Satakunnassa on kaksi kuuluisaa koskea, Nokia ja Kyröskoski, molemmat ovat ihania mutta kuitenkin luonteeltaan ja vaikutukseltaan erilaisia. Nokia on romanttinen, voisi sanoa sveitsiläinen, pikemminkin luonnon rohkea pila kuin vakava taisto sen voimakkaimpien elementtien välillä. Siellä näkee pilvenkorkuisia äkkijyrkkiä rantoja, joilla kasvaa laelta vesirajaan asti tiheässä nuokkuvia kuusia, ja niiden välistä - niin syvällä, ettei huomaa mista jylinä tulee, ennen kuin hämmästyneenä pysähtyy itse jyrkänteelle - näkee alhaalla kuohuvan kosken syöksyvän ohitse kuusten riippuvat oksat vaahdollaan peittäen. Pyhäjärvi tässä vyöryy alas Kuloveteen loivana koskena saatuaan veroa monelta suurelta järveltä. Kyröskoski on synkempi ja suurenmoisempi, täällä luonto ei pilaile, se käy hurjaa taistelua elämästä ja kuolemasta; sillä Kyrö on enemmän kuin koski, se on vesiputous - siinä Ikaalisten järvet pyrkivät kärsimättöminä alempana oleviin vesiin ja syöksyvät päistikkaa sokean sankarillisesti alas jyrkkiä vuorenseinämiä. Täällä, sanoo kaunis vertaus, luonnon voimat ovat joutuneet taisteluun.
...
Kyröskoski on puoli peninkulmaa sivussa suuresta maantiestä Hämeenkyrön pitäjässä. Mitä ihanimpien kukkuloiden ympäröimänä - joiden tumma metsä valitettavasti viime vuosina on kirveen iskuista harventunut - sen yksinäiseen synkkyyteen yhdistyy suurenmoinen kauneus. Tätä vaikutelmaa eivät häiritse ne monet myllyt, jotka niin sanoakseni riippuvat kosken yllä ja joista toisinaan näkee kallioiden yli kumartuneiden poikien juovan putouksesta. Kerrotaan, että eräässä sodistamme viholliset olivat pakottaneet talonpojan ohjaamaan venettään kosken yläpuolella olevalla järvellä, jolloin talonpoika ohjasi suoraan putoukseen, missä kaikki muut paitsi talonpoika saivat surmansa. Vuonna l810, joulukuun 14. päivän vastaisena yönä, sattui niin harvinainen tapahtuma, että putous ehtyi. Kaikki myllyt pysähtyivät ja kosken yli pääsi kuivin jaloin hyppelemällä kivillä; samalla saattoi sitten pohjasta noukkia sinne muinoin pudonneet kirveet. Vasta kolmantena päivänä tämän jälkeen vesi alkoi hitaasti nousta. Tämä harvinainen luonnonilmiö, jollainen tapahtui myös vuonna 1645 sekä 7. joulukuuta 1766, selitetään siten, että voimakas pohjoinen myrsky oli rikkonut järven jäät ja ahtanut ne putouksen yläpuolella olevaan soukkaan ja matalaan lahteen ja siten salvannut veden pääsyn jokeen.
Z. Topelius, Finland framställd i teckningar (suom. Vanha kaunis Suomi)