Keisarillisen Majesteetin Plakaatti
neljästä yhteisestä, julkisesta, kiitos-, paasto- ja rukouspäivästä, jotka koko Suomen Suuriruhtinanmaassa juhlallisesti ovat pidettävät ja vietettävät tulevana vuonna 1862.
Annettu Helsingissä, 11 päiv. Marraskuuta 1861.
Tarjoamme Teille Meidän rakkaille, uskollisille alamaisillemme evangelisesta Lutheruksen seurakunnasta Suomen Suuriruhtinanmaassa, erinomaisen lempemme, armollisen suosiomme ja Hyvän tahtomme, Jumalan Kaikkivaltiaan kanssa.
Ihmisen elämä täällä maan päällä on täynnänsä vaivaa ja työntekoa. Otsansa hiessä pitää hänen syömän leipänsä, hänellä pitää oleman huoli ja murhe moninaisista; mutta sen ohessa ei hän saa unohtaa, että elämällänsä on korkeampi arvo, ajan vaiheiden yli korotettu, ikuinen päämaali, jonka ennättämiseen vaaditaan hänen parhain huolensa, hänen jaloimmat voimansa. Tätä teroittaaksensa ihmisen mieleen ja samalla antaaksensa hänelle tilaisuuden vaikuttaa saman päämaalin eteen, on Herra Jumala päivien luvusta eroittanut seitsemännen päivän ja pyhittänyt sen lepopäiväksi, niinkuin sanat kuuluvat hänen pyhän lakinsa kolmannessa käskyssä: Muista sabbathin päivää, ettäs sen pyhittäisit. Kuusi päivää pitää sinun työtä tekemän ja kaikki askarees toimittaman. Mutta seitsemäntenä päivänä on Herran sinun Jumalas sabbathi: Silloin ei sinun pidä yhtään työtä tekemän, eikä sinun piikas, eikä sinun juhtas, eikä sinun muukalaises, joka sinun portissas on. Sillä kuutena päivänä on Herra taivaan ja maan ja meren tehnyt, ja kaikki mitä niissä ovat, ja lepäis seitsemäntenä päivänä. Sentähden siunasi Herra sabbathin päivän ja pyhitti sen. Kristus, joka on lain päätös ja täyttymys, on opin ja esimerkin kautta antanut sabbathinkäskylle oikean selityksen ja käyttämisensa, todistaessaan että Ihmisen poika on myöskin sabbathin Herra, sekä että sabbathi on ihmistä varten tehty, eikä ihminen sabbathia varten. Itse hän lepäsi haudassa sen päivän, joka vanhassa testamentissa pidettiin sabbathin päivänä; mutta hän nousi ylös voimasta ja kirkkaudesta viikon ensimäisellä päivällä, joka on sunnuntaipäivä, ja on sen kautta osoittanut, että sinä päivänä, jota hänen jälkeensä Herran päiväksi sanotaan, pitää myöskin lunastettuinsa hänen voimassaan nouseman pyhään elämään, pitää heidän kuolemattomilla sieluillansa oleman oikea leponsa, taivaallinen rauhansa Herrassa.
Miten pidetään tämä lepo? Miten voitetaan tämä rauha? Tosin on se suuri siunaus, että viikon vaivoilta alaspainetulla työmiehellä on yksi päivä väsyneiden jäsentensä levoksi ja virvoituksi, yksi hiljaisuuden ja rauhan päivä siivotussa, vaikkapa köyhässäkin kodissa. Mutta suurempi on kuitenki se siunaus, että kuolemattomalla sielulla, jota halu vetää ijankaikkiseen alkuperäänsä, on yksi päivä, jona hän, maallisista huolista vapaana, saa lähestyä elämänsä Herraa, saa kaikki huolensa laskea Hänen rakkaudella täytettyihin helmoihin, saa lapsellisella luottamuksella levätä Hänen armahtavaista isän sydäntänsä vastaan. Sentähden ulospuhkee väsynyt matkamies viikon lopulla näihin Psalmistan sanoihin: Minun sieluni ikävöitsee ja halaa herran esikartanoihin: minun ruumiini ja sieluni iloitsee elävästä Jumalasta; ja kuin temppelin kellot paikkakunnalle soivat pyhä-aamun tyynessä rauhallisuudessa, silloin heräjää hänessä halu vaeltaa Jumalan huoneeseen, ihastuksella ja kiitoksella, sen joukon seasta, joka juhlaa pitää - halu nähdä Herran kauniin Jumalanpalveluksen ja hänen temppeliänsä etsiä.
Maan ja kaikkien ylimmäinen ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä.Paljaalla Herran huoneessa käymisellä ei sabbathinpäivää pyhitetä; kävijän sydän pitää myöskin oleman semmoinen Jumalan Hengen temppeli, jossa sana ja ylistysvirret niin äänensä heläjävät, ett'eivät ne temppelin seinän ulkopuolella olevassa maailman hälinässä tyhjään raukene. Sen vuoksi pitää jokaisen kristillisen kodinki oleman Herran huone, jossa Jumalan sanaa hartaudella luetaan ja katsellaan, ja jossa ei rukouksen uhrivalkea milloinkaan sammu. Siellä koti-perheen kesken, kodin hiljaisessa sabbathin-levossa, on Jumalan valtakunnan elävä temppeli ihmisten sydämiin perustettava, Apostolin varoitusta myöten: Ja myös te, niinkuin elävät kivet, raketkaat teitänne hengelliseksi huoneeksi, ja pyhäksi pappiudeksi. Siellä toimittavat kristillinen perhee-isäntä ja perheen-emäntä hengellistä pappiutta, ko'otessaan lapset ja palkolliset ympärilleen, niin kertoessan Jumalan jaloja töitä, niiden mieleen teroittaessaan hänen pyhiä käskyjänsä ja heidän yhdessä astuessaan armo-istuimen eteen. Mutta kotiakin etempänä löytää Jesuksen opetuslapsi avaran kylvö-vainion niinkuin hän myös sabbathinpäivästä kohtaa taivaalliselle siemenelle soveliaan kylvöpäivän. Onnellisemmat kansakunnassa voivat tosin käyttää muitakin päiviä viikossa yhteisen hyvän edistämiseksi; mutta köyhä työntekijä, jonka ahkerasti täytyy jokapäiväistä leipäänsä tienata, myös hänki tarvitsee tehdä hyvää, sillä hänelleki kuuluvat sanat: autuaampi on antaa kuin ottaa. Ja sitä varten on Jumala hänelle antanut seitsemännen päivän. Hän ei kysy, saako sabbathina hyvää tehdä: hänen Mestarinsa on työssä ja toimessa vastannut tälle kysymykselle ja Häntä pitää hän silmä-määränänsä. Missä veli taikka sisar on totuudesta eksynyt ja synnin pimeydessä vaeltaa, siinä lausuu hän varoittavan sanan herätykseksi ja valistukseksi; mistä sydän huokaa syntikuorman alla, siinä osoittaa hän Jumalan karitsaa, joka pois ottaa maailman synnin; ovatko tauti ja hätä taikka suru ja kuolema etsineet naapurin asumusta, niin on hän siellä läsnä neuvomassa, auttamassa ja lohduttamassa. Ne askeleet, jotka hän astuu lähimäisensa hyväksi, eivät hänen jalkojansa väsytä; si riippi jonka hän rakkaudessa nostaa kärsivän veljensä hartioilta, ei hänen mieltänsä raskauta. Tällä tavalla Jesuksen kanssakäymisessä ja seuraamisessa vietetyn sabbathinpäivänperästä vaipuu hän levollisesti uneen, sielun ja ruumiin puolesta vahvistettuna jällensä herätäkseen työviikon uusiin vaivoihin.
Miten toisenlaiselta näyttää sitä vastaan niissä majoissa, joista sabbathinpäivä rikotaan. Jo astuessamme niiden sisään kohtaa meitä arki-elämän epäjärjestys. Rukouksen ja ylistysvirren asemasta kuulemme siellä toria ja kirouksia; ystävällisen puheen ja rauhallisen kanssakäymisen verosta keksimme siellä kovia sanoja ja kapinallisia riitoja. Työpäivinä jotensakin masennuksissa olleet pahat himot astuvat nyt enennetyillä voimilla esiin; on saatu joutilas päivä ja se tehdään asian alkain synti-päiväksi. Vanhempain ihmisten riettaat esimerkit johdattavat aikaisin lapset synnin retkelle; myrkky leviää leviämistänsä avarammalle: ruumiillinen rappeutuminen, tapain turmelus, rikokset ja häpeä ovat sabbathin ylönkatseen katkerat hedelmät. Missä taas nämä hedelmät ilmaantuvat vähemmän riettaassa muodossa, taikka jos ulkonaisen menestyksen ja hempeämmän elämänlaadun kuori ne maailman silmistä peittää; siinä on kuitenki perhekunnallisen elämän sisimmäinen ydin madolta turmeltu, siinä puuttuu kuitenki oikeata rauhaa ja siunausta.
Kansan totinen menestys tulee etu-päässä siitä, että se vaeltaa Herran pelvossa, totellen hänen pyhää lakiansa. Kokemus näyttää myöskin, että sabbathinkäskyn rikkominen tuottaa onnettomuuttaa ja kirousta sekä yksityisille ja perhekunnille, että kokonaisille maille ja kansoille. Sabbathin lepoa vastaan tehtyjen tärkeiden rikosten perään kysyvät tosin kansakunnan la'it ja rankaisevat niistä; mutta
huolettomuutta ja leväperäisyyttä lepopäivän oikeassa käyttämisessä eivät samat la`it saat estää. Kiinteämmät la`in käskyt eivät sitä myöskään voi, sillä ei lakia löydy, joka voisi eläväksi tehdä. Jumalanpelko ja rakkaus ovat oikea ja ainoa lähde, josta kaikkien la'issa käskeyttyjen töiden pitää vuotaman. - Siis olemme lukeneet kristilliseksi velvollisuudeksemme, muistuttaa Teitä rakastettuja alamaisiamme, siitä, että Jumala itse on pyhän sabbathinsa rauhalliseksi julistanut, sekä sen oikeaan käyttämiseen sitonut ajallista ja ijankaikkista siunausta koskevan lupauksensa. Ajatelkoot ne kaikki, jotka Herraa pelkäävät, vakaasti lepopäivää, että sen pyhittäisivät. Ajatelkoot ne kaikki, jotka Jumalan rakkaus Jesuksessa ja Kristuksessa on käsittänyt, pyhää rakkauden velvollisuuttansa, ei vaan itsellensä ja perheellensä tehdä lepopäivä siunauksen päiväksi, mutta myös sanan ja varoituksen, sekä varsinki kristillisen esimerkin kautta, kukin säädyssänsä ja keskuudessansa vaikuttaa, että sama päivä yhä enemmin, yhä yleisemmästi pääsisi oikeuteensa, niin että sen viettäminen Suomen Sionissa olisi suuren sabbathinpäivän taivaassa rauhallisena esikuvana. Hyväin tarkoitustemme osoitukseksi tässä asiassa olemma Me tulevaksikin vuodeksi 1862 tahtoneet säätää neljä yhteistä, julkista, kiitos-, paasto-, katumus- ja rukouspäivää juhlallisesti vietettäväksi ja pidettäväksi sunnuntai-päivinä Maaliskuun 23:na, Toukokuun 11:sta, Heinäkuun 20:na ja Lokakuun 26:na päivänä.
Me käskemme ja velvoitamme siis tämän kautta Teitä kaikkia, Meidän uskollisia alamaisiamme evangelisesta Lutheruksen uskontunnustuksesta Suomen Suuriruhtinan- massa, ketään eroittamatta, olkoonpa mistä säädystä ja arvosta hyvänsä, näinä edellämainittuina juhlallisina kiitos-, paasto-, katumus- ja rukouspäivinä luopumaan kaikista maallisista askareista ja jumalisen valmistuksen perästä, varhain ja yksimielisesti astumaan ylös Herran huoneesen, siellä, rukoillen ja ylistysvirsiä veisaten, yhdessä tutkistelemaan Jumalan pyhästä sanasta joka kerraksi valituita tekstejä ja niitä opetuksia, joita sen johdolla tullaan Teidän eteenne asettamaan. Ja että Meidän hyvässä aikomuksessa annettu jumalinen käskymme sitä tarkemmin noudatettaisiin, tahdomme Me kaikkia asianomaisia käsketyiksi, tätä velvollisella tavalla ja oikeassa ajassa tiedoksi julistamaan, sekä tarkkaan ja yksivakaisesti vaaria pitämään, ettei se, määrätyn edesvastauksen haastolla, keneltäkään rikottane ja laiminlyötäne; jonka jälkeen Teidän kaikien yhteisesti ja jokaisen eriksensä tulee itsenne kuuliaisesti ojentaa. Ja Me jätämme Teidät kaikki ja kunkin Jumalan Kaikkivaltiaan haltuun, Armollisesti. Helsingissä, 11 päiv. Marraskuuta 1861.