiseksi, virtaa vastaan heittäytyvät rantalaineet, kosteet, ovat suurenneet, kohina on voimistunut ja muuttunut raskaammaksi, virran pinta paikoin vaahtoiseksi. Pian tämän jälkeen joki kapenee taas ja vesi syöksyy alas kallionuomaa, sen vihreä väri näyttää kellertyvän ja muuttuu samassa koko uoman täyttäväksi lumivalkoiseksi vaahdoksi, joka savun tavoin nousee ja kimaltelee auringon säteissä jylisten kuin ikuinen ukkonen. Tämä on Tainionkoski, jota on nimitetty myös Pikku Imatraksi. Koski esittäytyy erilaisena riippuen veden korkeudesta, joka saattaa vaihdella jopa neljä jalkaa. Suurin leveys on 520 jalkaa ja keskileveys 375 jalkaa. Kohisevana ja levenneenä joki virtaa Neitsytniemen (Zilliacus) ohi ja saavuttaa jonkin verran rauhoittuneena virstan jälkeen Siitolan kylän, jossa on ensimmäinen lautta. Kylän alapuolella on kaksi vähäistä virtapaikkaa, koskenkorvaa, Ritikan- ja Pusankorva, joita yhdessä kutsutaan Linnakoskeksi, mutta heti tämän jälkeen kuuluu jo Imatran mahtava jylinä.
Vaeltaja lähestyy kiertotietä pellon ja lehtimetsän kautta Imatran itärantaa. Pian hän seisoo jyrkänteellä, joka on 24-27 jalkaa korkea pystysuora graniittiseinämä. Aita estää katsojaa syöksymästä alati niljakkaalta jyrkänteeltä syvyyteen. Kosken yläpuolelle työntyvälle kielekkeelle rakennetusta pyörörakennelmasta, rotundasta, on erinomainen näköala koko koskelle sekä ylös- että alaspäin. Joen uoma, joka hieman ylempänä on 640-1140 jalkaa leveä, ahtautuu graniittikallioiden väliin vain 139:n jalan levyisenä ja syöksyy 1080-2950 jalan matkalla kuin vyöry alas kalliokuilua, jonka korkeus on 50-63 jalkaa. Jylinä kuuluu kuuden virstan päähän, vesi on kauttaaltaan menettänyt värinsä, se ei virtaa, se ei kuohu, se kiitää ohitse ajatuksen nopeudella. Hopeanvalkeat usvapilvet leijailevat rikki revityn joen yllä ja aurinko kultaa ne sateenkaaren kaikilla väreillä. Syvyydestä singahtavat vesipatsaat eivät ehdi nousta niin korkealle kuin tahtoisivat, ennen kuin uusi vedensyöksy murtaa ne rajusti ja syöksee ne seuraavaan syöveriin. Vuoren tärinä on niin huomattava, että joka hetki pelkää sen sortuvan kuiluun. Ruokolahdelta uitetaan tukkeja alas Imatraa, mutta jos tukki iskeytyy pää edellä vuoren seinämään, se hajoaa pieniksi säleiksi. Sanotaan, ettei lohen tunnettu voima merkitse Imatrassa mitään; jos se lähestyy putousta ylhäältä, sen on pakko antautua pyörteiden armoille, eikä ylöspäin liene pääsyä. Ylempänä samalla rannalla on pieni huvimaja, jonka seiniltä voi lukea monen matkustavaisen nimen enemmän tai vähemmän nokkelin säkein höystettynä. Varsinaisen putouksen jälkeen ihailu kohdistuu lähinnä vuoressa oleviin hiidenkirnuihin, jotka ovat synnyttäneet yleisen olettamuksen, että joen uoma muinoin on kulkenut kallion toista puolta ennen kuin vesi mursi itselleen nykyisen reittinsä. Eräs näistä kouruista oli kovertunut suoraan pystyasennossa olevan kivenjärkäleen huipun läpi. Eräs lapsi koetti ryömiä siitä lävitse mutta juuttui kiinni niin lujasti, että kivi oli katkaistava niin, että nykyisin on jäljellä vain sylinterin puolikas.Jotta vesiputouksen voisi nähdä oikealta rannalta joki ylitetään lautalla Siitolan kohdalla, jolloin tullaan piirroksessa ylimpänä vasemmalla putouksen edessä näkyvään mukavaan majataloon. Lukemattomat askelmat johtavat alas rantaan, jonka loivat kalliot tällä puolella katoavat vesipyörteisiin. Alinna on pieni huvimaja siinä, missä joki levenee ja valkoiset laineet kohisevat joutsenten lailla altaan rauhalisempaan veteen. Näkymä on kuvattu rannalta tämän altaan toiselta puolelta. Imatra on nähtävä molemmilta rannoilta, mutta tästä huvimajasta nähtynä se esiintyy ehkä mahtavimpana. Täältä näkee kiehuvat tyrskyt vastarannan jyrkän kallioseinämän vieressä; täältä näkee putouksen yläsuun kimaltelevan auringossa hopeisena ja tulisena porttina, jonka läpi jokijumala taukoamatta syöksee loputtoman sarjan helmiä.
Imatra on Suomen suurin vesiputous. Suomalainen sananlasku sanoo: Kolme on koskea kovoa, kolme järveä jaloa, kolme vuorta korkeata tämän ilman kannen alla: Hämehess' on Hälläpyörä, Kaatrakoski Karjalassa; ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran (Kalevala 3:175-182). Suomalaiset runoilijat ovat ylistäneet sitä sekä kansanrunoissa että nykyaikaisin säkein. Monet kiistävät Imatralta vesiputouksen kunnian ja nimittävät sitä koskeksi (rapide). On totta, että alas Lauterbrünnerlaaksoa kiitävä Pletschbachin putous (Sveitsin korkein) on 925 pariisinjalkaa korkea, ja Schaffhausenin kuuluisa putous 340 jalkaa leveä; mutta Imatran suuruutta ei määrää putouskorkeus eikä liioin leveys, vaan sen valtava vesimassa. Kuninkaanristin kohdalla Sakkolassa Noisniemen lähellä Vuoksen on keskinopeuden mukaan laskettu kuljettavan 18 823 1/2 kuutiojalkaa vettä sekunnissa ja siis 67 764 600 kuutiojalkaa tunnissa. Niagara on monin verroin suurempi; sen pääputous on 1800 jalkaa leveä ja 142 jalkaa korkea. Kaikki eivät vielä käytä perinteistä nimeä Imatra. Kuulee sanottavan myös Imartonkoski, Imantrankoski ja Imantehen koski; jälkimmäinen merkitsee ihanaa. Vuoksenkoskella tarkoitetaan aina Imatraa. Koska Vuoksi juuri täällä on kapein ja vuoret semminkin länsirannalla korkeat, ei koko joen matkan varrella ole sopivampaa paikkaa rakentaa siltaa kuin täällä. Voimakkainkaan huuto ei kuulu Imatran ylitse, mutta kirjeen voi kiven ympäri käärittynä heittää sen yli. Pikkulapset keräävät täällä niin kutsuttuja imatrankiviä eli ketrikiviä, joita he ropposissa kaupittelevat matkustavaisille. Näitä kiviä on muualla ainoastaan Laatokan pohjoisrannalla, Pavlovskin lähellä Pietarin eteläpuolella sekä Pohjois-Amerikassa. Ne ovat pääasiallisesti kauniisti pyöristynyttä saviliusketta, toisinaan kahdeksikon muotoisia ja toisinaan ne muistuttavåt lintua, johon tarvitsisi vain puhaltaa elämää jotta se pystyisi lentämään. Parrot on tutkinut niitä tieteellisesti ja tulos on, että ne luultavimmin ovat kivettyneitä nilviäisiä. Tämä mielipide ei kuitenkaan ole saavuttanut kannatusta. Kiviä pidetään pikemminkin vesipyörteiden sorvaamina.
Jos matkustaja vaivautuu edelleen seuraamaan Vuoksen juoksua, hän saa siitä runsaan palkkion. Seutu on maalauksellista ja koski seuraa tiuhasti koskea. Terävänäköinen voi Imatran paviljongista nähdä sen jyrkän mäen, jota alas laskeutuessaan Vuoksi muodostaa kaksoiskosken Kyyrön-Vallinkosken. Vesi virtaa pyöreän niemen toista puolta leveää kivistä uomaa ja syöksyy sen toisella puolella vastakkaiseen suuntaan alas jyrkkää kallionseinämää. Edellinen on Kyyrönkoski ja jälkimmäinen Vallinkoski, jota jotkut pitävät jopa Imatraa kauniimpana. Lähinnä merkittävin seuraavista koskista on Rouhialankoski. Rannoilla kasvaa tiheässä villejä omena- ja pähkinäpuita sekä saarnia. Eräs hiljattain vanhana kuollut talonpoika Ora lähti kerran henkensä uhalla irrottamaan tukkilauttaa keskellä koskea olevasta saarekkeesta, Husunsaaresta, ja näki siellä useita kolme syltä pitkiä ja yhtä leveitä huoneita puolittain maan alla, mutta niiden kiviseinät olivat kuitenkin säilyneet. Oraa nimitettiin "Uskalikoksi." eikä kukaan ole hänen jälkeensä saareen uskaltautunut. Vuoksen putoamiskorkeudeksi ilmoitetaan Saimaan rannalta tähän asti noin kuuden virstan matkalla 115 jalkaa. Vuoksi on hyvin oikutteleva, toisina talvina se jäätyy neljäksitoista viikoksi, mutta saattaa silloinkin suojasäällä yhtäkkiä vapautua jääpeitteestään. Joen mukanaan kuljettama jääsohjo jäätyy kovalla pakkasella silmänräpäyksessä. Kun matkustajaa kerran kuljetettiin lautalla joen yli, lautta jäätyi keskellä virtaa kiinni, mutta ennen pitkää jää oli jo niin vahva, että hänet saatiin yöllä lauttoja pitkin maihin. Hevonen ja kiesit saatiin kuiville seuraavana päivänä. Kun vuoden 1721 rauhassa Jääsken 182 maatilaa joutui Venäjälle ja niistä tehtiin oma pitäjä, sille annettiin Pietarin kaksoisveljen Andreaksen mukaan nimeksi Antrea. Jääskeä oli vanhastaan kutsuttu Pietarinkirkoksi. Kirkkojen välimatka on 18 virstaa. Viisi virstaa Jääsken kirkon alapuolella Vuoksi alkaa Antrean pitäjän Kärenniemen kallion kohdalla laajeta järveksi, jossa on huomattava saaristo mutta joka kuitenkin on niin vuolas, että se vuosittain kiskaisee rannasta suuria paloja. Talikkalan ja Saidan välissä on pieni Linnasaari, minne perimätiedon mukaan Käkisalmen linnoitus ensin oli määrä rakentaa. Rakennusmestari oli jo paikalla ja työt aloitettu, mutta se, mikä päivällä rakennettiin, purkautui yöllä tuntemattomalla tavalla, joten työ ei edistynyt. Lopulta rakennusmestari sai unessa neuvon kulkea jokea alavirtaan niin kauan, että kuulisi käen kukkuvan kelopuussa. Rakennusmestari totteli mutta eteni vain hitaasti kohti määränpäätä, sillä Kiviniemestä, Tiurista ja muista paikoista joen juoksun varrella kerrotaan samaa perimätietoa. Etelärannalla on Kavantsaaren lahjoitustila. Alempana tie kiemurtelee Kuukaupin lossille, missä silta johtaa kapeamman ja matalamman joenhaaran yli Naarmasaareen. Siellä kuljetaan sitten lossilla 125 syltä leveän ja kaksitoista syltä syvän toisen haaran ylitse. Itäpuolella joesta pistää Savilahti, jonka läheisyydessä on kaksi niin merkillistä luolaa, että yhdeksän virstan matka niitä katsomaan maksaa vaivan. Mäelle noustaan pohjoispuolelta. Yhden kyynärän levyisen ja kaksi kyynärää korkean aukon kautta tullaan neljä ja puoli kyynärää korkeaan, neljä kyynärää leveään ja kuusi kyynärää pitkään luolaan, jonka muoto on matemaattisen täsmällinen. Se on pyöristynyt kaikkialla suhteellisesti ja sen graniittiseinät ovat niin tasaisiksi hiotut, että tekisi mieli uskoa niitä ihmiskätten työksi. Parin sylen päässä on toinen samankaltainen pienempi luola. Samassa kalliossa on muuten laajoja labyrinttejä, muinaisten sotien aikaisia turvapaikkoja. Se, joka pyhäpäivänä käy tässä Sokanlinnassa, saa nähdä valkonuttuisen kummituksen makaavan maassa kädet levällään. Neljä virstaa sieltä on Kaukolan kylän mailla toinen luola, Koljonlinna, jota myös Koilinnaksi tai Kolinanlinnaksi kutsutaan; se on kuuluisa muinaisesta sotahistoriasta siksi, että vihollinen tappoi siellä kiehuvalla vedellä puolustautuneet talonpojat. Kun kaikki oli menetetty lensi Hittopeikko Sokanlinnaan ja sanoi: "Ole varuillasi, Koljonlinna poltettiin jo!" Noin 25 virstaa pitkä ja aika leveä Kuparsaarenselkä ulottuu Kuukaupista 80 kyynärää leveään Paakkolansalmeen Muolaassa; toinen kahdeksan virstaa pitkä lahti, Kaltaanvesi, työntyy etelään Heinjoelle. Sen pohjukassa on Vamppalan hovi, (Söderhjelm) kauniine puutarhoineen. Lähellä on pieni Kirkkosaari, jolla on sorakasoja jäännöksenä Heinjoen vanhasta kirkosta. Kerrotaan että muinoin oli vain yksi ainut vene kuljettamassa kirkkokansaa sinne; siinä soutivat kauniimman sukupuolen edustajat ja miehet uivat. Paakkolan syvän salmen vierestä pistää pohjoiseen suustaan hyvin kapea mutta kahdeksan virstaa pitkä Sintolanlahti. Vuoksi kuohuaa vielä neljä virstaa Vuosalmen läpi ennen kuin se Pölläkkälän kohdalla leviää viisitoista virstaa pitkäksi, neljä virstaa leveäksi ja paikoitellen 40 syltä syväksi Reuhonseläksi, johon Heinjoen luona, maan äärimmäisessä kolkassa, kapean Monniemen salmen kautta virtaa kaksi peninkulmaa pitkä Äyräpäänjärvi, joka vuorostaan ottaa Kuusaanjoen kautta vastaan muut vesistöt Muolaan emäkirkolta. Tämän järven rannoilla ovat Mälkölän, Heikurilan ja Kuusaan hovit; seutu näyttää lisäksi olleen Äyrämöisten ja Äyräpään kihlakunnan kantamaana. Pasurin leveän salmen jälkeen seuraa jälleen kuusitoista virstaa pitkä selkä; sitä rajoittaa etelässä hiekkanummi, jossa on viisi Oltschinien perillisille kuuluvaa kylää, ja pohjoisessa Antrean kauas järveen pistävä niemi, Noisniemi, joka on monen pitäjän merkittävä rajapiste; Idässä on Sakkolassa Kiviniemi.
Z. Topelius, Finland framstäld i teckningar