I ASUNNOISTA
Yksinäiset koturiukot ovat ensin perustelleet asuntojansa saloharjuille, ovat kuitenkin hyö tuntenneet ja ymmärtäneet valita maan laatuja, mitkä liekin asuntoinansa alusta olleet: maakuopat, koppelit, kotat, majat, ja pirtit eli saunat, joista vaan paljaat jäänneet nimet meillen havahuttain enään virkkavat taikka puolilla sanoilla ilmoittavat. Näistä harvoista kotaeläimistä on siitten siinneet ja syntynneet suuremmat kansan paljou`et, ja niistä kotataloista suuret kylät paikkoillensa, ja välistä taas kansan hävitessä ruttotautein ja sotien kautta jäännet asunnot autioiksi, että harvassa kylän paikassa enää lienneen kolmen sa´an vanhaa asujanten kantaa.
Vanhempina aikoina oli huoneet jokaisella perhekunnalla perein suuruuvin. Suurus yksi asunto, huone noin 5-6 sylinen seinäimiltä korkuviltansa kaksinkertaiset, ei kuitenkan välisiltana ollut muuta kuin viis ymmyväistä hirttä poikin tupaa ortena. Yläkerrassa asui vaan sauvu, jolla ei ollut lupaa alakertaan tulla, eikä hän pyrkinytkän, jos tupa vaan oli hyväsyntyinen. Peräpuoli tupaa on ylhäisempää ja arvosampaa osaa, johon parempia vieraita käsketään ja vastaanotetaan ja vieraillen siellä kunniaksi enemmän tilaa. Kiukuan eli uuninpuolimainen sivu siitäki on halvemmasta arvosta omain naisväen ja lasten asuntona, johon hyöki ensin naisvieraansa vastaanottavat silloin kun miesväkiä on tuvassa.
Vanhempina aikoina oli asuntotuvissa neljä eri suuruista akkunan reikää. Asuntotuvissa olivat suuret leipäuunit, puukotiin päälle, savesta valetut taikka maakivistä saven kanssa kuotut, savesta arina, joi´en hiiluksissa keittivät osan ruokiansa. Oli kuitenkin heillä muitakin suurempia keittosioja: porstuvan nurkassa tuutti, saunan porstuvassa tuutti, kesellä tanhuvaa teloista ymmyrväinen huippuharja kokko, joissa suuremmat keitoksensa keittivät ja vetensä lämmittivät maaperäisillä tuutteilla s.o. maan tasaisilla.
Ennisaikoina ei pietty asunto tuvissa lukkoja eikä vieläkään ole sitä tapaa usialla, että niitä lukkoilla milloinkaan sulkia enemmän yöllä kuin päivälläkään. Vapaasti pääsee naapuri ja vieras kaikkina aikoina sisällen eikä siitä olla pahollaan, vaikka tulis milloin. On kuitenkin monioilla varana rautakoukku, sisältä lukittava, eräitä pelkämisiä varten. Hevoistalleissa ja silakka-aitoissa ovat haittalukot; mutta muissa huonommissa huoneissa, niin kuin latoissa ja muissa, koukuilla nostettavia ramppeja, ja myös lukkoon ja auki lykättäviä hampaista vartiattomia korentoja sappein.
II ELATUSKEINOT
Elatuskeinot ovat sanken moninaiset kaikilla kansoilla ja kaikissa säätyissä. Talonpojan niinkuin muijenkin elättäjä on työnteko. Työt taas ovat monet, joita hyö tekevät käsillä, jalkoilla ja voimalla. Valle-ja hallintosäätyissä myös niillä, vaan enemmän päällä. Maanviljelys, kalastaminen olivat ennen pääelatuskeinot, jotka vielä nykyänkin niin pitäisit oleman, ja niinhän tuo lienenkin monioilla.
Vanhempina aikoina oli maanviljelys urhollisemmassa ja ahkerammassa varressa, mutta ainoastaan kaskissa ja suo peltoissa, niinkuin niitä täällä kutsutaan ojamaiksi. Näitä ojamaita ja niiden kulkujen syviä kaivantoja ihmehtelee nykyiset asujat vanhoin ahkeruutta ja työtä pelkämätöintä urhoollisuutta. Pellot ovat vanhuudestaan ylävimmillä mailla, monilla niskaojilla, jotka ovat tulleet jäämään niin moniksi. Niittyjä eli heinämaita on isän ja suur`isä-vainaan aikuisija, satoin vuosien vanhoja joksikin runsaasti, heinän kasvamattomia jotka tarvitsisivat monenlaista korjutta, ja uudistusta.
Kalastamiset ovat moninaiset saalliit monen laatuiset, kalastusveneet moniluontoiset, ja pyvykset pyytäjiin ja pyytöpaikkoin kalttaiset. Pyytöpaikat: merissä, lahissa, kareissa, hauvoissa ja rantoissa, jokiissa, koskiissa, virtoissa, turissa, järviissä, lampiissa, puroissa ja ojissa. Pyyvykset, katitat ovat: verkot, rysät, merrat, haavit, onket, koukut ja nuotat jne. kaikki pyvyslait aina sen jälken tarkoitetut, millisiä kaloja pyvetän. Kalastajoilla on aina mielessä suuren saalliin toivot; pyyvöistänsä poisollen luulevat hie aina silloin pettyvänsä. Tulevaisia kalanpyytöaikoja toivovat mieliissänsä jumalalta hyviksi, keskenäisissä kansapuheissansa pelkävät nijen muuttuvan huonoiksi eräistä aavistuksista.
Kauppa niinkun tiedetään on kolmenlainen: ostaminen, myöminen ja vaihtaminen. Kuin rahoja pyydetään ja saadaan, niin silloin ostamisia kyllin ja tarpeita vielä enämmin. Onnellinen on täällä, se kellä kauppa, eikä paljon muita olekkaan. Vaikka kyllä sanotaan: kahen kauppa, kolmannen korvapuusti, niin me tulemme kolmanneksi kuin tätä ilmoitamme, jos olemme jo ennenkin saaneet korvillemme, niin taidamme tästäki saada.
III RUUVASTA JA JUOMASTA
Rukiit nautitaan joka päiväiseksi leiväksi, ja vaan moniaan keitosruokaan tämä vilja onkiin se paras ja arvoisiin. Toukovilja nautitaan keitosruokina, juomina, ihmisellen, ja eläimillen; välistä pienempäin juhlain herkku leipänä, niin myös rukisen puuttuissa erittäin leivottuna tai sekaisin jatkona. Rokakset ja juuri-ja lehtiviljat nautitaan atria- keitoksissa, ja väliruokina milloin mieleen muistuu, ja miten kulloin on tapa.
Ravinnoiksi ihmiselle ovat ne maassa tavalliset viljalai´en simenet. Mutta mettän luonnon kasvaimista nautittevat ihmiset ikään monioita aineita, kasvanteja, ja he`elmiä himo- ja tarvisruvaksensa. Keväillä maan sulaissa on näistä ensimäinen himo juoma koivuista juoksutettu mahla, jolla ensimäiseksi pesevät silmänsä etenkiin tytöt, etteivät päivettyisi, jolla uskotaan olevan se varjelusvoima maistamata t. makuun pääsemätä perästä makuun pääsemisen jälkeen ei enään sanota pesemisellä olevan lainkaan sitä varjelusvoimaa kuin maistamattomana. He`elmiä eli marjoja puista syötäisin kyllä halulla, vaan kuin niitä puita ei usioita laatuja metissä kasva eikä tarhoissa kasvateta, niin tyytään niihin muuta ikävöimätä, mitä löytyy.
Oluvella tosin kaikki pi`ot pi`etään, vaan enimät kesätyöt veellä teh`ään, ja ruokamai`osta yli jäävällä hera- tai kirnumai`olla. Oluven tekevät naiset enemitten otramaltaista, ehkä moniat panevat vähän ruismaltaita sekaan. Kiehuvan kataja ve`en tiinuun päälle valeltua, jossa peittein alla vielä keitetään, ja havvutetaan, vähemmässä ajassa, ja vähemmillä puilla ja kivillä, kun muinon Osmotar eikä vanhat anna kiviksi kuttuva, tähään tarpeeseen kuuluvia vaan koviksi.
Atrioita on vuorokaudessa kolme, jotka tovotetaan pitää yhtä pitkillä eli tasaväleillä, ettei nälkä eikä väsymys työssä pahemmin hätyyttäisi yhdellä välillä kun toisellakaan. Kesillä jaetaan auringonjuoksun jälkeen kaksi ensimäistä rupiamaa eli atrian väliä ja ja iltanen itsestään tulepi. Talvilla ei ole miehillä kun kaksi lyhyttä rupiamaa, varstyötä raataa, jolloin ahkerat metsän raatajat tahtovatkin syödä vahvan ja nälkää pitävän pitävän murkinan eli aamiaisen, ja sitten sanoinsa jälkeen heillä onikin: murkinassa päivän muona, taikka onhan miestä päiväksi ja hevoista rupiamaksi.
IV VAATTEISTA
Vaatteita valmistaa naisväki, joka onkin kaikki hei`än huolenansa, että vaatettaa ittensä, ja miesväen joi`en paljuvesta, hienou`esta, puhtau`esta ja muuten parau`esta. Näistä vaatteista, niin miesten kuin omistansakin ansaittevat hyö kunnian, ja arvon taikka häpiän eli pilkan muilta naisilta että myös miehiltäkin, jonka täh`en huolella ahkeroivat vaattein valmistuksesta ja nii`en voimassa pitämisestä. Yhteisesti koti-teko vaatteet kututaan puheissa vaan kahtella eri nimeltä: villa- ja liinavaatteiksi, vanhaan aikaan oli kolmans nahkavaate, vaan nykyän on muut nahka vaatteet hävinneet, pait turkki, sitä kututaankin turkiksi, jonka jaamme vastaks.
Ensimäiset jalkineet ovat olleet virsut koivuntuohesta ja pajunkuoresta, näitä oli ansavirsuja ja konttivirsuja. Ennis aikana pitivät näitä kesän talvet köyhemmillen kelpaisivat kirkkoonkin. Nykyän eivät tah´o kelvata palolle eikä paimenillenkaan, kaikki tahtovat käy`ä vaan nahkakenkiissä, kun niitä piisaa jokaisellen kesällä käy`ä, niin käyvät paljain jaloin eli äitin antamissa kenkiissä.
Eräitä juhlavaatteita ei ole kellään, mutta arkipäiväisistä parempia sanotaan pyhävaatteiksi, joita pyhä päivinä pi`etään kotosilla ollen. Iho vaatteet ovat samat kuin seuravina arkinakin, jotka semmenkin pyhiä vastaan muutetaan puhtaammat lauvantain iltoina taikka sunnuntain aamuna: on kuitenkin kotoisillakin ollen paremmalla ja puhtaammalla pai´alla pyhillä peittää huonomman ja likaisemman paitansa erittäinkin naiset.
Partaa yhteisesti ennen eikä nytkään eivät pitänneet eivätkä pie oikein pitkää; pitkäpartasia lapsetkin pelkävät ja muutkin nuoremmat, kun eivät ole tottuneet näkemään. Kaikki miehet ja naiset rakastavat siljaa parratonta leukaa, mutta harvoin se siljana on; sillä se vaatii sitä pirteyttä miehiltä, jota heillä ei vielä ole. Mutta äpäreitynneet parrat ovat leukoissa melkein aina, kelle vaa parta kasvaa ajon, taikka leikkelyn jälestä, että jämiäpartaisilla on partansa aina sänkenä ja sanoinsa jälkeen; niinkuinn harjan taikka häklän terä.
V PERHEKUNNASTA
Suuressa tuvassa talon poikainen pere kaikki työnsä tekee ja atrioipi, jos peressä on vähänkin sopua. Siivo näissä tuvissa on jokaisella sanoinsa jälkeen hyvä ja sen jälken kuin työhuoneessa saattaa olla. Voisipa tuo kuitenkin parempikin olla kuin kuin epäpuhas. Portaalle tultuas näet tupaa siivotuksi, joka on ulkopuoleltakin kynnyksen kohtalla luutilla pyyhäisty, ja sen portaan ohessa on rikkatunkio, johon rikka ja kaikki saastaisuus kahen luuan välissä kannetaan ja enemitten yli kynnyksen viskataan, lasten saastaisuuskin kahen perätpalan kanssa.
Kyllä täällä jo pestään kammarein lattioita hyvin hartaasti, vaan puhtaampana ollein ei heitä lakaista, jos niihin ei kartu suurempaa rikkaa ja roja kun pölyä ja kuivaa likamultaa. Lattiavaatteita ei ropsita eikä puhistella, harvoin paikaltansa heitä liikutetaan lakaistaissa, vaikka kyllä ovat likaiset ja oikein ryöpiät kirppuin pesät, kuka voi tietää milloin niitä pestänneen. Muita pitovaatteita pestään melkein usein ja hartaasti; kylvötään joka lauvantaina ja usein välillä viikkoakin saunotellaan. Mutta likaiset samat vaatteet jälleen päivä päivältä ja viikko viikolta päälle ylle puetaan.
Suurempia perhekuntia ei enään ole kun jotkut kah`enkymmenen ja kymmenen henkisiä. Suuriin osa on vielä pienempiä. Perhekunta on yhtä kun kattilakunta eli leipäkunta, jonka tavallisesti luonnon mukaan tulis olla kaikissa yksiseuraisen. Niin pienet kuin nämät perhekunnat ovat, niin ovat hyö eripuraiset, erimieliset, ja -tahtoset, eritöitä on jokaisella vieläpä tytöilläkin, ja poikilla yhteiseen talon töien esteinä ja askareien vastuksina. Eikä niitä kukaan tahtoisi pitää velvollisuutenansa eikä omana työnänsä ja asianansa, jokainen on peljen tehnynä toisen eteen ja hyväksi.
VI AVIOLIITTO, HÄÄT JA LAPSET
Tähän säätyyn kuuluvaiset ihmiset pidetään yhteisesti taunempina nuoria ja naimattomia. Heillä on luvallista haastella eli puhella aviollisia asioita häpeämätä, kuitenkin kaihtavat nuoria paikalla ollen. Sillä hyö pelkävät, nuoriin hei`dän tilaansa ja niistä kuultuja puheita pilkkavan; kuin myös ottavan niistä riettaita tapoja itsillensä, eivätkä pidä heitä uskollisina seuroissa irvistelemätä, heitä pelkävät samaten kuin vauraita lapsia. Pariskunnat virkkavat keskudessaan kaikki ehkä vähän ujostellen, aviomiehet myös puhuvat keskenänsä joksenki, vaa ei vapaasti muuloin kuin päihtynneinä. Avionaisilla ovat nämät aviolliset asiat keskenänsä ystäväinsä seurassa kaikkein vapaimmat, kun vaan ei ole liikoja korvia kuuntelemassa.
Hamasta siitä ajasta kun läksiäisvieraita morsiammen kotitalossa alettiin kestoittaa, niin samasta ajasta on myös häävieraita kestoitettu sulhaisen kotitalossa sulhaisen ja morsiammen paikalla olemata. Heidän ja koko joukkonsa tuloa odottaa koko hääväki, ja unen tarpeessakin valvotaan ikävään astikka. Vaikka ei suinkaan ole ruvan eikä juoman puutetta eikä ilonkan puutetta usein, tanssitaan ja hypätään kyllä, laulellaan hengellisiä virsiä välistä. Ei kuitenkaan keltään lähde mielestä sulhaisjoukon tuleminen. Monesti tapahtuu näissä tiloissa sulhaisjoukolle monenlaisia vaaroja ja vahinkoita: kaasivat ittensä ympäri, kun kovasti ajoivat ja hevoiset pelästyivät nurkan takaa riisumaan aisain neniin pujahtelevia, usein riisuvat viellä paikalle pääsemätä.
Pieniä lapsia ruokitaan eli elätetään äitin rieskalla, lehmän rieskaa imetetään sarvesta lisäksi. Milloin lapselle ei tah`o kelvata tämä lehmän maito: niin pistetään imanteeseen, niin suuri reikä, että maito virtaa imemätä lapsen kulkkuun. Pienten lasten makoo lämmin sanotaan olevan silloin kun hiki herneet ovat silmä kuopissa. Saunan lämmin ja kylvöttäminen on hyvä lapselle terveyveksi, kasvatukseksi, parannukseksi, ja unen tuottamiseksi; täällä heitä puoskaroijaan kaikkiin näihiin manittuin. Päästetään puoskarein avulla niistä usein kohtavista pelästyksistä osavilta kylvöttäiltä. Tämän vian tuntinmerkit ovat: kun lapsi äkkiään parahtelee, ja sätkähtelee.
VII VOIMAIN HARJOITTAMINEN
Voima ja väkevyys pietään arvossa seuroissa ja yksinäisyessäkin. Seuroissa väkevillä on kehumista, joille muut antaa väkevyen kunnian; Mutta yksinäisyessä on välistä tarpeeseen itellensä ja huonommalle kansakumppalillensa. Ei kuitenkaan yhenkään väkevän voimalla olla muuta ihmeellistä työtä tehty: kun oman ruumiinsa särkemykset painissa jos välistä töissäkin. Ilmankos sananlaskussa sanotaan:"Neuvoilla työt tehään, vaan ei väen paljuvella".
Lapset syövät mielellänsä homehtunnutta leipää kun tarina käypi luuloissa totena, että homeensyöjä pysyy helposti veen päällä. Lapset uivat varin aikoina monia kertoja päivässä, lasten tavoin pulikoivat; samaten vanhemmatkin; mutta harvatpa saavat ruumiinsa oppimaan ja tottumaan tähän uimiseen. Uimaan männessä pelkävät veenemon (näkin) viemistä, jonka varulle estämiseksi pistävät veiten terän pystyyn päin hietaan, veen rajaan terän vettä äärestä leikkaamaan: saman avun tekee paijan rintasolki, jos veen reunaan pystyyn pistetään.
Kurit ovat: tukistaminen, vitalla piiskaminen, käellä lyöminen ja kovilla sanoilla uhkaileminen sekä toruminen. tapahtuvat aik-ajottain milloin syystä, milloin syyttä, konsa äkkiän rähähtämällä ja välistä ajan oloon vanhasta syystä. Mutta silloin kun kuria tarvittaisin, ei ole kuria eikä neuvoa pannenkaan pahaa: jos vielä yksi rupee kurittamaan, paikalla on usein yllyttäjöitä sekä kieltäjöitä eli kuritettavan puolen pitäjöitä. Pienemmät kurit tapahtuvat äkisti. Mutta pääkuritus, vitalla piiskaminen usiammalta viipyy uhkamisissa ja käkeilemisissä, ovinurkasta lattialuuvasta vitan ottamisilla.
VIII KANSSAKÄYMISESTÄ ULKONA PEREESTÄ
Yhteisessä perhekunnassa ei ole aamutervehtimistä, mutta naapurin tupaan mennessä tervehitään, ja ulkonakin joitakuita tervehitään luoksi tullessa; vaan ei jätellä jäähyviä nurkkanaapuritten kesken. Mutta pitempiin matkustuksiin lähteissä jättävät jäähyät sanalla omallenkin pereellen ja tervehtimisen ottavat mukaansa kaikillen tiellä kohtavaisillen antaaksensa tutuillen ja tuntemattomillen. Sillä tervehtiminen on yhteinen tavallinen velvollisuus kaikille vieraille Jumalan tahosta perustettu.
Miespuolet tervehtivät hattu kourassa, kumartain ja jalkaansa taaksipäin pyyhästen. Naispuolet tervehtivät päätänsä kumartamata, vaan yht-aikaa linkistävät kerran molemmat polvensa, jota paikalla sanotaan nijaamiseksi. Tällaisen kunnianosoituksen saatuvansa kysyy vallasväki kohta tytyväisyyvellä hänen asiaansa, jonka kieltävät olemattomaksi, naispuolet ilmoittavat kuitenkin samassa kiellossansa asiansa. Mutta miespuolet kattovat sitä rumaksi etenkin tutulle vallasväellen.
Kunnon taloissa kestoitetaan kaikkia talon heimoja ja sukulaisia yhteisillä talon varoilla ja kestvieraat kututaan jokaiselta eräältä pesäkunnalta, taikka jokainen kuttuu vieraansa, jos ne joutuvat yht`aikaa tulemaan eri juhliksi eli eri aikoina muuloinkin. Joulukestit ovat kaikista muista kuuluisammat, sillä silloin on joka talo varaava parhasta ruokaa, ja juomaa ittellensä, jota hyvin juletaan kestvierainkin eteen panna. Kaikki kestvieraat ovat alallans kotoisella juhlan, korkeuden ja pyhyden kunniaksi jouluna ensimäisen joulupäivän ja kirkossa juhlallisen hartauven täh´en, moniat kuitenkin rientävät kirkkoretkiltänsä matkan lyhentämiseksi.
IX SURUHUOLISTA
Tauvit tie`etään ja tunnetaan olevan moninaisia, joita ihmiset potevat eli sairastavat: sisällisiä ja ulkonaisia, Jumalan luomia ja poikinluomaisia; e`elliset kuolettaa ja jälkeiset ki´uttaa. Jos Jumalan luomat tau`it eivät ole kuolemaksi, niistä päästää ja parantaa Jumala. Poikinluomaisista päästää ja parantaa ihmiset taikoilla ja puoskaroimisilla ollen kuitenkin niissäkin välikappaleita, jotka luonnollisesti toisinansa ovat hyvin sopivia ruumiinkipuja ja tauteja parantamaan ja sielun tau`in tuskaa avun toivon uskomisilla lohuttamaan.
Kun kuolleet ovat aamulla ennen jumalanpalvelusta hauattu, niin kokoonkututaan kantimiehet ja kirkolla olevat sukulaiset pitäjän tupaan eli muujaksi tulemaan jälkeen päätetyn kirkonmenon maahanpanijaisiin. Jossa annetaan suuhun suunmukaista, ryypyt viinaa ja kuivaa parempaa, sitä varteen varustettua ruokaa, jossa syyän noin hätäisesti, niin kuin kirkosta päästyä ovatkin aina kiirehtiväiset kotiinsa, joka onkin erinomainen ja heiltä itteiltä tutkimatoin kiire: pelätään muien jättävän, sitä vaan aina kuulet heiän kiirehtimisissään, vaikka ovat omilla hevosillaankin, vai pelännevätkö tovereinsa pitkällistä ikävää oottamista?
Kirkonmenoon kokoonnutaan Jumalanpalveluksen nojassa ja sen tavallisudessa, monesti hyvän papin tähden, vaan ei Jumalan. Monia kirkonikävässä kauvan pois oltuansa sieltä, kutka ystäväinsä, ja sukulaistensa ikävästä. Mitkä missä mielessä, vaikka kirkko kielessä, mont on maassa, maa monessa. "Yks tie, kaks asiaa ja sen seitsemän". Yhteinen meno on hengellisyden tapaan, kaikki äänensä voiman takaa. Seurakunta messuaa pappina ja lukkarina yhtä korkeessa äänissä molempina, eivätkä korvillansa kärsi kuulla ja vastaanottaa Jumalan puolesta heille huhoilevaa evankeljumin rauhaa; vaan suillansa huutavat huolimattomasti samassa, sen jälleen takaisin Jumalalle.
X OIKEUDEN KÄYNNISTÄ
Entisaikoina oikeuden käynti oli hyvin outo ja kamalaa toimitusta ja hyvinkin pahaa ja kamottavaa, muidenkin mielistä. Sitä puhuvat vanhimmat miehet, että ei olleen kussain käräjässä kun kymmenkuntia juttuja, puhuvatpa sitä ennen olleen yhden käräjän, ettei ollut yhtäkään juttua ja pitäjän olis täynny silloin muka maksaa tuomarille kyytirahan. Nykyän on aina joka käräjässä kolmeen sataan juttua vanhoin päättämättömäin kanssa. Nykyinen kansa pyytävät oikeen halulla opetella oikeudenkäyntiä, tutkivat ja utelevat vanhoilta lainkäviöiltä tiedoiksensa ei varsinkan elämänsä käytöksen ojennukseksi, vaan siinnä päätarkoituksessa, että vasta luuleviss, eteen tulevissa asioissansa osata vastata oikeutta ja siellä puhuvan riitamiesten puhetta eli juttuamista.
Asiat käräjissä ovat moninaiset, mutta yksinkertaisellekin selvempijärkiselle ja tunnolliselle ihmiselle, sivusta katsoin ja kuunnellen, suurin osa niitä, joihin ei luulis oikeudenkäyntiä tarvitsevan. Suurin osa juttuja on viinavelkoisia, sillä paloviinan kauppa on täällä mainion suuri, ei suinkaan kotikeitosta ja poltosta, mutta Virosta vedetään ja purjehitaan. Jotka ostavat velaksi tynnyrittäin ja taas myövät osat velaksi tuopittain ja tuopin ostajat ryypyttäin. Näin muotoin tulee niin monta pienemmän ja suuremman kauppiaan velkajuttua.
Suuri rikosasioin juttuja ja hevoisen varastuksia ei ole, jos jollonkin tapahtuu, että hevoisia varastellaan, niin ne varastajat ovat kaukempaa muu`alta. Mutta heinän ja metsiin varastuksia on meillä täällä kyllä ja muita pienempiä näpistyksiä, joista myöskin karttuu juttuja kohtalaisesti, usiammat metsän varustukset kartanoheiniin ja ruumenten varastukset eivät tule ensinkään ilmi ja oikeuteen, niitä sopivat kotonansa ja käyvät vaan oman käden oikeudessa. Monet ovat sanken turhat ja pienet asiat ja peräti mitättömät, joita pitävät suurina lain asioina, nostavat sitten yhteiseksi huudoksi jonkun joutavan vihassa valehellut puheet, joita sitten soitetaan ympäri maata ja keskenänsä tuomittavat ja päättävät luuloinsa jälkeen hirmuisesti, vaan kuin tulevat oikeuden edeen, niin raukee koko asiansa turhaan.
Mitä luulevat ja haastelevat totisena totena oikeuden käynnissä? Ei mitään muuta, kuin joka on sukkela oikeuden vastaja, se saapi aina voiton, ja jos syyllinen sukkela jääpi allepäin, niin se erhetty jossakin tempussa ja silloin se ei ollutkaan vielä täys sukkela. Jos talonpoika käypi herrasmiehen kanssa oikeuttaa ja saa voiton, se sitten on hyvä ja totinen tuomari. Mutta jos herrasmies voittaa, niin tuomari piti hänen puoltansa, sitten kohta sanotaan:" Ei korppi korpin silmää nokkaa ja jos millon nokkakin, niin nokkaa luun päältä". Ja jo sen herran asia oli ennen tuomarille puhuttu ja suoritettu, koska sen ei tarvinnu oikeudessa enään haastaa muuta kuin pari kolme sanaa.
Eljau Raussi: Vironlahden kansanelämää 1840-luvulla (julk. Suomalaisen kirjallisuuden Seura 1966)