Tarpeellisinten ja hyödyllisinten kouluoppien sekaan on epäilemättä kasvioppi luettava. Se tarjoaa samassa sielun, kun ruumiinki voimille hyvin sopivaa ja otollista harjoitusta, eikä kun moni muu oppiaine yksipuolisesti ainoastaan edellisille. En tiedä, mikä paremmin kun kasvioppi totuttaisi harjoittajaansa omavaraiseen tutkintoon ja ulkonaisten erinäisyyksien tarkkaan havaintoon, enkä myös, mikä oppilaille saattaisi paremman mielihyvityksen, kun se, että äsken tuntemattomista kukista sai tuttavia itselleen, tuttavia, jotka jälkeenpäin usein näkee ja joiden seurassa voipi monta iloista hetkeä viettää, monella suloisella muistolla mieltänsä lohdutella, ettei suuresti kaipaakkaan muita joutavia, usein turmelevaisiaki seuroja. Kasvien tutkinto ja niistä omalla työllään selvän saaminen totuttaa hänen vähitellen muistakin ennen tuntemattomista kohdista selvää pyytämään, eikä heti epäilyksiin heittäymään, kun jotain sellaista eteen sattuu.
Outoin uusien kasvien etsintömatkat ahoilla, nurmilla, kedoilla, laksoissa, mäillä, vuorilla ja tuntureilla, soissa, rämeissä ja korpiloissa saattaa myös ruumiille kyllä terveellistä liikuntoa, ettei olekkaan suurta vaaraa ja pelkoa kirjan ääressä koukkuun kasvamisesta. Eikä se aika, mikä semmoisiin matkustuksiin kuluu, tule juuri mihinkään lukuun, sillä istua ihminen ei muutenkaan aina jaksa, jonka tähden moni paremman puutteessa etsii väliaikaista liikuntoa turhissa, usein vahingollisissaki huvituksissa.
Elias Lönnrot: Flora fennica - Suomen kasvisto