Tulipalo kohtasi kaupunkia torstaina marraskuun 17 p:nä 1808 ja tuhosi siitä suunnilleen neljänneksen. Kämnerioikeuden asiassa seuraavina päivinä toimittamien tutkimusten mukaan tapahtumien kulku oli seuraava.
Leskirouva Katarina Dobbinin talossa, numero 8 itäisessä kaupunginosassa, joka oli suurkadun vastapäätä ylipäälliköntaloa (entistä lääninhallitustaloa) ja Vuorikadun eteläpäätä asui vuokralla kauppias Gabriel Johan Cadenius. Taloon oli ollut majoitettuna venäläinen husaarikomennuskunta, joka oli ottanut tallin hevosilleen. Husaarit olivat hiljattain lähteneet talosta, mutta vajaa käytettiin yhä edelleen Cadeniuksen hevosen tallina. Hevonen oli marraskuun 16 p:n iltana lähetetty kyytiin, ja vasta kello 1:n tienoissa seuraavana yönä hevonen tuotiin takaisin. Hevosen otti vastaan Cadeniuksen renki Gustaf Lindqvist, joka istui valveilla venäläisen sotamiehen kanssa. Hevosen oltua pihassa lähti Lindqvist ulos ottamaan sitä hoiviinsa. Hänellä oli kädessään lyhty, josta puuttui yhdeltä puolelta lasi. Lindqvist vei hevosen vajaan ja hoiti sen. Lyhty oli tällä aikaa halkopinon päällä. Hän sammutti lyhdyn ja heitti sydämenpään pois sekä meni nukkumaan; kello oli noin 2.00.
Palovartiointi päättyi Helsingin kaduilla kello 4:n aikaan. Viiden aikaan aamuvirkuimmat naapurit huomasivat tulta ja savua nousevan Dobbinin pihalla olevasta vajasta tai seinäkkäin sen kanssa olevasta Natanael Heidenstrauchin leivintuvasta. Palohälytys toimitettiin, mutta tuuli oli erittäin kova, myrskyinen ja palo pääsi leviämään erittäin nopeasti.
Venäläiset osoittivat suurta välinpitämättömyyttä paloa kohtaan, rumpuja ei alettu soittaa heti vaan vasta kellon- läppäysten jälkeen, vaikka palo näkyi jo aikaisemmin päävartioon asti. Kun ruiskut saatiin paikalle ja sammutus- työ järjestetyksi, oli jo useita rakennuksia ehtinyt syttyä ja kova tuuli teki ponnistelut turhiksi.
Tuli pyyhki pääasiassa koillissuuntaan, mutta levisi myös, jossakin määrin etelään ja länteen päin. Palo ehti idässä satamaan asti ja pohjoisessa Vironniemen alueelle, missä oli kaikessa kiireessä purettu muutamia pieniä taloja Kruunun- haan itäosassa sijaitsevien makasiinien pelastamiseksi. Jälkisammutusta ja paloalueen vartiointia kesti marraskuun 21. päivään saakka. Tutkintopöytäkirjoista kävi selville, että tuli oli tuhonnut 61 taloa, lisäksi oli tuhoutunut osittain tai kokonaan 16 taloa. Tuhoutuneiden rakennusten joukossa oli ylipäälliköntalo,rovastinpappila, Varikonmäen varikko- rakennus,meritullihuone, meripuomin tullihuone ja palovartion päävahti.
Kämnerioikeus katsoi renki Lindqvistin syylliseksi tulen irtipääsyyn ja tuomitsi hänet varomattomasta tulen käsittelystä neljäksitoista päiväksi vedelle ja leivälle. Vaikka palovartio olisikin kaduilla partioinut, tulos olisi tuskin muuttunut toiseksi kuin nyt. Alkuperäinen tulipesäke oli kaukana tontin sisäosassa ja tuuli ankarasti. Mutta partiointia ei olisi kuitenkaan pitänyt pimeänä vuodenaikana lopettaa niin varhain kuin kello 4 aamulla, sillä kaupunki näyttää heränneen vasta suunnilleen tuntia myöhemmin.
Mitä pitemmälle länteen päin tuli oli päässyt leviämään, sitä pahemmiksi sen tuhot olivat muodostuneet. Hävityksen voi laskea kohdanneen suunnilleen tai lähes 25 % koko rakenne- tusta alueesta. Tulipalohan ei ollut lainkaan suoraneisessa yhteydessä sota-ajan oloihin ja majoitukseen, mutta välillisesti niillä oli yhteyttä keskenään. Jollei kaupungissa olisi ollut majoitusta, silloin Cadeniuksen hevonen olisi majaillut varsinaisessa tallissaan, missä ei olisi säilytetty halkoja. Todennäköisesti renki Lindqvist ei olisi istuskellut valveilla kello 1:n jälkeen, jollei hänellä olisi ollut seuraanaan venäläinen huonetoveri.
Marraskuun 17 p:n suuri tulipalo oli myösn vertauskuvalli- nen. Ruotsin vallan ajan huomattavimmat kruununra- kennukset paloivat tai niistä jäi vain rauniot jäljelle. Venäläi- set joukot olivat maassa ja uusi aika odotti kaupunkia.
(Helsingin kaupungin historia)