Suomen ja Venäjän kauppaa alettiin järjestellä Itämaisen sodan jälkeen uudelleen. Suomalaisen osapuolen tavoitteet tulevat ilmi vuonna 1859 annetun uuden kauppa-asetuksen ja tullitaksojen valmistelussa. Kun Venäjä oli oleellisesti laske- nut tullitasoaan, tämän tuli heijastua myös Suomen kaupas- sa, so. suomalaisten tuotteiden vientiä tulisi helpottaa. Samalla tulisi estää ulkomaisten tuotteiden vapaa tuonti Venäjän kautta Suomeen. Suomalaisille on edullista, jos tullimaksut pysyvät heille alempina kuin muille viejille.
Helmikuussa 1858 komitea jätti senaatille ehdotuksenuusiksi tuonti- ja vientitullitaksoiksi sekä vertailevan taulukon niistä tavaroista, joiden tullit erosivat Venäjän tulleista, ja perus- telut poikkeamisille. Senaatti kannatti komitean ehdotusta vähäisin muutoksin. Ehdotukset lähtivät vasta vuoden 1859 alussa Pietariin, ja kun Venäjän finanssiministeri ei nähnyt niissä mitään moitittavaa, uudet taksat hyväksyttiin ja ne tulivat voimaan kesäkuun alusta.
Tuontitullitaksan 395 nimikettä oli jaettu kahteen pääosas- toon: tavaroihin, joiden tuonti oli tullivapaata (58 nimikettä) ja tavaroihin, joiden tuonti oli sallittu tai kielletty. Jälkimmäi- nen osasto oli vielä jaettu neljään alaosastoon: 1) elintarvik- keet, 2) teollisuuden, käsityön ja maatalouden raaka-aineet, 3) teollisuuden ja käsityön tuotteet ja 4) muut tavarat.
Tuontikielloilla ei ollut käytännöllistä merkitystä, sillä ne koskivat vain kahdeksaa nimikettä: kuivattuja sieniä, teetä, pelikortteja ja sen sellaista. Uuteen taksaan sisältyivät vuoden 1857 heinäkuun tullinalennukset ja lisäksi siinä oli määrätty tullit myös niille tuotteille, joihin oli tuohon asti sovellettu vuoden 1854 poikkeustaksaa. von Haartmanin poikkeusjärjestelmä oli käynyt tarpeettomaksi, kun sen tullipoliittiset periaatteet olivat tulleet myös Venäjällä hyväksytyiksi.
Vientitullitaksa oli varsin lyhyt. Siinä oli 24 tavararyhmää, joista tullia kannettiin, tosin yksi ainoa niistä - puutavarat - oli laajuudeltaan suurempi kuin koko muu taksa. Puutavaran lisäksi taksassa lueteltiin tärkeistä vientituotteista terva ja piki. Vientikiellon alaisia tuotteita oli kahdeksan: muun muassa rautamalmi ja raakarauta sekä puuhiili eli rauta- ruukkien raaka- ja apuaineita.
Niin vienti- kuin tuontitullitkin olivat entiseen tapaan paljoustulleja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ja entiseen tapaan tullitaksoissa säilytettiin kotimaisten laivojen nauttima "täysvapaus"-alennus, vaikkakaan tuota termiä ei enää käytetty. Tullia korotettiin 50 %:lla, mikäli tavara vietiin tai tuotiin sellaisella ulkomaisella laivalla, joka ei kauppasopimusten perusteella nauttinut samoja oikeuksia kuin suomalaiset alukset. Samaan aikaan tullitaksojen kanssa annettu kauttakulkuvarasto-oikeus salli tullittoman varastoinnin transitokauppaa varten. Tosin oli maksettava erityinen varastomaksu. Varasto-oikeus myönnettiin Viipu- rille, Helsingille, Turulle, Nikolainkaupungille eli Vaasalle, Oululle, Torniolle sekä perusteilla olevalle Maarianhami- nalle.
Sakari Heikkinen