Hänen Majesteettinsa Keisari, jonka tietoon on tullut, että Suomessa aiottiin julkaista useita teoksia suomen kielellä, ja joka on ottanut huomioon, että ne henkilöt, jotka taitavat ainoastaan suomen kieltä, kuuluvat yksinomaan työväkeen taikka maataviljelevään kansanluokkaan, on suvainnut kiinnittää huomionsa siihen, että sivistymätön, alempaan kansaan kuuluva lukija joissakin tapauksissa saattaa väärinkäsittää kirjoja, jotka ovat sivistyneelle kansalle vaarattomia, sekä että tarpeeton lukeminen yleensä vierottaa työtätekevää ja maataviljelevää kansanluokkaa hyödyllisemmistä toimista, ja tämän vuoksi armossa on suvainnut määrätä, että Suomen sensuuriasetukset ovat täydennettävät seuraavalla säännöksellä:
Uusista kirjoista, broshyyreistä, aikakautisista taikka muista kirjoituksista, olkoot ne minkä laatuisia tai kokoisia tahansa, saadaan suomen kielellä julkaista ainoastaan sellaisia, jotka loukkaamatta yleisiä sensuurisääntöjä sekä henkensä että esitystapansa puolesta tarkoittavat ainoastaan uskonnollista mielenylennystä taikka taloudellista hyötyä; sitä vastoin kielletään kokonaan suomeksi julkaisemasta valtiollisia uutisia taikka tietoja maan ulkopuolella tehdyistä rikoksista, samoin kuin julkaisemasta mainitulla kielellä romaaneja, olkoot ne sitten alkuperäisiä taikka käännöksiä, josta eivät saa olla poikkeuksena nekään, jotka sensuuri muunkielisinä on hyväksynyt. Kuitenkaan tämä säännös ei estä julkaisemasta sellaisia teoksia, jotka jo ovat suomeksi olemassa, ei myöskään Suomen historiaa koskevia kuvauksia, satuja ja vanhoja kansanlauluja eli kansanrunoja.
(Suom. Yrjö Nurmio, Taistelu Suomen kielen asemasta)