"Ei kenkään taitane kieltää, että sanomalehdistö meidän maassa vielä on sangen heikko, ja siihen nähden, minä voimallisena ja kuuluna se muualla on ja miksi se meilläkin kerran onnellisempina aikoina on tuleva, vasta syntymäisillään. Tästä puheesta eivät ruotsalaisetkaan sanomalehtemme ole suljetut, sillä jo siitä, että niilläkään, paitsi Saima vainaajata ja Aamulehteä, ei ole muuta tarkoitusta kuin kirjoitetuiksi tuleminen ja toimittajan käsiltä onnella pääseminen, jo siitä näkyy selvään, millaiset ne ovat. Vaan koska tämä paha on jo ruotsinkielisiä sanomalehtiämme haitannut, joiden kieli on kuitenkin ollut sivistyksen ja vallan tähän asti ainoa kieli, niin mitä ei se sitten ole Suomalaisille sanomalehdille tehnyt, joiden on pitänyt sotia vierasta sivistystä, vierasta mielenjuoksua, oman kirjallisuuden ja kirjakielen köyhyyttä vastoin, joita moni sivistyneempi ei ole voinut lukea, joita harva voipakin on viihtinyt lukea, joiden toimista ja kilvoituksista ei kukaan ole mitään pitänyt. Mutta jos nämä syyt ovat olleet raskaat syntyvätä Suomenkielistä sanomalehdistöä kyllin painamaan, niin on näissä ollut itsissäänkin paljon syytä sillä tavalla, ett'eivät ole, mainittuja vaikeuksia välttääksensä, kaikkia heille tarjona olleita varoja käyttäneet, että ovat olleet toimitetut niin kielestä kuin aineistakin huolimattomilta toimittajilta esim. Suomalainen ja Maamiehen Ystävä, ja että, jos ovatkin sattuneet lukijoita enemmälti saamaan, eivät ole niitä kokeneet kauemmaksi luonansa pitää, mutta sanomattomalla toimettomuudella ne ikäänkuin poies lykänneet, niinkuin esim. viimeksi mainitun lehden olemme nähneet tekevän. Suomalaisen sanomalehdistön heikkouteen ja vähään arvoon on siis ollut syytä kumminkin puolin, niin asian itsen hitaassa edistymisessä, kuin sanomalehtien toimituksessakin. Vaan päivä päivältä vähenee ne vaikutukset, jotka näihin aikoihin asti ovat kielen köyhyydellä monia ajatuksia estäneet suomentumasta, päivä päivältä enenee kirjallisuus ja sanasto, vuosi vuodelta ulkonee kielen rajat sivistyneiden puolella ja sivistyksen rajat sivistymättömien puolella, ja niiden, kielen ja sivistyksen, jälkiä on sanomalehdistönkin astuttava, sillä se on kansojen sivistyksen mitta ja merkki, samoin kuin lämpimänmittaaja on ilman laadun osoittaja. Vaan ovatko Suomenkieliset lehdet seuranneet näiden kansallisuuden ja valkeuden urohien jälkiä, ovatko ne olleet niiden viininkantajoita kansallisuuden vastausta ja mielten pimeyttä sodittaessa? Sitä olisi vaikea tähän asti tapahtuneeksi sanoa, ja vaikea olisi ollut vaatiakaan niin paljoa. Mutta nyt alkaa, niinkuin sanoimme, kieli jo olla kyllin viljelty eikä osaajatansa estä ensinkään jos mitäkin asiaa sillä toimittamasta, maamme sivistyneemmät hieroovat silmiänsä isänmaan ja äitinkielen lemmettömyyden unesta heräten, ja katsahtavat ympärillensä, kysellen ja arvellen, minkälaista tämä uusi kieli, jota entisen siaan niin voimallisesti pyydetään, kumminkin mahtanee olla. Niin arvellen tulevat silmänsä luomaan ensimmäiseksi tämän kielen kirjallisuuden päivällisiin tuotteihin, sen sanomalehtiin. Kenen vika, jos nämä epäelevät, aikomuksestansa peräytyen, silloin takasi kääntyvät ja estävät Suomalaisuuden itsissänsä valloille pääsemästä? Itse luvaten tässä asiassa toimittaa niin paljon kuin vähät voimamme vaan myöten antavat, varoitammekin siis kumppaliloitamme, toisia Suomenkielisiä sanomalehtiä, neroansa voimistelemaan, min vaan suinkin käypi laatuun, ja edeltäkäsin lupaamme heille harhaelunsa ilmoittaa, samalla myöskinheille antaen vallan meidän vikoja ojentaa ja meitä erhehtyessämme oikealle tielle kohentaa.
Suometar nro 16/1847