Ensimmäinen veripisara
Vaan siitä on niin kauan ettemme muistakaan.
Sen jälkeen monet keväät sai haudat kukkimaan.
niin sovitusta tuoden. Ja uuden sydämen
toi uusi aika rauhaan uusien majojen.
Nyt ensi pisara on taas verta vuotanut
äärelle kehdon, isäin on haudat tahrinut.
Nyt joudumme me jälleen siis leikkiin rientämään;
me emme väisty; eihän väistytty ennenkään.
Me Britannian kuntoon uskoimme, hyveisiin,
Trafalgar, Navarino täälläkin tunnettiin.
Kristallipalatsi ja Shakespeare verraton
ja lahjaraamatutkin ne muistissamme on!
Vaan Albionin ylvään kun pojat hyökäten
Profeetan kunniaksi, ei kristiveljien
Euroopan vilja-aittaan sen tuleen hävittää
niin sitä emme saata me enää ymmärtää.
Kun laivastonne, joka voi maailmaa uhmata
alentui ahdistamaan nyt aivan armotta
jo kauppalippuakin se vaikka vaaraton
on teille, merten miehet - se jaloako on?
Ja kun kuin merirosvot te tunkeuduitte nyt
näin meidän satamiimme, sen mikä säilynyt
on vielä kaupastamme tuhoten armotta
- se vuoti silloin jälleen, tuo ensi pisara!
Se vuoti silloin jälleen! Ja yksin Jumala
voi tietää mitä vielä se maksaa pisara!
Taistoa onnetonta me emme alkaneet,
me rauhaa kevään emme nyt verin tahrineet.
Me isänmaamme rantaa nyt käymme puoltamaan
vaan verivelan syy on muilla harteillaan.
Sotkuinen politiikka, Muhammed, Eurooppa
ne unohtuvat nyt kun on Suomi mukana!
Jos minne saaristoomme te miehet etelän
nyt laivastonne tuotte, huomaatte sykkivän
sydämen suomalaisen puolesta isänmaan,
kädessä ase käymme me sitä puoltamaan!
Z. Topelius
(suom. Mikko Kilpi)